Oikeasti liberaali

Kuka on liberaali?

Vihreät sanovat itseään liberaaleiksi. Mutta kuinka liberaalia on Vihreä talousajattelu?

Monet vasemmistolaiset kutsuvat itseään liberaaleiksi. Silti samaan aikaan he kaipaavat sääntelyä ja suitsia sanavapauteen.

Taloudellisen liberalismin kannattajat taas kuvittelevat monesti, että talvisodan henki ja siitä pursuava yhtenäiskulttuuri on vastaus kaikkiin yhteiskunnan haasteisiin.

Minä olen oikeistoliberaali. Uskon sekä markkinatalouteen, että ihmisen oikeuteen itse määritellä kuka hän on ja miten hän elää.

Esikuviani ovat Minna Canth, joka yhdisti yrittäjyyden ja naisten aseman puolesta toimimisen. Elisabeth Rehn, jonka ajattelussa ovat tärkeitä sekä maanpuolustus että yksilön vapaus. Eino Leino, joka oli ensiksi nuorsuomalainen ja vasta sitten runoilija. Sekä tietenkin Anders Chydenius, joka oli pohjoismaisen liberalismin isä.

Heidän henkensä elää niissä suomalaisissa yrityksissä, jotka tekevät parhaansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.

Heidän henkensä elää nuorissa yrittäjissä, jotka haluavat parantaa maailmaa yrittäjyyden avulla.

Heidän henkensä elävöittää satojatuhansia suomalaisia, jotka toimivat urheiluseuroissa ja vapaaehtoistyössä.

He eivät ehkä kutsu itseään liberaaleiksi. Mutta minusta he ovat sitä sanan parhaassa merkityksessä.

Amerikassa liberalismista on tullut vasemmistolaisuuden synonyymi. Olet liberaali, jos kannatat korkeita veroja ja valtion byrokratian lisäämistä. Valitettavasti sama suunta on vallalla Suomessa. On puolustettava sitä, että ihminen on kaiken mitta – eivät instituutiot, julkiset tai yksityiset. Ihminen. Ihmisen elämä ja sen ainutlaatuisuus.

Olen ehdolla näissä vaaleissa. Pyydän ääntäsi.

Tule mukaan!

Brexit on turvallisuuspolitiikkaa

Britannia on Euroopan suurin sotilasmahti Venäjän jälkeen. Mikäli Brexit johtaa täydelliseen välirikkoon EU:n ja Britannian välillä, heikkenee Euroopan turvallisuus merkittävästi. Syitä on useita.

Ensiksi: Naton toimintakyky vaarantuu. Tähän saakka sotilaat ovat onnistuneet ylläpitämään käytännön yhteistyötä Presidentti Trumpista riippumatta. Jos yhtälöön lisätään EU:n ja Britannian täydellinen välirikko, on Naton toimintakyky vaarassa. Miksi? Nato on poliittinen organisaatio. Päätöksiä tekevät poliitikot eivätkä sotilaat.

Toiseksi: Euroopan oman (USA:sta riippumattoman) sotilaallisen toimintakyvyn rakentaminen vaikeutuu huomattavasti. Britannia ja Ranska ovat Euroopan ainoat ydinasevaltiot. Ne ovat myös ainoat valtio, joilla on merkittävää kykyä ja osoitettua valmiutta toimia oman lähialueensa ulkopuolella sotilaallisesti. Britannian tiedusteluyhteistyö USA:n, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin kanssa on tähän mennessä hyödyttänyt myös EU:ta. Näin ei välttämättä ole jatkossa. Myös puolustusteollinen yhteistyö vaikeutuu. Jos yhteistyö Britannian kanssa ei suju, heikentyy EU:n kyky rakentaa omaa uskottavaa puolustuskykyä dramaattisesti.

Tämä on Suomelle vakava paikka. Suomen sotilaallinen turvallisuus rakentuu kolmen pilarin varaan. Jokaista pilaria vahvistaa läheinen yhteistyö Ruotsin kanssa.

Ensimmäinen on uskottava kansallinen puolustus, jonka ylläpitäminen vaatii reipasta talouskasvua – paljon reippaampaa kuin mitä Suomen Pankin pitkän aikavälin reilun prosentin kasvuennuste lupaa.

Toinen pilari on yhteistyö Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Jos transatlanttinen turvallisuusyhteistyö Brexitin myötä heikentyy, saattaa myös Suomen yhteistyö Naton ja USA:n kanssa vaarantua.

Kolmas pilari on yhteistyö EU:n puitteissa. Välirikko Britannian kanssa vähentäisi myös tämän yhteistyön painoarvoa.

Mitä jää käteen?

Suomen EU-puheenjohtajuuden merkitys kasvaa minuutti minuutilta. Suomen tulee varmistaa, että yhteistyö EU:n, Britannian ja USA:n kanssa jatkuu tulevaisuudessakin.

Jos rakastat lapsia ja vanhuksia, vihaat veronkorotuksia

Miksi rahat eivät riitä? Miksi vanhusten ja lasten palvelut ovat rempallaan? Koska Suomen talous on samankokoinen tänään kuin se oli reilut kymmenen vuotta sitten.

Jos ei ole kasvua, ei ole verotuloja. Jos ei ole verotuloja, ei ole laadukkaita julkisia palveluja. Niin yksinkertaista se on.

Nyt Suomen talous kasvaa. Ei pilata tätä! Varmin tapa tukahduttaa vauhtiin päässyt talouskasvu on nostaa veroja.

Veronkorotuksista iskevät vanhuksiin, sairaisiin ja lapsiin. Juuri niihin ryhmiin, joita kaikki puolueet haluavat aidosti auttaa.

Entä opiskelijat? Mikä on veronkorotusten vaikutus heihin? Kun ei ole kasvua, ei ole työpaikkoja. Opiskelujen jälkeen muutto takaisin kotiin? Sitäkö haluamme tarjota tämän päivän nuorille?

Jos haluamme pitää huolta vanhuksista ja lapsista, on meidän alennettava veroja. Jos haluamme, että nuorilla on töitä, on meidän alennettava veroja. Jos haluamme, että yritykset pystyvät investoimaan ilmaston kannalta myönteisiin ratkaisuihin, on meidän alennettava veroja. Jos haluamme estää keskiluokan kurjistumisen, on meidän alennettava veroja.

Tärkeintä on jatkaa kokonaisveroasteen alentamista, velkaantumisen taittamista, työmarkkinoiden vapauttamista, työllisyysasteen nostamista. Tämä on tie parempaan tulevaisuuteen. Veronkorotukset ovat tie pitkään ja syvään taantumaan.

 

 

 

Kohtaaminen uimahallilla

Eli mieltä Paavo Lipponen on ”pohjoismaisesta blokista”….

Meinasin myöhästyä lentokoneesta Berliiniin, kun törmäsin Paavo Lipposeen Mäkelänrinteen uimahallin suihkussa. Hän oli vasta menossa uimaan, minä olin matkalla lentokentälle.

Paavo tarttui heti ehdotukseeni pohjoismaisesta blokista EU:ssa. ”Ei, Risto, meidän pidä mitään blokkia perustaa vaan yrittää vaikuttaa yhdessä Saksan ja Ranskan akseliin.”

”Mutta siitähän on juuri kysymys”, minä vastasin. ”Jotta voisimme paremmin vaikuttaa Saksaan, meidän on ensin saavutettava yhteisymmärrys tärkeimmistä asioista pohjoismaiden ja Viron kanssa.” Tästä pääsimmekin aika nopeasti yksimielisyyteen, mutta paljon puhuttavaa riitti silti.

Lopulta minun oli pakko rynnätä pukemaan, jotta ehtisin Berliinin koneeseen. Berliinissä on keskustelu Nordic West Officen julkaisemasta raportista ”The New Nordics: Modern Bridge Builders”. Ja sillanrakentamisesta tässä on nimenomaan kysymys.

Suomen tehtävä on rakentaa siltaa Saksan ja Pohjolan, Brysselin ja Lontoon sekä Euroopan ja Yhdysvaltain välillä. Jotta tämä onnistuisi tarvitsemme pohjoismaisen blokin. Jos tuo termi tuntuu liian rajoittavalta, puhutaan sitten Euroopan pohjoisesta moottorista.

