Onko Viro pohjoismaa?

Nyt on.

Julkaisimme 18.12.2018 Washingtonissa raportin pohjoismaiden uudesta kansainvälisestä roolista*. Yksi eniten keskustelua herättäneistä asioista oli käsite ”Uusi pohjoismainen ryhmittymä”, johon kuuluu myös Viro.

New America think tankin johtaja Anne-Marie Slaughter piti ”the New Nordics” -käsitetty erinomaisena. Toomas Hendrik Ilves muistutti, että hän oli jo 20 vuotta sitten ehdottanut samaa. Yritysten edustajat (Equinor, Saab ja Google) totesivat, että yritysten kannalta Viro on jo aikaa sitten integroitunut osaksi pohjoismaita.

Entä sitten muut Baltian maat? Mitä mieltä he olivat? Yksi suurlähettiläs totesi, että Viro on nyt sitten jättänyt muut Baltian maat. Kyllä ja ei. Se että Virosta on tullut de facto pohjoismaa, ei tarkoita sitä että Viro jättäisi muut Baltian maat. Ovi on avoinna Baltian maille ja muille samanmielisille maille. Kyseessä ei ole poliittinen blokki vaan verkosto, joka tekee läheistä yhteistyötä.

Suomen EU-puheenjohtajuus tulee olemaan näytön paikka uudelle pohjoismaiselle ryhmittymälle. Jos Suomi varmistaa, että muiden pohjoismaiden (myös Norjan ja Islannin) näkemykset ovat mukana asialistalla, otamme suuren harppauksen eteenpäin. Tällä hetkellä tilanne näyttää lupaavalta: Suomi on tehnyt läheistä yhteistyötä Viron kanssa, jotta voidaan varmistaa, että Viron puheenjohtajuuden digitaalinen agenda edistyy Suomen puheenjohtajuuden aikana.

Uusi pohjoismainen ryhmittymä voi olla merkittävä tekijä Euroopan tulevaisuuden rakentamisessa. Toivottavasti Suomen puheenjohtajuus vie asioita oikeaan suuntaan.

*The New Nordics – Modern Bridgebuilders

Kommentointi on suljettu.