Huono perustuslaki

Uusin sote-käänne vahvistaa käsitystäni, että perustulakiuudistus epäonnistui. Kirjoitin näin kaksi vuotta sitten Suomen Kuvalehdessä (24.7.2015):

HUONO PERUSTUSLAKI

Tarja Halosen aikana kävi selväksi, että uusi perustuslaki oli epäonnistunut ulkopolitiikan osalta. Nyt on käynyt selväksi, että se on epäonnistunut myös sisäpolitiikan osalta: Sipilän hallituksen säästöt ja uudistukset uhkaavat kaatua perustuslaillisiin ongelmiin.

Vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki oli oman aikansa – eli kylmän sodan päättymistä seuranneen optimistisen ajanjakson – lapsi. Se keskittyi demokratian laajentamiseen ja kansalaisten oikeuksien lisäämiseen. Se ei kantanut huolta päätöksenteon tehokkuudesta.

Ulkopoliittista valtaa siirrettiin tasavallan presidentiltä hallitukselle. Vallan siirtoa ei kuitenkaan viety loppuun. Syntyi kompromissi, jossa ”presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.”

Presidentti Tarja Halosen aikana jaettu johtajuus aiheutti hankauksia hallituksen ja presidentin välillä. Ensin kiisteltiin, osallistuuko presidentti EU:n huippukokouksiin. Sitten kinasteltiin, kuka oikein johtaa Suomen ulkopolitiikkaa: presidentti vai pääministeri?

Tällä hetkellä ulkopolitiikan päätöksenteko on kunnossa. Presidentti Niinistö on halunnut ottaa johtajuuden ja pääministeri Sipilä on halunnut sen antaa. Itse kiistaa kaapin paikasta ei kuitenkaan ole ratkaistu. Se nousee esiin heti, kun sekä pääministerillä että presidentillä on halu johtaa ulkopolitiikkaa.

Vallanjako ulkopolitiikassa ei ollut ainoa asia, mikä meni perustuslaissa pieleen. Myös perusoikeuksien uudistus epäonnistui.

Vuoden 2000 perustuslaki laajensi kansalaisten perusoikeuksia huomattavasti. Perinteisten perusoikeuksien rinnalle tulivat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Nyt jokaisella suomalaisella on oikeus asuntoon, terveydenhuoltoon, minimitoimeentulon takaavaan tulotasoon, oikeudenmukaisiin työoloihin ja palkkaan, sekä vähintään peruskoulutukseen, ja oikeuteen päästä osalliseksi tiedosta ja kulttuurista. Samalla tasa-arvon määritelmää laajennettiin. Kuulostaa hyvältä teoriassa. Valitettavasti samaa ei voi sanoa käytännöstä.

Ongelman ydin on, että perustuslaki lupaa paljon, mutta jättää asioiden tarkemman määrittelyn eduskunnalle. Ensin eduskunta päättää miten perusoikeudet toteutetaan ja rahoitetaan. Sitten perustuslakivaliokunta arvioi, ovatko lakiesitykset perustuslain mukaisia. Toisin sanoen: eduskunnalle on annettu valta määrittää mitä perusoikeudet pitävät sisällään samaan aikaan kun perustuslakivaliokunnalle on annettu valta päättää toimiiko eduskunta perustuslain mukaan. Jos tällaisesta rakennelmasta ei saada riitoja aikaan, niin sitten ei mistään.

Ja riitojahan tulee. Kun professorit eivät pidä hallituksen leikkauslitoista, he huutavat: perustuslakia on rikottu. Kun oppositio ei pidä sote-uudistuksen uusimmasta versiosta, se huutaa: perustuslakia on rikottu. Ja niin edespäin. Mahdollisuuksia perustuslakiin vetoamiseen on loputtomasti. Jos perustuslakivaliokuntaa johtaa henkilö, jolla on laaja tulkinta perustuslain takaamista oikeuksista, on todennäköistä, että valiokunta käsittelee hallituksen esityksiä usein. Jos taas puheenjohtajana on henkilö, jonka tulkinta perusoikeuksista on suppea, ei asioita viedä valiokunnan käsittelyyn.
Uusi perustuslakimme on synnyttänyt epäselvän tilanteen sekä ulkopolitiikan että sisäpolitiikan sektoreilla. Suuren uudistukseen ei varmaankaan ole poliittista valmiutta, mutta joitakin tarkennuksia perustuslakiin tulisi tehdä. Muutoin on turha haaveilla tehokkaasta poliittisesta päätöksenteosta.