Maailma takaisin raiteilleen

Hyvät ystävät,

Olen päättänyt lähteä eduskuntavaalein. Hullua? Varmaankin. Mutta nyt tuntuu siltä, että hullujakin asioita on oltava valmis tekemään, jotta saataisiin maailma takaisin raiteilleen.

Muutoksen ajurit ovat kaikkien tiedossa: kaoottinen Brexit, käsittämättömät kauppasodat, eriskummallinen identiteettipolitiikka, vasemmisto- ja oikeistopopulismi, ilmastonmuutoksen luoma eksistentiaalinen uhka, Kiinan hurja nousu ja eksponentiaalisesti kehittyvä teknologia. Mutta olemmeko oikeasti miettineet mitä nämä muutokset tarkoittavat suomalaisten taloudelle, turvallisuudelle ja Suomen paikalle maailmassa? Mielestäni emme.

Eräs ystäväni sanoi: ”Risto, taitaa olla niin, että olet ollut historian oikealla puolella vuodesta 1991.” Vuodella 1991 hän viittasi siihen, että nuorena tutkijana vaadin YYA-sopimuksen mitätöimistä. Sen jälkeen olin mukana nuorsuomalaisessa liikkeessä – suomalaisen politiikan start upissa. Vaadimme lisää markkinataloutta, tunnelia Tallinnaan ja sosiaaliturvan voimakasta selkeyttämistä. Davosissa järjestin maailman taloudellisille ja poliittisille johtajille historiallisen kohtaamisen. Sieltä (takaisin) Oxfordiin, jossa tutkin G8 roolia maailmanpolitiikassa. Vuonna 2002 olin mukana perustamassa eurooppalaisten huippujohtajien ja asiantuntijoiden verkostoa, joka pohtii suurten muutosten merkitystä eurooppalaisten yritysten kannalta.

EVAn eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana taitoin Presidentti Halosen kanssa peistä ulkopolitiikasta ja lanseerasin Naiset Huipulle -hankkeen. Keskuskauppakamarissa väitin, että parasta aluepolitiikkaa ovat alhaiset verot, vetävät väylät ja vähäinen byrokratia. Olin tyytyväinen, kun kauppakamarin naisjohtajien mentorointiohjelma valittiin maailman parhaaksi. Tänään toimin Nordic West Officen toimitusjohtajana. Tehtävämme on auttaa pohjoismaisia yrityksiä navigoimaan radikaalisti muuttuvassa maailmassa.

Olen koko urani ollut kansainvälisen muutoksen tulkki. Uskon, että yritysten lisäksi myös suomalainen yhteiskunta kaipaa muutoksen tulkkia. Tulkkia, joka uskoo, että yritykset ovat osa ratkaisua – oli kyseessä sitten ilmastonmuutos tai hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Siksi olen mukana vaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana Helsingin vaalipiiristä. Toivon, että osaamisestani olisi laajasti hyötyä Suomelle.

Jos haluat mukaan kampanjaan, olet lämpimästi tervetullut!

Risto

Brexit-kompromissi on mahdollinen

Vastoin yleistä luuloa EU voi tehdä tarjouksestaan paremman.

Euroopan Unionin virallinen kanta on, että pöydällä oleva Brexit-sopimus on paras mahdollinen. Sitä ei voida muuttaa. Siihen ei voida mitään lisätä. Saksan liittokansleri Angela Merkel on kuitenkin vihjannut, että kompromissi voisi olla mahdollinen.

Millainen kompromissi olisi hyväksyttävissä sekä Lontoossa että Brysselissä?

Vastaus on yksinkertainen: kompromissi syntyy, jos EU tekee juridisesti sitovan tarjouksen, että Pohjois-Irlannin rajaa koskeva perälauta- tai ”backstop” -järjestely on määräaikainen. Esimerkiksi kaksi vuotta.

Tämä tarjous poistaisi vaaran, että EU pystyy pitämään Britannian osana tulliunionia määräämättömän ajan. Se poistaisi myös pelon, että EU voisi torjua Britannian tulevat kauppasopimukset (sillä perusteella, että rajakysymystä ei ole ratkaistu). Näyttää todennäköiseltä, että jopa Brexitin tiukimmat vastustajat eli niin sanotun European Research Groupin jäsenet voisivat hyväksyä tämän järjestelyn. Se olisi tarvittava läpimurto.

Mutta miten EU voisi tällaisen tarjouksen tehdä? Sehän on sanonut, että neuvoteltua sopimusta ei muuteta? Jos EU:n johtajat allekirjoittaisivat julistuksen, jonka mukaan backstop kestää vain kaksi vuotta, olisi kyseessä niin vahva kannanotto, että sitä olisi pakko uskoa. Jopa Lontoossa.

Entä Irlanti? Irlannin kannalta pahin mahdollinen lopputulema on kaoottinen no-deal brexit. Mitä todennäköisemmältä no-deal vaikuttaa, sen houkuttelevammaksi kahden vuoden määräaika backstopille muodostuu.

Mitä Suomi voisi tehdä? Suomi voisi hyvin ehdottaa tällaista menettelyä. Miksi? Muutoin Brexit-kaaos tulee meidän puheenjohtajuutemme syliin.

Onko Viro pohjoismaa?

Nyt on.

Julkaisimme 18.12.2018 Washingtonissa raportin pohjoismaiden uudesta kansainvälisestä roolista*. Yksi eniten keskustelua herättäneistä asioista oli käsite ”Uusi pohjoismainen ryhmittymä”, johon kuuluu myös Viro.

New America think tankin johtaja Anne-Marie Slaughter piti ”the New Nordics” -käsitetty erinomaisena. Toomas Hendrik Ilves muistutti, että hän oli jo 20 vuotta sitten ehdottanut samaa. Yritysten edustajat (Equinor, Saab ja Google) totesivat, että yritysten kannalta Viro on jo aikaa sitten integroitunut osaksi pohjoismaita.

Entä sitten muut Baltian maat? Mitä mieltä he olivat? Yksi suurlähettiläs totesi, että Viro on nyt sitten jättänyt muut Baltian maat. Kyllä ja ei. Se että Virosta on tullut de facto pohjoismaa, ei tarkoita sitä että Viro jättäisi muut Baltian maat. Ovi on avoinna Baltian maille ja muille samanmielisille maille. Kyseessä ei ole poliittinen blokki vaan verkosto, joka tekee läheistä yhteistyötä.

Suomen EU-puheenjohtajuus tulee olemaan näytön paikka uudelle pohjoismaiselle ryhmittymälle. Jos Suomi varmistaa, että muiden pohjoismaiden (myös Norjan ja Islannin) näkemykset ovat mukana asialistalla, otamme suuren harppauksen eteenpäin. Tällä hetkellä tilanne näyttää lupaavalta: Suomi on tehnyt läheistä yhteistyötä Viron kanssa, jotta voidaan varmistaa, että Viron puheenjohtajuuden digitaalinen agenda edistyy Suomen puheenjohtajuuden aikana.

Uusi pohjoismainen ryhmittymä voi olla merkittävä tekijä Euroopan tulevaisuuden rakentamisessa. Toivottavasti Suomen puheenjohtajuus vie asioita oikeaan suuntaan.

*The New Nordics – Modern Bridgebuilders

Suomalaiset mitalisijoilla

Suomalaiset yritykset pärjäsivät loistavasti Financial Timesin vuoden 2018 ”Innovatiiviset juristit” kilpailussa. Wärtsilä, Nordic West Office ja Fondia olivat omissa sarjoissaan kolmen parhaan joukossa.

Wärtsilän saama voitto ei ollut yllätys. Sen lakiasiaintiimi on tunnettu datan hyödyntämisestä. Ei siis ihme, että Wärstilän lakiasiaintiimi voitti ”Data, Knowledge and Intelligence” -sarjan.

Fondian kolmossija kategoriassa ”New Business and Serice Delivery Models” ei myöskään ollut yllätys. Fondia on uudistanut lakiasiaintoimistojen businessmallia ennakkoluulottomasti ja tehokkaasti.

Mutta mitä Nordic West Office teki juristien kilpailussa?! Hyvä kysymys. Olimme mukana Orrick, Herrington & Sutcliffe -lakiasiaintoimiston strategisena kumppanina. Yhdistelmä lakiasiainpalveluja ja kansainvälisten kysymysten konsultaatiota toi jaetun kakkossijan kategoriassa nimeltä ”Strategy and Changing Behaviour”.

Täytyy nostaa hattua FT:lle siitä, että otti meidät maallikot mukaan juristien kilpailuun. Yht’äkkiä juristivitsit eivät enää tunnukaan niin osuvilta…

THE SYMBOLISM OF HELSINKI

Shakespeare was wrong. What is done can be undone. That was the essence of the meeting of the leaders of Russia and the United States in Finland.

Helsinki was a natural place for the Trump-Putin summit. The Russians think of Finland as a Russia that works. Some Americans still remember Finland as the only country that paid off its war debts to the United States following the First World War. Yet, the meaning of the summit had nothing to do with Finland as a country. It was about what happened in its capital in the middle of the Cold War.

On 1 July 1975, the leaders of East and West Germany, the United States, Canada and the Soviet Union joined thirty other states to sign the Helsinki Accords. It was a momentous occasion. The signatories pledged to respect human rights, not to intervene in internal affairs of other states and not to change borders by use of force. It was a victory of principles over brute power, co-operation over confrontation. It was a manual for managing the bipolar world.

The Soviet Union is long gone. Bipolarity is a thing of distant past. Why should we care about the Helsinki Final Act? Because its principles remain valid. It is not nice to interfere in another country’s elections. It is not right to use force to change borders. It is important to respect human rights even if it is not popular.

Yet these ideas are no longer the guiding principles of international affairs. Instead we have a world where might is right. The EU can dictate the terms of the Brexit settlement because it represents 500 million people and the UK represents only 60 million. The United States can demand a renegotiation of NAFTA because it is more powerful than its neighbours. Russia can use military force outside its borders because it has the balls to do so.

The Trump-Putin summit was about undoing the legacy of Helsinki 1975.

The two leaders do not hide their role in wrecking the old order. In fact, they are proud of it. They merely disagree about who started it. Putin believes the West fired the opening salvo with the NATO bombing of Yugoslavia in 1999 (and the subsequent recognition of Kosovo as an independent state). In Washington’s books, it was Russia’s attack against Georgia in 2008 (and its annexation of the Crimea in 2014) that got the Great Dismantling going.

Alfred Lord Tennyson, another British poet, said it better than Shakespeare: “the old order changeth yielding place to new”. This time, however, the new order will not be completely new. If Trump and Putin have their say, our future is a Concert of Great Powers, a system of governance where great leaders of great countries decide on the great issues of our time.

Such a system of governance was in place in the 19th century Europe. And, mind you, it was not all bad. Thanks to the Concert, Europe enjoyed a long period of peace and stability. The technological revolution took great strides forward. The middle classes expanded. Many threats to peace and prosperity were avoided through joint action by great powers.

Could such a leaders’ driven system have a role in today’s world? Perhaps. One of the inspirations for the founding of the G7 – which incidentally happened at a luncheon at the British embassy during the 1975 Helsinki conference – was the Concert of Europe. Perhaps President Trump’s suggestion that Russia should be readmitted to the group was not such an off-the-cuff remark after all.

If a Concert of Great Powers is our future, we must hope that Putin and Trump get along well – but not too well. For small states, such as Finland and the Baltic states, there is only one thing as bad as great powers fighting each other. It is great powers making deals over the heads of small countries. So, let us wish the two leaders have a successful relationship. But not too successful.

Trump and Putin: What would Churchill say?

The Trump-Putin meeting has met with a lot of criticism here in Helsinki. Is there a good argument to host the meeting?

Yes, there is, and it comes from Winston Churchill. He famously declared that it is always better to jaw-jaw than to war-war.

Today’s international relations are no longer a zero-sum game. They are a negative-sum game. Trade wars, sanctions, Brexit and Syria are case studies of how to make a bad situation worse. The Balkanisation of the Internet and the inability to agree on a price for carbon are worrisome examples of the lack of co-operation on key issues facing us all.

The Putin and Trump meeting in Helsinki will not solve any of these issues. Heck! It may even make things worse: a good deal for Putin and Trump may be a rotten deal for everyone else. But let’s ask ourselves this: Do we want to promote a world where the leaders of great powers (in this case nuclear powers) do not meet? Or should we put our efforts into influencing the content of their meetings?

My vote goes for the latter.