London – Europe’s Hong Kong?

George Osborne’s plan to slash the corporate tax rate is the right response to Brexit. The only way for the UK to survive Brexit is to become the most business friendly country in Europe.

Oxford Economics analysed nine different scenarios for Brexit several months before the referendum. Their conclusion was that liberal economic policy combined with liberal trade agreements with the EU and the rest of the world would mean no significant deterioration from the baseline scenario (i.e. what would happen to the British economy without Brexit). All other eight scenarios were worse than the baseline scenario.

Consequently, the first step is to liberalise the British economy further. The second step is to reach a pragmatic trade agreement with the EU.

The only problem is that the EU does not seem very pragmatic at the moment. Quite the contrary. Jean Claude Juncker and Martin Schulz (the heads of the Commission and the Parliament) are hell-bent on teaching the Brits a lesson – even if it means trouble for the entire EU.

Joachim Löw ought to tell Messrs Juncker and Schulz that one should not respond to an opponent’s own goal by kicking the ball in one’s own net. Let’s hope some sanity will return to both sides of the Channel soon.

Taistelu Euroopasta

Nyt on kyse siitä rakennetaanko tulevaisuuden Eurooppaa instituutioiden vai ihmisten ehdoilla. Suomen on oltava ihmisten puolella. Tämä tarkoittaa komission puheenjohtajan ja Ranskan presidentin vastustamista.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker haluaa Britannian nopeasti ulos EU:sta. Ranskan presidentti aikoo estää Lontoon Cityn toiminnan euroilla käytävässä osakekaupassa. Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz haluaa estää räätälöidyn ratkaisun Britannian kanssa.

Kaikkea kolmea tahoa – komissiota, Ranskan hallitusta ja Euroopan parlamenttia -yhdistää täydellinen kyvyttömyys asettua eurooppalaisten ihmisten ja yritysten asemaan. Heitä kiinnostaa vain edustamiensa instituutioiden vallan varmistaminen. Tarina on tuttu: antaa kreikkalaisten kärsiä, kunhan euro ei hajoa. Antaa brittien kärsiä, kunhan EU ei hajoa. Eivätkö he tajua, että puolustamalla instituutioita kaiken muun uhalla, he ovat ajamassa näitä instituutioita nurin?

Meitä eurooppalaisia ihmisiä ei kiinnosta millainen diili Britannian kanssa tehdään. Pääasia on, että mennään pragmaattisesti eteenpäin. Meitä ei kiinnosta kärsiikö komission arvovalta tai tuleeko Euroopan parlamentin jäsenille paha mieli. Nuo instituutiot eivät ole itseään varten vaan meitä eurooppalaisia varten. Meitä ei kiinnosta säilyykö presidentti Hollande vallassa vai ei. Meitä kiinnostaa demokratian toimivuus.

Viimeaikaiset kommentit komissiosta ja Euroopan parlamentista osoittavat, että Brexit-aktivistit olivat yhdessä asiassa oikeassa: EU:n johtajat suhtautuvat ylimielisesti kansalliseen demokratiaan. He haluavat sivuuttaa sen ikävänä yksityiskohtana.

Tosiasia on, että Britanniassa on järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys. Tosiasia myös on, että Britannian hallitus ei ole tehnyt päätöstä erosta. Parlamentti ei ole ottanut asiaan kantaa. Menemmekö Britannian poliittisen järjestelmän ehdoilla vai alistummeko Brysselin diktaattiin?

Ranskassa ja Hollannissa äänestettiin kaksi kertaa Euroopan perustuslaillisesta sopimuksesta. Suomessa Risto Ryti teki diilin Saksan kanssa, jonka seuraava hallitus hylkäsi. Kuka väittää, ettei demokratiassa voi jotakin asiaa ottaa uudelleen pöydälle? On täysin väärin hoputtaa Britanniaa vaihtamaan pääministeriään tai ilmoittamaan erosta.

Onko mahdotonta toivoa, että EU kunnioittaisi kansallista itsemääräämisoikeutta edes hiukan? Onko mahdotonta toivoa, että EU olisi oppinut tästä episodista jotain? Jos EU ei kunnioita eikä opi, voisiko se edes teeskennellä hieman?

Muistio Suomen hallitukselle

Eurooppa elää historiallista murrosta. Suomen hallituksen tulee linjata Suomen politiikkaa yhteisten eurooppalaisten arvojen ja pragmaattisen pohjoismaisuuden näkökulmasta. Tässä ehdotus painotuksiksi.

1. Pysäytä Brexit!
• Kansanäänestys ei ratkaise kaikkea. Eri puolilla käydään neuvotteluja, joiden tavoitteena on pysäyttää Brexit.
• Demokratia ei ole pelkkää kansanäänestystä. Perustuslain tasoiset kysymykset (jollainen tämä epäilemättä on) ratkaistaan yleensä demokratioissa vaikeamman kaavan kautta – esimerkiksi kahden kolmasosan enemmistöllä parlamentissa tai yli kahden vaalikauden. On selvä, että Britannian ja Skotlannin parlamenteillä on tärkeä rooli prosessissa. EU:n tulee pitää tämä vaihtoehto auki.
• Myös Suomen tulee tehdä kaikki mitä voidaan Brexitin estämiseksi, jos sellainen on ylipäätään mahdollista. Jos ei, meidän tulee estää Britanian eristäminen.

2. Kannata pragmaattista ratkaisua!
• EU on jakautumassa kahteen leiriin. Niihin, jotka haluavat rankaista Britanniaa ja niihin, jotka haluavat, että EU pyrkii saamaan mahdollisimman pragmaattisen ratkaisun aikaiseksi.
• Suomen on oltava pragmaattisella kannalla. Demokratia ja avoin talous ovat EU:n perusarvoja. Suomen on puolustettava niitä myös neuvotteluissa Britannian kanssa.
• Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ehdottanut mahdollisimman nopeaa ja tiukkaa eroa. Junckerin linja ei voi olla Suomen linja.

3. Muista pohjoismaat!
• Eurooppa tarvitsee esikuvia. Pohjoismaat voivat näyttää, että integraatiota voi edistää myös alueellisesti.
• Suomen tulee ehdottaa vuoden 1962 Helsingin sopimuksen* päivittämistä. Uudella sopimuksella voidaan osoittaa, että EU ei sulje pois yhteistyötä EU:n ulkopuolisten maiden (kuten Norjan ja Islannin) kanssa. Samalla voimme näyttää koko Euroopalle, että integraatio voi olla pragmaattista (eikä ideologista) ja se voi tapahtua alhaalta ylöspäin poistamalla rajaesteitä ihmisten ja yritysten liikkuvuudelta.
* Helsingin sopimus on pohjoismaisen yhteistyön raamisopimus, joka kertoo missä asioissa ja miten pohjoismaista yhteistyötä harjoitetaan. Katso
http://www.norden.org/fi/om-samarbejdet-1/pohjoismaiset-sopimukset/sopimukset/perussopimus/helsingin-sopimus

Suomen perinteinen asema EU:n yhtenäisyyden puolustajana ja geopoliittinen eritysasema Venäjän rajanaapurina antavat meille erityisen painoarvon keskustelussa Euroopan uusista ratkaisuista. Nyt tätä painoarvoa tulee käyttää.

NORDIC BALANCE 2.0

Finland and Sweden are ready to join NATO if Russia does not behave properly. That is the essence of the New Theory of a Nordic Balance.

President Niinistö of Finland told Dagens Nyheter (the leading Swedish daily) on 17 June 2016 that Finland can apply for membership in NATO if the security situation in the Baltic-Nordic region worsens. This was also the key message of the Finnish Government’s Report on Foreign and Security Policy that was published on the same day.

Finland’s message is directed to Russia. Translated into normal parlance it means “if you behave nicely we will stay outside of NATO. If you don’t, we will join.” Sweden’s policy regarding NATO is similar. Together Finland’s and Sweden’s policies amount to a new theory of Nordic Balance.

The old Nordic Balance was a Cold War concept. It consisted of three parts. First: Norway and Denmark did not allow NATO bases and nuclear weapons on their territory in peacetime. Second: Sweden acted as a neutral balancer in the middle. Third: Finland had a Friendship, Co-operation and Mutual Assistance Treaty with the Soviet Union but Finland did not engage in peacetime military exercises with the Red Army.

The mechanism of the Cold War Nordic Balance was simple: if the Soviet Union were to tighten its grip on Finland, Norway and Denmark would welcome permanent NATO bases and nuclear weapons on their territory. And vice versa: if NATO were to increase its presence in Norway and Denmark, Moscow would tighten its grip on Finland. Both sides refrained from making such moves.

The theory was developed by Arne Olav Brundtland in the 1960s. In his view it expressed “the notion that the stability of the Northern European area is a result of reduced great power involvement”. He further noted that “Northern European area may be regarded as a thinned-out zone… an example of partial disengagement”. (Cooperation and Conflict XVII: 43-56, 1966)

Russia has dramatically increased its military activities in the Baltic Sea region. It has conducted aggressive military manoeuvres. It has engaged in threatening rhetoric. As a result, the New Nordic Balance is being tilted toward Finland and Sweden seriously considering membership in NATO. If Russia wants to halt this development it must tone down its rhetoric and become more measured in its military activities. If it continues with the present trajectory, Finland’s and Sweden’s membership in NATO becomes all but inevitable.

It will be up to Moscow whether the New Nordic Balance will turn into Finland’s and Sweden’s membership in NATO. Moscow has been warned.

Onko Kiky uusi Symbian?

Kilpailukykysopimus rakentuu vanhan käyttöjärjestelmän varaan. Siitä tulee mieleen Symbian. Muistikuva ei ole kovin rohkaiseva.

Symbian käyttöjärjestelmä siivitti Nokian matkapuhelinvalmistajien ykköseksi. Se oli tehokas ja moderni. Sitten se ei enää ollut kumpaakaan. Muut käyttöjärjestelmät ajoivat ohi.

Suomella oli kylmän sodan aikana suhteellisen tehokas ja moderni käyttöjärjestelmä nimeltään korporatismi. Siihen kuului kaksi osaa: kolmikanta ja oma valuutta, jonka saattoi tarpeen tullen devalvoida. Kun liityimme rahaliiton jäseneksi oma valuutta putosi pois. Oman valuutan poistuminen oli määrä kompensoida entistä joustavimmilla työmarkkinoilla.

Miten kävi? Puhuimme pitkään uudesta käyttöjärjestelmästä, markkinatalous-Suomesta, mutta päädyimme sitten vanhaan eli korporatismiin. Tällä kerralla kuitenkin ilman omaa valuuttaa. Kutsutaan mallia nimellä uuskorporatismi.

Mitä uusvanha käyttöjärjestelmä oikein tarkoittaa? Se tarkoittaa, että mikäli kaikki menee oikein hyvin, pääsemme taloustutkijoiden povaamaan yhden prosentin pitkän aikavälin kasvuun. Prosentin kasvu tarkoittaa, että pää pysyy juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolella, jos koko ajan leikataan jostakin. Jos tällainen kasvu riittää, voimme jatkaa uuskorporatismilla eteenpäin. Jos se ei riitä, on syytä pohtia uutta käyttöjärjestelmää Suomelle.

Valtion omistusohjaus: Kirjasuositus

Valtiotko muka köyhiä? Niiden omaisuus ja sijoitukset ovat suuremmat kuin koko maailman vuotuinen BKT. Kysymys kuuluu, miten saada tämä omaisuus palvelemaan kansalaisten hyvinvointia? Tähän kysymykseen hakevat vastausta Dag Detter ja Stefan Fölster kirjassa The Public Wealth of Nations.

Kirja tuli ulos jo viime vuonna, mutta se ei ole noussut keskusteluun Suomessa. Maailmalla sitä on pidetty tärkeimpänä valtion omistukseen liittyvänä kirjana vuosikymmeniin. FT totesi, että sen otsikko, joka viittaa suoraan Adam Smithin kirjaan The Wealth of Nations, asettaa kirjan kunnianhimon suunnilleen oikeaan luokkaan.

Mitä ruotsalaiset adamsmithit sitten väittävät? He väittävät, että vastakkainasettelun aika on ohi tälläkin sektorilla. Valtiolla on muitakin vaihtoehtoja kuin myydä tai pitää omaisuutta. Se voi ottaa omaisuudestaan kaiken ilon irti. Se voi laittaa laiskat taseet palvelemaan kansalaisten hyvinvointia. Se voi varmistaa, että passiivinen omistus muutetaan rahavirroiksi, joita valtio voi käyttää eläkkeiden maksamiseen tai vaikkapa verojen alentamiseen. Miten temppu tehdään?

Ensin pitää tietenkin tietää mitä omistetaan. Yksi kirjan paljastuksista on, että vain muutama valtio maailmassa tietää edes osapuilleen, mitä maiden oma julkinen sektori omistaa. Pohjoismaat kuuluvat tässäkin suhteessa pieneen vähemmistöön.

Toiseksi omaisuutta pitää hoitaa ammattimaisesti. Kirjailijat ovat selvästi Singaporen mallin kannalla. Siellä huippuammattilaiset hoitavat valtion sijoituksia puhtaasti liiketaloudellisin perustein. Näistä sijoituksista saadaan sitten rahaa valtiolle, joka voi käyttää niitä poliittisin perustein.

Kolmanneksi: poliittinen ohjaus pitää karistaa kauas niistä sijoituksista, jotka ovat luonteeltaan finanssisijoituksia. Siis sellaisia, joiden tarkoitus on tuottaa rahaa. Itse asiassa poliittinen ohjaus pitää tehdä mahdottomaksi.

Miten kirjan ajatukset sopivat Suomen tilanteeseen?

Ensiksi: hallituksen ajatus laiskojen taseiden ottamisesta aktiivisempaan käyttöön saa kirjasta tukea. Toiseksi: Solidiumin alkuperäinen ajatus oli hyvin lähellä Detterin ja Fölsterin suosittelemaa mallia. Kolmanneksi: Solidium ei enää ole lainkaan lähellä kirjan suosittelemaa mallia? Miksi? Siksi, että toimintamallin uskottavuus menee jo ensimmäisestä poliittisesta puuttumisesta. Meillä niitä puuttumisia on ollut vaikka kuinka.

Entä löytyykö kirjasta tukea ”Kehitysyhtiölle”, jolla on poliittisesti valittu hallintoneuvosto? Eipä löydy. Löytyykö sieltä tukea sille, että valtion pitää omistaa yhtiö nimeltä ”Nordic Morning”, joka tarjoaa ”dataan ja analytiikkaan pohjautuvia innovatiivisia ratkaisuja, joissa yhdistyvät strateginen sisältö, palvelumuotoilu, optimaalinen näkyvyys ja asiakasdialogi.” No ei todellakaan.

Viimeinen ajatus: voisiko Singaporen malli oikeasti toimia Suomessa? Olisiko eduskunta valmis siihen, että valtion omistusta hoitaisi huippuammattilaisten joukko, jolle pitäisi tietenkin maksaa huippuammattilaisten palkkaa? Epäilen. Vaikka nämä huippuammattilaiset moninkertaistaisivat valtion omistuksesta saadun hyödyn, heidän saamiaan palkkioita ei Suomessa hyväksyttäisi.

Miten sitten päästäisiin mahdollisimman lähelle Singaporen mallia myös Suomessa? Helpoin tapa siirtyä kirjailijoiden ehdottamaan malliin olisi siirtää valtion sijoitusomaisuus Valtion eläkerahastolle. Siellä sitä hoidettaisiin ammattimaisesti. Tämä olisi niin sanottu köyhän miehen Singaporen malli.

Valtion omistusohjaus: Näytelmäversio

Mitä mieltä Adam Smith ja Friedrich List, nuo kaksi suurta talousajattelijaa, olisivat hallituksen omistajapoliittisesta linjauksesta? Tervetuloa teatteriin!

HENKILÖT:
Adam Smith: vapaakaupan ja markkinatalouden apostoli
Frierich List: saksalaisen poliittisen taloustieteen professori
Juha Sipilä: Suomen pääministeri
Kertoja: taloustieteen aatehistorian harrastaja

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Kertoja: Kaikki tietävät kuka oli Adam Smith. Mutta onko Friedrich List (1789-1846) teille tuttu? Hän oli Snellmanin talouspoliittinen oppi-isä, saksalaisen poliittisen taloustieteen professori. Anglosaksisissa maissa häntä on joskus tituleerattu protektionismin isäksi. Suomalaisessa katsannossa häntä pidetään miehenä, joka osasi yhdistää markkinatalouden, vapaakaupan ja valtion ohjauksen.

Mikä on totuus? Totuus on se, että List katsoi valtion voivan ohjata kehittymättömiä talouksia kohti vapaakauppaa tullimuureja hyväksi käyttäen. Totuus on myös se, että hän uskoi valtion vahvaan rooliin talouden rakenteen määrittelyssä.

Mitä herrat List ja Smith ajattelisivat Sipilän hallituksen omistajapoliittisesta linjauksesta. Let’s find out!

TOINEN NÄYTÖS
Aika: torstai 12.5.2016 klo 15:00
Paikka: Valtioneuvosto, Helsinki

Sipilä: Ensimmäinen peruste valtion omistukselle on ”luonnollinen monopoli tai erityistehtävä”.
List: Hieno oivallus yhdistää ”erityistehtävä” luonnolliseen monopoliin. Tämä antaa hallitukselle vapaat kädet kehitellä erilaisia erityistehtäviä aina tarpeen mukaan.
Smith: Mitä ihmettä? Mikä erityistehtävä? Ei näitä kahta asiaa voi yhdistää.
Sipilä: Toinen peruste valtion omistukselle on finanssi-intressi, mutta pelkän finanssi-intressin yhtiöiden pääomat tulisi parhaana mahdollisena ajankohtana allokoida vauhdittamaan tehokkaammin kansantalouden kasvua.
List: Kuulostaa hyvältä!
Smith: Kuulostaa hyvältä, mutta, mutta… Miten valtio tietää mikä on ”paras mahdollinen ajankohta”. Aikooko valtio ryhtyä spekuloimaan hintakehityksellä?
Sipilä: Kolmas peruste on strateginen intressi
List: Juuri näin. Valtion pitää ajatella strategisesti.
Smith: Kyllä, jos puhutaan maanpuolustuksesta ja oikeusvaltiosta. Mutta tätä argumenttia voi käyttää vaikkapa jogurttiteollisuuden puolustamiseen.
Sipilä: Neljäs peruste on uuden luominen. Aktiivisella omistuksella tuetaan hallittua elinkeinorakenteen
uudistumista sekä yhteiskunnan toimintojen ja palvelujen kehitystä esimerkiksi alustataloudessa.
List: Jee!
Smith: Voi ei! Onko valtio parempi luomaan uutta kuin esimerkiksi SLUSH? Pelkään, että tulee vain uusia risupaketteja ja Talvivaaroja.
Sipilä: Viides peruste on suomalaisen omistuksen puolustus.
List: Ehdottaman hyvä.
Smith: Omistuksen puolustus on tärkeä. Paras tapa puolustaa suomalaista omistusta on sallia se, että suomalaiset voivat vaurastua. Että omistukseen liittyvät verot ovat mahdollisimman alhaisia. Tätäkö pääministeri tarkoittaa?

ESIRIPPU LASKEUTUU

Nato ei olisi suunnanmuutos

Asiantuntijoiden tekemä NATO-selvitys on laadukas analyysi, mutta siinä on yksi sisäinen ristiriita. Samaan aikaan kun ryhmä kertoo, että Suomi on päättäväisesti lähestynyt Natoa 1990-luvun alusta saakka, se toteaa, että Nato-jäsenyys olisi suunnanmuutos. Tämä on väärä kielikuva.

Suunnanmuutos olisi se, että Suomi ja Ruotsi päättäisivät lopettaa länsisuuntauksen ja tekisivät sopimuksen Venäjän kanssa. Tämä olisi todellinen suunnanmuutos. Jäsenyys Natossa tarkoittaisi kaksikymmentä vuotta kestäneen suuntauksen vahvistamista. Seurustelu muuttuisi avioliitoksi.

Francois Heisbourg käytti pressitilaisuudessa toista kielikuvaa: vesi, joka muuttuu jääksi. Tämä on selkeästi parempi kielikuva. Joku voisi väittää, että sitähän se naimisiinmenokin on. Mutta en minä.

Sorry hallitus, ikävä olla ilonpilaaja

Hallitus julkaisi pitkän listan parannuksia yrittäjän asemaan. Silti en liittynyt hurraajien joukkoon. Poden tästä huonoa omatuntoa, joten muutama sana perusteluksi.

Elämme huikeaa teknologista murrosta, joka muuttaa elinkeinoelämän ja yhteiskunnan rakenteita. Uusia työtehtäviä syntyy. Toisia häviää. Erilaiset työn ja yrittämisen muodot ja niiden yhdistelmät lisääntyvät.

Meillä on kaksi tapaa vastata muutokseen. Joko kehitämme yksityiskohtaisia ohjaus- ja tukijärjestelmiä. Tai puramme yksityiskohtaista säätelyä ja keskitymme mahdollisimman selkeisiin ja ymmärrettäviin ratkaisuihin.

Itse kannatan jälkimmäistä lähestymistapaa. Sen sijaan, että räätälöimme erilaisia tukitoimia, meidän pitäisi tehdä isoja, linjakkaita ratkaisuja: vapauttaa työmarkkinoita, vähentää työllistämisen kustannuksia, leikata menoja, alentaa veroja. Kaikki poliittinen pääoma pitäisi valjastaa näiden muutosten läpiviemiseen.

Mutta mitä tekee hallitus? Se julkaisee yrittäjyyspaketin, joka perustuu kokonaan räätälöityihin ratkaisuihin, poikkeuksiin ja tukiaisiin. Mukana on starttiraha, palveluseteli, innovaatioseteli, innovaatiopankki, työnäytepalvelu, yksinyrittäjän tukipaketti, helpotus start-up yritysten ulkomaisiin rekrytointeihin, oleskelulupa start up –yrittäjälle ja varmaa vielä paljon muuta.

Don’t get me wrong. Nämä ovat kaikki oikeansuuntaisia askeleita. Ongelma on siinä, että ne eivät ratkaise taloutemme suuria ongelmia. Sitä, että työmarkkinamme eivät toimi. Sitä, että julkinen sektori on liian suuri suhteessa kansantalouden kantokykyyn. Sitä, että verotus ei kannusta omistamaan, yrittämään eikä tekemään töitä. Sitä, että byrokratia on pikemminkin lisääntymässä kuin vähentymässä.

Miten hallitus sitten aikoo ratkaista suuret kysymykset veroista, leikkauksista ja työmarkkinoiden toimivuudesta? Ei se aiokaan. Se on ulkoistanut nämä ratkaisut työmarkkinajärjestöille.

Jos hyvin käy, työmarkkinajärjestöt neuvottelevat kohtuulliset sopimukset ja hallitus palkitsee pitkän aherruksen pienillä verokevennyksillä. Mihin tätä kautta päästään? Parhaimmillaan tätä kautta päästään siihen noin yhden prosentin pitkän aikavälin kasvuun, jota Suomen Pankki ja monet taloustieteilijät (kuten Matti Pohjola) ovat Suomelle povanneet.

Yhden prosentin kasvu tarkoittaa sitä, että saavutamme vuoden 2008 BKT-tason vuonna 2022. Tämä on siis parasta, jota hallituksen talouspolitiikka voi meille tarjota. Pahimmillaan ei päästä edes siihen.

Ymmärrän, että hallitus on puun ja kuoren välissä. Ymmärrän, että yhteiskuntasopimustietä on nyt kuljettava, kun siihen on sidottu niin paljon poliittista uskottavuutta. Mutta pelkään pahoin, että tämän tien päässä on parhaimmillaankin tuskaisan matala pitkän aikavälin kasvu.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Martin Wolf kirjoitti eilisessä FT:ssä (12.4.2016) seuraavasti:

The best policies would be a combination of raising potential supply and sustaining aggregate demand. Important elements would be structural reforms and aggressive monetary and fiscal expansion. The International Monetary Fund argues that structural reforms work best in such an expansionary context. This is particularly true of labour market reforms.

Mitä tämä tarkoittaisi Suomelle? Sitä, että samaan aikaan vapautettaisiin työmarkkinat ja alennettaisiin voimakkaasti verokiilaa (eli työhön kohdistuvia veroja ja veronluonteisia maksuja). Tästä syntyisi sellainen dynamiikka, että pieni valtion velan lisäys olisi hyvin perusteltavissa. Jos tämä tehtäisiin, Keskuskauppakamari veisi velkakellon vähäksi aikaa kellariin.

Perustulo vai ”living wage”?

Suomessa valmistaudutaan kokeilemaan perustuloa. Britanniassa korotettiin tänään minimipalkkaa roimasti. Tervetuloa kokeilujen maailmaan!

Jos perustulokokeilu on rohkea liike, niin vielä rohkeampi liike on korottaa minimipalkkaa reilusti. Tämän päivän jälkeen kaikille yli 25-vuotiaille maksetaan Britanniassa 7,20 puntaa eli runsaat yhdeksän euroa. (Vanha minimipalkka oli 6,70.) Tämän lisäksi hallitus on luvannut korottaa minimipalkkaa joka vuosi vuoteen 2020.

Suomessa ei ole mahdollisuuksia palkankorotuksille, koska kustannuskilpailukykymme on erityisen heikko. Sen takia perustulokokeilu on järkevä tapa edetä. Itse olisin mielelläni nähnyt, että ansiosidonnaiset edut olisivat mukana kokeilussa. Mutta hyvä, että päästään kokeilemaan edes puolittaista mallia.

Poliittisesti yllättävä

Poliittisesti Britannian ja Suomen kokeilut ovat jännittäviä siksi, että niitä edistävät yllättävät puolueet.

Perinteisesti perustuloa ovat kannattaneet vihreät ja vasemmistoliitto sekä pieni ryhmä markkinaliberaaleja (kuten edesmenneet nuorsuomalaiset). Nyt se etenee perusporvarihallituksen johdolla.

Perinteisesti Britannian konservatiivit ovat vastustaneet minimipalkkaa yleensä ja sen korotuksia erityisesti. Nyt konservatiivit ajavat minimipalkan nostamista ”käännynnäisen innolla” (kuten eräs brittilehti asian ilmaisi).

Mistä oikein on kysymys? Kysymys on siitä, ettei vanha sosiaaliturva-työmarkkinamalli täytä nykyajan vaatimuksia sen enempää Britanniassa kuin Suomessakaan. Uusia keinoja on pakko löytää.

Filosofisesti mielenkiintoinen

Filosofisesti Britannian ja Suomen kokeilun ovat jännittäviä siksi, että ne pyrkivät ratkaisemaan matalapalkkaongelman eri tavoin.

Valtiovarainministeri George Osbornen tavoite on tilanne, jossa ihminen tulisi toimeen omalla palkallaan ilman julkisia tukia. Tällaisessa tilanteessa ”living wage” eli elämisen tarvittava palkka ja minimipalkka olisivat samat. Siksi hän käyttää nimitystä ”national living wage”.

Perustulofilosofia on toinen. Sen sijaan, että valtio pakottaisi työnantajat maksamaan korkeampaa palkkaa, perustulo tukee pienituloista työntekijää. Perusteita on kaksi. Ensimmäinen on se, että nyky-yhteiskunnassa on suuri määrä sellaisia töitä, jotka jonkun pitää tehdä, mutta joiden ”lisäarvo” on niin pieni, ettei yksikään työnantaja ei pysty maksamaan niistä kunnon palkkaa. Toinen on se, että pätkätyöntekijälle perustulo antaa perusturvan.

Mitä mieltä ekonomistit ovat Britannian kokeilusta? Perinteinen ekonomistinäkemys on, että minimipalkka kasvattaa työttömyyttä hieman ja korkea minimipalkka paljon. Mutta mikä on ekonomistien näkemys tänään?

Financial Times kysyi seitsemältäkymmeneltä ekonomistilta, mitä mieltä he ovat. Puolet (31) oli sitä mieltä, että muutos on hyvä. Puolet (31) oli sitä mieltä, että muutos on huono. Loput olivat kahden vaiheilla. Juuri tämä tekee kokeilusta äärimmäisen mielenkiintoisen. Jos tulokset ovat hyviä, alkavat muutkin maat seurata Britannian (ja Saksan) mallia. Jos tulokset ovat huonoja, ei seuraajia tule.
Sama pätee Suomen kokeiluun. Jos tulokset ovat hyviä, seuraajia löytyy ja päinvastoin.

Näillä kokeiluilla voi olla kauaskantoisia seurauksia.