Huojuva parlamentti – parempi brexit?

Britannian vaalit tuottivat paradoksin: konservatiivit ovat vaalien jälkeen heikompi puolue, mutta Yhdistyneet Kuningaskunnat ovat vaalien jälkeen vahvempi yhteenliittymä. Lopputulos voi olla parempi brexit Suomen, Britannian ja koko Euroopan kannalta.

Paras suomenkielinen vastine käsitteelle ”hung parliament” lienee ”horjuva parlamentti”: ehdotonta enemmistöä ei ole yhdelläkään puolueella. Tarvitaan koalitio. Vastoin yleistä käsitystä konservatiivien ja Pohjois-Irlannin UDP:n koalitio voi johtaa parempaan brexit-ratkaisuun.

Tähän saakka Britannian vaalien kommentointi on keskittynyt Theresa Mayn epäonnistumiseen. On aika kiinnittää huomiota kahteen suureen onnistumiseen:

Ruth Davidson vaalimenestys Skotlannissa lopetti puheet Skotlannin uudesta kansanäänestyksestä. Arlene Fosterin onnistuminen Pohjois-Irlannissa lopetti puheet Irlannin yhdistymisestä. Lopputulos on brexit-neuvotteluja ajatellen mielenkiintoinen. Kkonservatiivinen puolue on heikompi kuin ennen vaaleja, mutta Yhdistyneet Kuningaskunnat on vahvempi kuin ennen vaaleja.

Pohjois-Irlannin DUP ja Skotlannin konservatiivit tulevat käyttämään vahvistunutta asemaansa brexit-strategian muuttamiseen. Hard Brexit on out. ”Norjan malli” nousee uudelleen keskusteluihin. EU-kansalaisten oikeudet Britanniassa (ja päinvastoin) varmistetaan.

Brexitin kannalta vaalitulos saattaa siis olla onni onnettomuudessa. ”Saattaa” siksi, että paljon riippuu nyt Euroopan unionista. Jos Bryssel haluaa ottaa ilon irti Britannian ongelmista, se voi pakottaa Lontoon suostumaan Britannian kannalta epäedulliseen brexit-ratkaisuun. Tämä ei olisi viisasta.

Viisasta olisi tavoitella win-win brexitiä, joka takaisi kaupankäynnin ja kansalaisten edun, joka rakentaisi yhteistä Eurooppaa, jossa Britannia voisi olla mukana omalla tavallaan.

Suomen ja Uuden Pohjolan (jolla tarkoitan Pohjoismaita ja Baltiaa) tehtävä on varmistaa win-win brexit ja estää uusien tulli- ja passirajojen tulo Eurooppaan. Ei tuomita vaalitulosta. Vaan käännetään se mahdollisuudeksi.

Lisää tästä: Kauppalehden haastattelu

Hyvästi Hyperloop?

Hollanti näyttää vievän Hyperloop -koeradan ja kehityskeskuksen Suomen nenän edestä. Jos haluamme Hyperloopin Suomeen, on meidän ryhdyttävä nopeasti toimiin. Viimekädessä kysymys on rahasta.

Hyperloop on yli tuhat kilometriä tunnissa kulkeva junan ja lentokoneen yhdistelmä. Vierailin USA:ssa Hyperloopin testiradalla muutama kuukausi sitten. Näky oli vaikuttava.

Nevadan aavikolla tököttää puolen kilometrin maanpäällinen putki, joka on valmis ”Kitty Hawk” -hetkeen eli sukkulan viralliseen ensimmäiseen matkaan alipaineisessa putkessa. Pian tämän jälkeen Hyperloop One (systeemiä kehittävä yhtiö) tekee päätöksen siitä, mihin järjestelmän kehityskeskus (Proof of Concept Facility) sijoitetaan.

Salo on pitkään ollut ykkösehdokas kehityskeskuksen sijaintipaikaksi Euroopassa. Nokian vanhat tehtaat ja korkean luokan insinööriosaaminen ovat olleet ykkösargumentteja. Vähintään yhtä tärkeänä Hyperloop One on pitänyt Suomen Trafin osaamista. Tarkoitus on nimittäin luoda uudelle kuljetusmuodolle mahdollisimman yksinkertainen ja sujuva sääntely, joka voitaisiin ottaa käyttöön sekä EU:ssa että koko maailmassa.

Suomalaiset viranomaiset ja poliitikot, TEKES ja Team Finland ovat tehneet hämmästyttävän hyvää työtä. Mutta nyt hollantilaiset ovat tulleet peliin mukaan. He tarjoavat kaiken saman kuin Suomi plus rahaa. Alkavalla viikolla Hollanti esittelee omaa tarjoustaan tilaisuudessa, jossa paikalla on Hyperloop One -yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Oleellisia kysymyksiä on Suomen kannalta kaksi. Ensiksi: tulisiko valtion satsata rahaa tällaiseen hankkeeseen? Jos vastaus tähän kysymykseen on myönteinen, seuraava kysymys kuuluu: mistä rahat pitäisi ottaa?

Aloitetaan ensimmäisestä kysymyksestä. Mikä olisi peruste sille, että valtio satsaisi rahaa Hyperloopin kehityskeskukseen? Uusia yritystukia ei kaipaa kukaan. Vanhojakin halutaan karsia. Entä toisiko hanke työtä Suomeen? Varmasti, mutta yksittäisen työpaikan hinta muodostuisi niin suureksi, että sillä perusteella hankkeeseen ei kannata ryhtyä. Entä uuden osaamisen kehittäminen? Nyt alkaa kuulostaa paremmalta!

Jos uskomme, että hanke vahvistaisi suomalaista osaamista ja sillä olisi merkittäviä ulkoisvaikutuksia muuhun yhteiskuntaan, voisi hankkeen tukeminen olla perusteltua. Itse uskon, että molemmat ehdot täyttyisivät.

Hyperloop One on kuin luotu jatkeeksi suomalaiselle konepaja-, insinööri- ja ohjelmointiosaamiselle. Se on yhdistelmä Wärtsilää, Konetta, Nokiaa ja Mayerin telakkaa. Kun yhdistetään vanhaa osaamista uudella tavalla, voi syntyä kiehtoja innovaatiota.

Osaamisen kehittäminen ei olisi ainoa ulkoisvaikutus. Vielä merkittävämpi olisi teknologian varhainen käyttöönotto.

Minua kiehtoo visio, jossa Hyperloop yhdistäisi pohjoismaiset pääkaupungit, sukeltaisi tunnelia pitkin Helsingistä Tallinnaan ja Baltic Rail -käytävää pitkin Berliiniin. Berliinistä matka jatkuisi Kööpenhaminaan. Tuloksena olisi ”New Nordic Super Region” eli Pohjois-Euroopan talous- ja kulttuurialue, joka näyttäisi mallia koko Euroopalle. Sen lisäksi maailman nopein liikennejärjestelmä antaisi hyperboostin koko alueen talouskasvulle.

Mistä rahat sitten pitäisi ottaa? Vastaus on neljä kirjainta, joihin voit luottaa: VAKE.

Minun täytyy myöntää, että suhtauduin hyvin penseästi Valtion kehitysyhtiön eli Vake Oy:n perustamiseen. Mieleeni nousi kaksi ajatusta: ”Taas uusi askel kohti valtiokapitalismia. Eikö meidän pitäisi luottaa markkinoihin enemmän?”

Ehkä olin liian kriittinen. Monet minua viisaammat asiantuntijat ovat muistuttaneet, että Singaporessa, Israelissa ja Yhdysvalloissa on saatu aikaan paljon hyvää sillä, että valtio on tukenut sellaisia teknologiahankkeita, joihin markkinoilta ei ole löytynyt riittävästi rahaa. Tämän argumentaation mukaan VAKE voi olla joko hyvä tai huono juttu sen mukaan, mihin rahat käytetään.

Vake Oy:n toimialana on ”perustaa, omistaa, hallinnoida ja kehittää toisia osakeyhtiöitä sekä luovuttaa tai hankkia niiden osakkeita.” Mikäli Suomen hallitus katsoisi, että Hyperloopin kehityskeskus pitäisi saada Suomeen, voisi se käyttää Vake OY:n rahoja asian hoitamiseen. Aikana jolloin budjetista ei varmasti löytyisi rahaa tällaiseen hankkeeseen, avaa Vaken olemassaolo mielenkiintoisen mahdollisuuden.

Suomi on siis kiinnostavassa tilanteessa. Investoinnin muut ehdot täyttyvät ja rahaakin löytyisi. Nähtäväksi jää, mikä on hallituksen arvio hankkeen hyödyllisyydestä Suomelle, Uudelle Pohjolalle ja koko Euroopalle. Pidetään peukkuja.

Britannia näyttää mallia

Pääministeri Theresa Mayn päätös järjestää vaalit kesäkuussa on hyvä uutinen Britannialle, Euroopalle ja Suomelle.

Äkkikäännökset ovat nykyään muotia. Niitä on nähty USA:ssa, Skotlannissa ja Britanniassa. Epävarmuus kasvaa, mutta emmepä enää elä stagnaatiossa. Seisova vesi on lähtenyt liikkeelle.

Kesäkuun vaalit Britanniassa ovat hyvä uutinen kolmesta syystä.

Ensiksi vaalit (todennäköisesti) antavat pääministeri Maylle vahvan mandaatin Brexit-vääntöön EU:n kanssa. Samalla loppuu jossittelu siitä, tapahtuuko Brexit vai ei. Tämä on myönteistä, sillä hyvin strukturoitu ja selkeä neuvotteluprosessi on kaikkien etu.

Toiseksi vaalit rauhoittavat Skotlannin itsenäistymispyrkimyksiä. Nicola Sturgeon joutuu valmistautumaan vaaleihin sen sijaan, että agitoisi uutta kansanäänestystä – jolle ei näytä olevan niin paljon tukea kuin Sturgeon uskoi. Sitä paitsi voi hyvinkin olla, että nationalistien kannatus on Skotlannissa ohittanut huippunsa.

Kolmanneksi vaalit pakottavat EU:n pohtimaan omia uudistuksiaan. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että Britannia tekee päätöksiä ja EU junnaa paikallaan. Ellei EU saa omia uudistuksiaan vauhtiin, alkaa kontrasti päätöskykyisen Britannian ja päättämättömän EU:n välillä muodostua kiusallisen suureksi.

Seisovassa vedessä pärjää kellumalla. Virtaavassa vedessä on melottava. Suomenkin on parannettava melomista, sillä muutokset eivät maailmasta nopeasti lopu.

Brexit ei ole avioero

Brexit ei ole avioero vaan uuden suhteen alku. Pesänjakamisen sijasta meidän pitää kääntää katse tulevaisuuteen.

Kuluva vuosisata on ollut tuskien taival Euroopan Unionille. Kaikki mikä voi mennä pieleen on mennyt pieleen.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, se oli vapauden ja markkinatalouden synonyymi. Nyt siitä on tullut nuorisotyöttömyyden, velkaantumisen ja jatkuvien kriisien synonyymi.

Näin ei voida jatkaa. Euroopan unionin on uudistuttava perinpohjaisesti. Muuten hukka perii.

Brexit tarjoaa loistavan mahdollisuuden EU:n uudistamiseen. Meidän on mahdollista siirtyä ideologisesta integraatiosta pragmaattiseen integraatioon. Meidän on mahdollisuus siirtyä Bryssel-keskeisestä Euroopasta kehittyvien kaupunkien ja alueiden dynaamiseen Eurooppaan. Meidän on mahdollista palauttaa Euroopan Unionin sen alkuperäiseen tarkoitukseen eli Euroopan yhdistämiseen.

Valitettavasti Euroopan yhdistäminen ei tunnu olevan EU:n agendalla. Koko puhe avioerosta kertoo siitä, että olemme rakentamassa pysyviä rajalinjoja Euroopan sisälle. Suomen pitää asettua tällaista puhetta ja tällaista ajattelutapaa vastaan.

Brexit on megavaikea superhaaste. Mutta politiikan tehtävä on kääntää suuren luokan ongelmat suuren luokan mahdollisuuksiksi.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppa epäonnistui rauhan rakentamisessa, koska se keskittyi Saksan rankaisemiseen. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa onnistui rauhan rakentamisessa, koska se keskittyi uuden yhteistyösuhteen rakentamiseen.

Ehdottaisin nöyrästi EU:n neuvottelijoille, että meidän kannattaisi ottaa mallia toisen eikä ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä lähestymistavasta.

Brexit ei ole avioero. Se ei ole sodanjulistus. Se on mahdollisuus uuteen.

Junckerin viisi skenaariota ja Suomi

Hatunnosto Junckerille: hän on julkaissut viisi skenaariota EU:n tulevaisuudesta. Kolme näistä ovat hyviä Suomelle, kaksi ovat huonoja. Kaikissa Suomi tarvitsee uutta nordismia eli uutta pohjoismaista yhteistyötä, johon kuuluu myös Viro.

Kaksi Junckerin skenaarioista ovat epärealistisia:

Skenaario numero yksi eli ”Jatketaan niin kuin nytkin” ei miellytä ketään. Päätöksiä ei saada aikaan. Euron tulevaisuus on epävarma. Tyytymättömyys Brysseliin on suurta. Joten hylätään tämä.

Skenaario numero viisi eli ”tehdään paljon enemmän yhdessä” tarkoittaisi federalistista EU:ta, jota ei tässä poliittisessa tilanteessa saada aikaan. Joten hylätään myös tämä.

Kolme keskimmäistä skenaariota ovat mahdollisia Suomelle. Ne voivat olla myös hyviä, jos niitä vauhdittaa voimakas uusi pohjoismainen yhteistyö.

Skenaario kaksi eli ”vain yhteismarkkina” on Suomelle parempi kuin ei EU:ta laisinkaan. Yksi sen tavoitteista on regulaation voimakas vähentäminen, joka sopisi meille. Jos tätä visiota tukemaan rakennetaan vahva pohjoismainen poliittinen yhteistyö, on näkymä Suomelle hyvä. Ruotsin ja Suomen yhteinen jäsenyys Natossa vahvistaisi turvallisuutta.

Skenaario kolme eli ”jos haluaa tehdä enemmän, tekee enemmän” tarkoittaa monen nopeuden Eurooppaa. Tässä skenaariossa pohjoismaat voisivat mennä syvemmälle kuin muut. Tärkeätä olisi välttää jyrkännettä Euromaiden ja muiden välillä.

Skenaario neljä eli ”vähemmän, mutta tehokkaammin” sopisi meille vallan mainiosti onhan EU:n suurin ongelma ollut suuri kunnianhimo yhdistettynä huonoon toteutukseen. Pohjoismaiden kanssa meidän tulisi varmistaa, että prioriteetit ovat realistisia eivätkä komission toiveunia.

Junckerin skenaarioista puuttuu hajaantuminen ja romahdus, mutta aivan kaikkea ei voi komission puheenjohtajalta vaatia. Tämä on hyvä keskustelunavaus komissiolta.

Tuhannen sivalluksen kuolema

Death by a Thousand Cuts* kertoo Kiinassa aikoinaan käytetystä kidutusmenetelmästä, jossa uhri surmattiin pienin pienillä sivalluksilla. Jokainen sivallus oli vain pieni viilto. Yhdessä ne veivät uhrin elinvoiman ja sitten hengen.

Tuhannen sivalluksen kuolema odottaa Euroopan Unionia ja Britanniaa.

Suomessa ja muissa EU-maissa virkamiehet keräävät listoja eri toimialojen avainkysymyksistä Brexit-neuvotteluja varten. Yritykset listaavat omat puolustukselliset tarpeet ja hyökkäykselliset mahdollisuudet. Elinkeinoelämän järjestöt tekevät niistä yhteenvetoja. Virkamiehet tutkivat EU-sopimuksia ja WTO-säännöksiä ja valmistautuvat 7-12 vuotta kestävään prosessiin. Samaan aikaan komissio päättää esittää 60 miljardin erolaskun Britannialle ihan noin vain alkajaisiksi.

Britanniassa tilanne on vielä hullumpi. Ensin äänestetään Brexitistä. Sitten siihen lisätään vielä ero yhteismarkkinoista ja tulliunionista ihan noin vain selkeyden vuoksi. Tämä uusi, selkeä Brexit tarkoittaa sitä, että Britannia käy seuraavat 10-15 vuotta erilaisia kauppapoliittisia neuvotteluja päästäkseen siihen asemaan, missä se on tänään.

Yleensä vastustan top-down lähestymistapaa, mutta tämä bottom-up prosessi tulee tuhoamaan EU:n ja Britannian.

Tarvitsemme poliittista ratkaisua, joka keskittyy suuriin linjoihin.

60 miljardin eroraha? Sovitaan, että mikään ei muutu tämän budjettikauden aikana riippumatta siitä onko Britannia jäsen vai ei. Sen jälkeen ei peritä mitään maksuja ellei niistä uudessa sopimuksessa erikseen sovita.

Kansalaisten vapaa liikkuvuus? Sovitaan siirtymäajasta, jonka aikana molemmat osapuolet sitoutuvat kunnioittamaan nykyisiä sääntöjä sekä päivämäärästä, johon mennessä uudet säännöt tulevat voimaan.

Uusi sopimus? Otetaan CETA-sopimus ja kirjoitetaan Kanadan paikalle Yhdistyneet Kuningaskunnat sekä käydään tiukat neuvottelut niistä asioista, jotka jäävät CETA-sopimuksen ulkopuolelle.

Muistatteko vielä maabrändityöryhmän? Se julisti, että Suomi ratkaisee maailman viheliäisimpiä ongelmia. ”Jos teillä on ongelma, lähettäkää se meille.” No nyt meillä on ongelma. Voisiko Suomi ystävällisesti yrittää tuoda järkeä tähän Brexit-prosessiin?

* Timothy Brook, Jérôme Bourgon and Gregory Blue. Death by a Thousand Cuts,Cambridge, MA: Harvard University Press, 2008. ISBN 9780674027732.

Britannia vai Saksa?

Kumpi on Suomelle tärkeämpi, Saksa vai Britannia? Jos kysymyksen esittää Ulkoministeriön korkeille virkamiehille, he vastaavat ”Saksa”. Vastaus on ymmärrettävä, mutta väärä.

Ymmärrettävä vastaus on siksi, että Saksa on muovannut Suomen kulttuuria ja politiikkaa kautta vuosisatojen.

Ilman Lutheria ei olisi ollut Mikael Agricolaa. Ilman Hegeliä ei olisi ollut Snellmania. Ilman Humboldtia ei olisi suomalaista yliopistolaitosta. Ensimmäisen maailmansodan aikana valitsimme saksalaisen kuninkaan. Toisen maailmansodan aikana turvauduimme taas Saksaan. Kylmän sodan aikana kauppavaihto Saksan kanssa oli tärkeää. Euroopan Unionissa olemme olleet Saksan uskollinen aseenkantaja.

Väärä vastaus on siksi, että Saksa ei yksin meille riitä. Ilman voimakasta linkkiä Britanniaan Suomi näivettyy. Kulttuurissamme ja taloudessamme on voimakas kytkentä skottilaiseen valistukseen ja brittiläiseen pragmatismiin. Ilman John Lockea ei olisi ollut Anders Chydeniusta. Ilman Winston Churchillia ei olisi vapaata Eurooppaa. Ilman Britanniaa ei olisi uskottavaa Natoa. Ilman uskottavaa Natoa, elämä pohjan perukoilla olisi ankeampaa.

Oikea vastaus otsikon kysymykseen on ”tarvitsemme molempia”. Tämä periaate ohjatkoon Suomen politiikkaa, kun valmistaudumme Brexit-neuvotteluihin. Meidän tulee edistää mahdollisimman nopeaa win-win sopimusta Britannian ja EU:n välillä.

Suomi ja Uber

Kun Edison keksi sähkövalon, Suomi oli ensimmäisiä maita ottamassa sitä käyttöön. Kun Kalifornia keksi Uberin, asettui virallinen Suomi vastahankaan. Mikä on tilanne tänään? Se on huolestuttava.

Hyvä uutinen on se, että meillä on hyvin mietitty uusi lainsäädäntö, joka mahdollistaa entistä vapaamman kilpailun.

Huono uutinen on se, että lainsäädäntöön liittyvä siirtymäaika on osoittautumassa jarrutusajaksi.

Meillä on kaksi mahdollisuutta:

Jos teemme siirtymäajasta kiihdytysajan, voimme taata, että Suomessa on parin vuoden päästä hyvin toimiva ja modernisti säännelty henkilö- ja tavarakuljetusmarkkina. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tämä edellyttäisi sitä, että taksilupien määrää nostetaan joka neljänneksen aikana esimerkiksi kolmella sadalla. Tällä vauhdilla meillä olisi pääkaupunkiseudulla noin 1500 uutta taksilupaa ennen siirtymäajan päättymistä (kesällä 2018) ja voisimme siirtyä sulavasti uuteen aikakauteen.

Jos teemme siirtymäajasta jarrutusajan, voimme taata, että Suomi on kahden vuoden päästä pudonnut kuljetusmarkkinoiden kehityksestä ja meillä on käsissämme todellinen svaboda. (Svaboda tarkoittaa venäjäksi vapautta, mutta Suomessa sitä on Venäjän vallankumouksesta saakka käytetty kaaoksen synonyyminä.) Markkinoille tulee yhdellä kerralla noin kolme tuhatta uutta taksilupaa pelkästään pääkaupunkiseudulla.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että olemme jälkimmäisessä skenaariossa eli jarrutusajassa. ”Viron uber” eli Taxify vetäytyi juuri Suomesta, koska taksimarkkina on hyvin ”sulkeutunut ja monopolistinen”. (Kauppalehti 5.1.2017) Taksilupien määrässä olemme huimasti vertailumaiden pääkaupunkeja jäljessä. Tukholmassa on 7,1 taksilupaa per tuhat asukasta. Helsingissä 1,9. (Lontoossa luku on 12. Roomassa, jossa lupien määrä on myös säännelty, luku on 3,4.)

Kyse ei ole pelkästään Uberista. Kyse on kasvusta ja työllisyydestä. Boston Consulting Groupin mukaan 25% uusista työpaikoista ja 6% kasvusta Pariisin alueelle syntyi viime vuosien aikana uusiin kuljetussovelluksiin. Koko Ranskassa uudet kuljetussovellukset tarjosivat enemmän uusia työmahdollisuuksia kuin mikään muu toimiala. (Tutkimus oli Uberin tilaama, mutta numerot vaikuttavat uskottavilta. Kts. https://medium.com/uber-under-the-hood/new-data-reveals-ubers-economic-impact-in-france-47debf888ef6#.5jtyeyclh)

Kauppakamarit ovat sata vuotta edistäneet vapaata kilpailua Suomessa. Samaan aikaan olemme yrittäneet pitää huolen siitä, että sääntely on reilua ja tasapuolista. Nykyinen hallitus on meidän mielestämme oikealla asialla sekä byrokratian purkamisessa että kilpailun vapauttamisessa.

Hallituksen liikennekaari on hieno yritys nostaa Suomi kuljetusalan kärkeen maailmassa. Se toimii teoriassa hyvin. Taksilupien siirtymäaika kertoo, toimiiko se myös käytännössä.

Kaksi ministeriä lisää!

Ministerien määrän pudottaminen neljääntoista oli kiinnostava kokeilu. Valitettavasti se ei toiminut käytännössä. Ministerien määrää tulee lisätä kahdella hallituksen puoliväliriihessä.

Valtioneuvoston lainvalmistelua on kritisoitu pitkin hallitustaivalta. Viimeksi oikeuskansleri kiinnitti huomiota lainvalmistelun puutteisiin perustuslain näkökulmasta.

Merkittävä syy ongelmiin lienee, että nykyinen perustuslaki on huono (kuten kirjoitin Suomen Kuvalehdessä 24.7.2015). Toinen ongelma lienee, että lainvalmistelun resurssit ovat puutteelliset. Tämä ongelma vaikuttaa kaikkeen lainvalmisteluun.

Erityisesti katse kohdistuu yhdistettyihin ministeripesteihin. Kimmo Tiilikainen joutuu jakamaan itsensä maatalous- ja ympäristöasioihin. Jari Lindström hoitaa vielä hurjempaa kokonaisuutta: oikeus- ja työministerin hommia.

Kysymys ei ole ainoastaan siitä, että ministerin aika ei riitä. (Ministerin aika ei riitä koskaan kaikkeen.) Kysymys on myös siitä, että avustajien määrä on liian pieni. Kun superkiireiselle ministerille annetaan liian vähän henkilökuntaa, on tilanne haastava. Erityisesti jos avustajat ovat kokemattomia. Ja yhteistyö virkamiesten kanssa ei toimi.

Monet mukana olevat henkilöt kertovat, että lain valmistelutyö on nykyisin hyvin sekavaa. Poliittiset avustajat neuvottelevat keskenään ja päätyvät välillä ratkaisuihin jotka sittemmin osoittautuvat joko juridisesti tai taloudellisesti mahdottomiksi. Asiaa tuntevilta virkamiehiltä ei muisteta kysyä, eivätkä johtavatkaan virkamiehet tiedä, mitä on meneillään. Roolit menevät sekaisin.

Ratkaisu tähän kysymykseen olisi luopua poliittisista valtiosihteereistä ja ottaa käyttöön varaministerin tehtävät. Näin suureen muutokseen ei kuitenkaan voida ryhtyä kesken hallituskauden. Siksi nyt on lisättävä ministerien määrä ja varmistettava resurssit ministeriöissä. Ministerien määrän lisäys tuo myös riittävän määrän uusia poliittisia avustajia, joten liian hätäisen poliittisen valmistelun ongelma helpottuu hieman samalla kertaa.

Hallitus on lisännyt rahaa ulkopuolisiin selvityksiin. Tämä TEAS raha on tarpeellinen lisä valtioneuvoston työhön, mutta se ei kuitenkaan korvaa valmistelukoneiston puutteita. Tulisi harkita onko osa tuosta rahasta käytettävä lainsäädäntötyön resurssien parantamiseen.

Lopulta kysymys ei ole rahasta. Meidän täytyy hyväksyä se, että hallituksen toimintaedellytysten ylläpito on niin tärkeä asia, että sitä ei pidä vaarantaa muutaman miljoonan säästöillä. Miljoonan säästö väärästä paikasta voi johtaa miljardien menetyksiin toisaalla.

Start-up -yrittäjät kannustavat ”epäonnistumaan nopeasti”. Nyt on hallituksen aika näyttää, että se toimii yrittäjämäisesti. Kun yksi lähestymistapa ei toimi, pitää sitä vaihtaa. Hallituksen tulee nimittää kaksi uutta ministeriä ja virkamiesten määrää lainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä.