Barack painaa päälle

Olen Barack Obama fani – kuten aiemmista jutuista on ehkä käynyt selväksi. Kannatan Obamaa siksi, että USA tarvitsee uuden alun puhtaalta pöydältä. Obama voi yhdistää amerikkalaisia ja antaa raikkaan ja rakentavan kuvan Amerikasta ulkomaailmalle.

Kaikki eivät ole samaa mieltä. Vietin reilun päivän Kenraali Wesley Clarkin kanssa jokin aika sitten. Hän oli sitä mieltä, että ”huonoon jamaan ajautuneiden lasten ja nuorten auttaminen ei anna riittävää kokemusta Yhdysvaltain johtamiseen.”

Clark on tietysti oikeassa, mutta minulla on tunne siitä, että Obama on luonnollinen johtaja. Luonnollinen johtajuus tarkoittaa sitä, että ihmiset tuntevat vetoa ja luottamusta jonkun persoonaa kohtaa. Ongelma on, että emme tiedä onko luonnollinen johtajuus vain ulkokuorta vai ei.

Amerikkalaiset arvioivat asioita usein rahassa. Rahalla mitattuna Obamalla menee lujaa. Juuri julkaistujen tietojen mukaan kampanjalla on kasassa yli 25 miljoonaa dollaria. Tämä on tietenkin amerikkalaisessa mittakaavassa pelkkä alkupala: vakavasti otettava kandidaatti tarvitsee kampanjan aikana yli sata miljoonaa dollaria ehkä jopa kaksi.

Merkittävää Obaman rahankeruussa on se, että rahaa tulee suurelta määrältä ”tavallisia ihmisiä”. Yli satatuhatta ihmistä on lahjoittanut rahaa. Lahjoittajista liki 90 prosenttia antaa ensimmäistä kertaa presidenttiehdokkaalle.

Myös kannatusluvun näyttävät hyviltä. Viime kuussa Obama oli 12 prosenttiyksikköä Hillary Clintonia jäljessä. Nyt ero on kaventunut viiteen prosenttiin. Clintonia kannattaa 36 ja Obamaa 31 prosenttia demokraattien äänestäjistä.

Kommentointi on suljettu.