No deal ja Suomi

Millaiselta sopimukseton Brexit näyttäisi suomalaisten ihmisten ja yritysten kannalta? Pahalta, mutta ehkä ei aivan niin pahalta kuin uskotaan.

Yli kahdeksankymmentä prosenttia Britanniassa toimivista yrityksistä on Englannin pankin tutkimuksen mukaan valmistautunut hyvin myös no deal -ratkaisuun. Uskon, että Britanniassa toimivat suomalais yritykset ovat mukana tässä luvussa.

EU on vahvistanut, että lentoliikenteessä ja finanssimarkkinoilla normaali toiminta jatkuu no deal -tilanteessa. Brittiviranomaiset ovat kertoneet, että lääkehuolto voidaan taata. Satamat molemmilla puolilla Englannin kanaalia ovat sopineet siitä, miten poikkeustila hoidetaan. Ihmiset saavat matkustaa molempiin suuntiin ilman viisumia. Erasmus-vaihdossa olevat opiskelijat voivat viedä opintonsa loppuun.

Kaaosta on kuitenkin luvassa. Brittihallituksen salainen ”Yellowhammer” -suunnitelma arvioi häiriöiden kestävän kolme kuukautta.

Mitä käy tullimaksuille?

Britannian hallitus on päättänyt, että No Deal -tilanteessa se ei perisi tullimaksuja tuonnilta – paitsi maataloudelta, autoilta sekä muutamilta muilta tavaroilta kuten kengiltä. Tämä tullien poisto tarkoittaa tuontia sekä EU:sta että muualta maailmasta. Näin siksi, että WTO-säännöt edellyttävät, että kaikkia WTO-maita kohdellaan samalla tavalla.

EU tuskin tarjoaa nolla-tullit ratkaisua Britannialle. Tähän ei ole poliittista tahtoa. Tämän päälle tulee vielä kolmansien maiden kauppaan liittyvät tullibyrokratiat. Eli paljon ylimääräisiä tarkastuksia ja maksuja.

Suhteellisesti parhaassa asemassa olisivat ne suomalaiset yritykset, jotka vievät tuotteita Suomesta Britanniaan tai valmistavat tuotteita Britanniassa maan omille tai kansainvälisille markkinoille EU:n ulkopuolella. Kärsimään joutuisivat ne yritykset, jotka tuovat tavaroita tai palveluja Britanniasta Suomeen.

Eniten no deal Brexitistä kärsivät Irlanti, Hollanti ja Saksa. Ja tietenkin Britannia itse. Tästä huolimatta Britanniassa on nousussa ajattelu, jonka mukaan kertarysäys on parempi vaihtoehto kuin ainainen kitinä. Samaan aikaan Brysselissä ajatellaan, että tätä junaa ei voida enää pysäyttää. No Deal on todennäköisempi kuin koskaan.

Toivottavasti järki vielä voittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *