Trump + Brexit = (Reagan + Thatcher)2

Trump ja Brexit muuttavat maailmantalouden suuntaa kuten Thatcher ja Reagan aikanaan. Tällä kertaa meno on vain paljon rajumpaa ja riskialttiimpaa. Tässä arvailua siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Trumpin talouspolitiikka tulee koostumaan massiivisista veronalennuksista, sääntelyn purkamisesta, suurista investoinneista infrastruktuuriin, vapaakaupan kahlitsemisesta ja valtion vauhdikkaasta velkaantumisesta. Kun muistetaan, että Britannia hakee samaan aikaan kilpailukykyä EU:n ulkopuolella, on odotettavissa suuria muutoksia sekä talouspolitiikkaan että rahapolitiikkaan. Yhdellä lauseella ilmaistuna: suuri rahapoliittinen kokeilu alkaa olla länsimaissa ohitse, nyt alkaa suuri finanssipoliittinen kokeilu. Kiinnittäkää turvavyöt.

Mitä tämä kokeilu pitää sisällään?
Tulemme todennäköisesti Yhdysvalloissa näkemään merkittäviä tai hurjia veronalennuksia sekä yhteisö- että ansiotuloveroon. Trumpin avustajat ovat puhuneet viidentoista prosentin yhteisöverosta. Samaan aikaan tulemme näkemään suuria investointeja teihin, lentokenttiin, siltoihin. Saamme siis Reaganin veronkevennykset ja Rooseveltin New Dealin samaan aikaan. Eikä siinä kaikki. Monikansallisille yrityksille tarjotaan veroporkkana voittojen kotiuttamiseen ulkomailta. Nämä toimenpiteet tuovat lisää dynamiikkaa talouteen. Mutta mitä tapahtuu, koroille, dollarin kurssille ja velkavuorelle? No, näistä asioista ei Trumpin leirissä näytetä murehtivan: ”Kasvu hoitaa.”

Entä kauppapolitiikka? Kiinalaisten tuotteiden ”polkumyynti” pannaan aisoihin (kuten teräksen). TTP on kuollut ja todennäköisesti myös TTIP. On toki mahdollista, että Trump haluaa tehdä kauppapoliittisen liiton Euroopan kanssa Kiinaa vastaan. Tässä tapauksessa jonkinlainen TTIP syntyisi. Realistisempi vaihtoehto on, että Washington tekee vapaakauppasopimuksen Britannian kanssa. Se olisi huomattavasti helpompi myydä poliittisesti kuin uusi monenkeskinen sopimus. Sitä paitsi Obama siirsi Britannian jonon hännille. Jo pelkästään tästä syystä Trump saattaa haluta nostaa Britannian jonon ykköseksi. Monet ovat ehtineet jo veikata, että Trumpin uusi politiikka pelastaa Lontoon Cityn. Financial Times otsikoi ”Trump to make the City Great Again.”

Venäjän kanssa Trump tekee todennäköisesti diilin: rauha Syyriaan, välirauha Ukrainaan, pakotteet lievemmiksi ja NATOn laajentumiselle stoppi. Suomi hyötyy liennytyksestä taloudellisesti, mutta joutuu haastavaan paikkaan ulkopoliittisesti. Tähän saakka olemme kuvitelleet, että voimme tarpeen tullen livahtaa Natoon. Tämä tuskin on Trumpin maailmassa mahdollista.

Talouspolitiikassa tulemme huomaamaan pian, että yhteisöverokantamme ei enää ole kilpailukykyinen. Tulemme huomaamaan, että velkaantuminen ei enää pelota USA:ssa eikä Britanniassa. Tulemme huomamaan, että populistit vahvistuvat kaikkialla siellä, missä keskiluokka ei usko parempaan huomiseen.

Jos Trump onnistuu saamaan USA:n talouteen vauhtia, joutuu Suomi pohtimaan talouspolitiikkaansa uudestaan jo ensi keväänä. Jos Trump ajaa maailman talouden alas jyrkänteen reunalta, joutuu Suomi pohtimaan talouspolitiikkaansa uudelleen jo ensi keväänä.

Jos joku väittää, että tämä ei koske meitä, hän on väärässä. Anglosaksinen kapitalismi muuttaa muotoaan, ja muun maailman on siihen sopeuduttava.

Sorry, kätilöt, olette väärässä

Kätilöt saivat Pääministerin pään kääntymään. Minun pääni ei ole kääntynyt. Sunnuntaikorvaukset ovat Suomessa liian korkeat.

Pääministeri Sipilä perui sunnuntaikorvausten alentamisen siksi, että kätilöiden puheenvuoro korvausten tärkeydestä vakuutti hänet. Minua puheenvuoro ei vakuuttanut.

Kätilöt ja palomiehet ovat palkkansa ansainneet. Tästä olen kätilöiden ja pääministerin kanssa samaa mieltä. Mutta on väärin, että heidän ansionsa perustuvat ylisuuriin sunnuntaikorvauksiin.

Korkeat sunnuntaikorvaukset ovat työllistämisen este. Ravintola- ja matkailuala on tästä hyvä esimerkki. Jos haluamme, että Suomeen syntyy lisää työpaikkoja, on työllistämisen esteitä purettava. Niinpä myös sunnuntaikorvauksia tulee pienentää.

Kätilöiden ja palomiesten peruspalkka tulisi olla niin hyvä, että se ottaa huomioon jatkuvan tarpeen tehdä työtä myös viikonloppuina. Muutoin synnytyksiä ei saada hoidettua eikä tulipaloja sammutettua.

Ratkaisu ei ole ylisuuret sunnuntaikorvaukset. Ratkaisu on palkan nosto yhdistettynä sunnuntailisien alentamiseen. Siinä olisi järkeä.

Hyvä Antti Rinne,

Oli oikein ottaa vastaan valtiovarainministerin salkku. Vastuuta pakoilemalla Suomi ei nouse.

Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Jos olen ymmärtänyt oikein, haluat käyttää valtion rahaa erilaisiin elvytystoimenpiteisiin. Tästä olen eri mieltä. Minkäänlaista elvytyspakettia ei tule tehdä. Tarvitaan uudistuksia.

Viestini minihallitusneuvotteluihin löytyy videosta.

Suomi tarvitsee porvarihallituksen…

…tai uudistusvimman omaavan sosdem-puolueen.

Itse asiassa uudistusmielinen demaripuolue voisi olla kaikkein paras vaihtoehto siksi, että nimenomaan työmarkkinoiden toimintaan tarvitaan suuria parannuksia. Näihin kysymyksiin demareilla pitäisi olla asiantuntemusta. Paljon puhuttu Saksan mallin syntyi siten, että Schröderin johtamat demarit ajoivat uudistukset läpi.

Hallituksen budjettiriihi osoittaa, pystyvätkö Suomen demarit uudistumaan. Puheenjohtaja Urpilaisen lupaus rakenneuudistuksista oli hyvä asia. Mutta puheet ovat puheita, teot odottavat. Kolmannella kotimaisella ilmaisten: she can talk the talk but can she walk the walk.

Jos demareista ei tule reformipuoluetta, on ainoa vaihtoehto porvarihallitus. Silloin otamme mallia Ruotsista, jossa porvarihallitus teki tarvittavat uudistukset. Kyllä sekin vaihtoehto toimii.

On uuden eurolinjauksen aika

Miksi euron puolustajat ovat hiljaa? kysyy pääministeri. Miksi ne, jotka kannattivat Suomen EU-jäsenyyttä, ovat luovuttaneet keskustelualoitteen kriitikoille? kysyy Eurooppa-ministeri. Tosiasia on, että nykyistä euroa on vaikea puolustaa. Olisi helpompi puolustaa sellaista euroa, jonka elinvoimaan itsekin uskoo.

Suomen hallituksen on kiireen vilkkaan muutettava eurolinjaustaan. Eikä siinä kaikki. Uuden linjauksen lisäksi Suomen on vakuutettava Saksa siitä, että uusi suunnitelma on oikea. Eurooppa tarvitsee uskottavan suunnan, jossa pysytään. Vain tällä tavoin voidaan saavuttaa kansalaisten ja markkinoiden luottamus.

Suomen, Saksan ja koko Euroryhmän tähänastinen linjaus voidaan tiivistää lauseeseen: ”nykyistä euroaluetta puolustetaan, maksoi mitä maksoi.” Tämä linjaus ei toimi. Se vie meidät yhdestä pelastuspaketista toiseen. Se halvaannuttaa poliittisen päätöksenteon. Se tuomitsee Euroopan ajelehtimaan.

Uusi linjaus tulee olla: ”puolustamme elinvoimaista euroa – ja lopetamme yhteisvastuun lisäämisen”. Jos tämä johtaa Kreikan ja Portugalin eroon eurosta, niin olkoon sitten niin. Niin sodassa kuin talouskriisissä pitää tunnistaa, mitä voidaan puolustaa ja mitä ei. Kun tämä arvio on tehty, on mietittävä mitä kannattaa puolustaa ja mitä ei.

Kreikan pitäminen eurossa on mahdollista. Euroopan keskuspankki ja Euroopan vakausmekanismi ovat yhdessä luoneet järjestelmän, joka mahdollistaa ongelmamaiden pitämisen porukassa mukana. EKP ei rahoita ongelmamaita suoraan vaan EKV:n kautta. Tämä on fiksua siksi, että EKP ei voi asettaa poliittisia ehtoja rahoitukselle. EKV voi.

Mutta onko Kreikan pitäminen eurossa viisasta? Sitä se enää pitkään aikaan ole ollut. Jokainen uusi pelastuspaketti synnyttää äänestäjien keskuudessa vihaa koko järjestelmää kohtaa. Jokainen uusi huippukokous saa sijoittajat siirtämään rahansa pois Euroopasta. Eikä euro taida olla Kreikallekaan hyväksi. Jos sillä olisi oma valuutta, se voisi päästä kärsimysten kautta voittoon. Nykyisellä tiellä on edessä vain kärsimyksiä.

Oxford Economics teki pari kuukautta sitten arvion eri skenaarioiden vaikutuksesta Euroopan talouskehitykseen. Sen mukaan Kreikan lähtö kääntäisi Euroopan ja Suomen talouden lievästi miinukselle ensi vuonna. Tuon arvion jälkeen Euroalueen näkymät ovat heikentyneet. Samaan aikaan on alkanut kuulua arvioita, joiden mukaan Kreikan lähtö olisi pienempi isku kuin on tähän saakka kuviteltu. Miksi? Siksi, että pankit, hallitukset ja Euroopan instituutiot ovat saaneet rauhassa valmistautua tämän skenaarion varalle.

Kukaan ei tiedä varmasti, mitä Kreikan lähtö Euroalueesta tarkoittaisi. On hyvin mahdollista, että Portugali joutuisi samaan tilanteeseen aika nopeasti, mutta miten kävisi Espanjan? Itse uskon, että Kreikan lähtö pakottaisi sekä Portugalin että Espanjan panemaan sovitut uudistukset toimeen tehokkaammin ja nopeammin. Se siis lisäisi jäljelle jäävän euroalueen elinvoimaisuutta. Ennen kaikkea se lisäisi jäljelle jäävän euroalueen uskottavuutta.

Suomi on aina osannut reaalipolitiikkaa. Jouduimme luopumaan Karjalasta, koska sitä ei voitu enää puolustaa. Nyt meidän on aika opettaa reaalipolitiikkaa koko Euroopalle. Euroopan on aika luopua Kreikasta. Sitä ei voida enää puolustaa. On tärkeämpää, että euro säilyy elinvoimaisena kuin se, että Kreikka säilyy eurossa. On aika palata reaalipolitiikkaan. On aika linjata Suomen ja Euroopan politiikkaa uudestaan.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 31.8.2012.

Miksi Suomi jää Ruotsista ja Virosta?

EVA on ansiokkaasti kertonut, miten Ruotsilla menee paremmin kuin Suomella. Olen itse esittänyt, että voimme oppia hieman myös Virosta. Miksi jäämme näistä maista jälkeen?

Syy on selvä: Ruotsin ja Viron hallitukset uskovat markkinoihin: hyvin toimiviin työmarkkinoihin, mahdollisimman vapaisiin tuotemarkkinoihin ja siihen, että yksityiset yritykset tuottavat huomattavan osan julkisista palveluista.

Suomen hallituksella ei ole samanlaista uskoa markkinoihin. Se uskoo konsensukseen. Konsensuksen pitäisi kuitenkin olla tapa toimia, ei toiminnan sisältö.

Se, että Suomen hallituksella ei ole yhteistä ideologiaa, mahdollistaa sen että hallitus pysyy koossa. Lyhyellä tähtäimellä tämä on ok. Pidemmällä sihdillä hallituksen suunnattomuus on ongelma.

Kohti uutta EFTAa?

Komissio esittää eurobondeja keskiviikkona. Näyttää siltä, että Eurooppa jakautuu tiiviiseen Euroryhmään ja ”uuteen EFTAan”.

Eurobondien kohtalo on vielä avoin. Erään johtavan suomalaisen poliitikon mielestä kyseessä on ”sairas idea”. Vastustusta löytyy kosolti myös Saksasta.

Riippumatta siitä, miten yhteisvelkakirjoille käy, kaikki viittaa siihen, että Euroryhmä on päättänyt tiivistää ryhmän sisäistä integraatiota. Aiemmin tällainen kahden vauhdin Eurooppa oli kirosana Britannialle ja muille ryhmän ulkopuolisille maille. Ei ole enää. Pääministeri Cameron on valmis hyväksymään tiiviimmän Euroalueen, jos hän saa varmistuksen siitä, että yhteiset markkinat toimivat koko EU:n alueella eikä finanssisektoria säädellä pois Lontoosta.

Lopputulos tästä kaikesta on se, että Euroryhmän raha- ja talouspolitiikkaa tehdään tulevaisuudessa yhä selkeämmin Saksan ehdoilla. Tämä saattaa olla ok Suomelle, mutta erittäin vaikeaa Irlannille, jonka talouden rakenne (ja maantieteellinen suuntautuminen) on toisenlainen kuin Suomella tai Saksalla.

Euroalueen ulkopuolelle jäävää (mutta EU:n jäsenistä koostuvaa) aluetta voidaan kuvata joko uudeksi EFTAksi tai, ehkä oikeammin, uudeksi EEA:ksi. EEA eli European Economic Area on sopimus, jonka EFTA-maat ja EU:n edältäjä solmivat vuonna 1994. Se takaa Norjalle, Islannille ja Lichtensteinille pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Sveitsi ei ole EEA:n jäsen.

Kahden kerroksen Eurooppa on Suomelle haastava siksi, että Ruotsi asuu toisessa kerroksessa kuin Suomi.

Ensimmäinen videoblogi

Kerron uudessa kauppakamarien videoblogissa viikoittain, mitä suomalaisille yrityksille kuuluu. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, erityisesti Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla. Silti on pidettävä silmällä kansainvälistä tilannetta, sillä jos G20 aivastaa, suomalaiset yritykset saavat nuhan. Kotimaassa Leena Mörttinen nostaa keskusteluun merkityksellisen kysymyksen: nykyinen julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu on tilanteena mahdoton.

 

Irlannin Tuomiojasta presidentti?

Michael D. Higgins on vahvoilla huomenna pidettävissä presidentivaaleissa Irlannissa. Häntä voi parhaiten luonnehtia Irlannin Erkki Tuomiojaksi.

Higgins on vanhan koulukunnan vasemmistolainen: aseriisunta, Yhdysvaltain kritiikki, Sandinistit, markkinatalouden vastustus, kapitalismin kauhistelu ja muut perinteiset vasemmistoteemat löytyvät hänen agendaltaan takuuvarmasti.

Irlannin presidentillä ei ole valtaa, joten kovin tärkeästä vaalista ei ole kysymys. Kiinnostavaa on tietenkin se, että vaaleissa käytetään siirtoäänimenetelmää, jossa äänestäjä laittaa ehdokaat paremmuusjärjestykseen. Toisin sanoen, äänestäjää saa äänestää useampaa kuin yhtä henkilöä kunhan laittaa ehdokkaat järjestykseen.

Talouskriisin geopoliittinen tausta

Tämänhetkistä talouskriisiä tuskin olisi ilman kahta geopoliittista tapahtumaa. Ensimmäinen niistä oli Kylmän sodan päättyminen. Toinen oli 9/11 eli vuoden 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoja vastaan.

Kylmän sodan päättyminen johti markkinatalouden ja vapaakaupan leviämiseen likimain koko maailmaan. Clyde Prestowitzin mukaan se synnytti ”kolme miljardia uutta kapitalistia”. (Clyde Prestowitz: Three Billion New Capitalists: The Great Shift of Wealth and Power to the East, Basic Books, 2005.) Nämä kolme miljardia uutta kapitalistia saivat Kiinan, Intian, Venäjän ja muut kehittyvät taloudet hurjaan kasvuun.

Kolme miljardia uutta kapitalistia aiheutti maailmantalouden epätasapainon siksi, että uudet kapitalistit säästivät samaan aikaan kun vanhan maailman kapitalistit elivät yli varojensa. Rahat piti sijoittaa jonnekin. Lopulta suuri osa niistä sijoitettiin Yhdysvaltoihin, jossa ne ruokkivat ylikuumentunutta velkataloutta. Tämä ei ollut ainoa syy talouskriisiin, mutta se oli tärkeä siihen johtanut tekijä.

Voimakkaasti yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ilman kylmän sodan päättymistä meillä ei olisi nykyistä talouskriisiä eikä meillä olisi yhtä nopeasti kasvavaa huolta ilmastonmuutoksesta. Näin siksi, että ilman ilman Kiinan ja Intian siirtymistä markkinatalouteen maailmantalouden ongelma ei olisi liiallinen kasvu ja sen aiheuttamat kriisit. Ongelma olisi kasvun puute ja sen aiheuttamat haasteet.
Hieman tarkemmin sama asia voidaan sanoa seuraavasti: ilman toisen maailmansodan jälkeen alkanutta maailmankaupan vapauttamista, meillä ei olisi voimakkaasti kasvavia BRIC-maita. Meillä olisi tasaista kurjuutta.

Taloustieteen Nobelin voittanut Michael Spence kuvaa historiallista muutosta kasvuluvuissa seuraavasti. Ennen vuotta 1750 maailmantalous ei juuri kasvanut. Vuodesta 1750 vuoteen 1950 ainoastaan länsimaat kasvoivat. Vuodesta 1950 alkaen muu maailma alkoi saada länttä kiinni. Kiinnioton taustalla oli maailmankaupan vapauttaminen (GATT ja WTO), markkinatalouden leviäminen ja sosialismin luhistuminen. Hänen arvionsa mukaan vuoteen 2050 mennessä muu maailma saa lännen kiinni. (Michael Spence, THE NEXT CONVERGENCE, The Future of Economic Growth in a Multispeed World, 2011.)

Mikä sitten oli 9/11 merkitys nyt meneillään olevalle talouskriisille? Vastaus on selvä: se sai länsimaiden keskuspankit jatkamaan löysää rahapolitiikkaa aivan liian pitkään. Ilman terroristi-iskuja keskuspankit olisivat todennäköisesti ryhtyneet kiristämään rahapolitiikkaa; merkkejä kiristämisestä oli havaittavissa vuonna 2001. Terroristi-iskujen jälkeen rahapolitiikkaa nopeasti höllennettiin, jotta maailmantalous ei ajautuisi taantumaan. Tämä oli ymmärrettävä reaktio keskuspankeilta. Valitettavasti se johti talouden kuplien laajentumiseen ja talouden korjausliikkeen siirtymiseen. Kun korjausliike sitten Lehmanin konkurssin jälkeen tuli, se oli historiallisen raju.

Joseph Schumpeter kirjoitti viime vuosisadan alkupuoliskolla kapitalismiin kuuluvasta luovasta tuhosta. Nyt meneillään oleva talouskriisi osoittaa, että luova tuho ei rajoitu mikrotalouteen (eli yritysten toimintaan) vaan se muokkaa myös valtioiden välisiä suhteita. Ne valtiot, jotka ovat hoitaneet talouttaan hyvin, menestyvät. Ne valtiot, jotka ovat velkaantuneet, menettävät vaikutusvaltaansa. Esimerkiksi Euroopan Unionissa tämä tarkoittaa sitä, että integraation suunnan määräävät tulevaisuudessa ne valtiot, joiden talous on parhaassa kunnossa. Saksan merkitys korostuu, mutta niin korostuu myös niiden pienten ja keskisuurten valtioiden (kuten Viron ja Ruotsin) vaikutusvalta, jotka ovat hoitaneet taloutensa hyvin. Kylmän sodan aikana pieni valtio saattoi ”painia kokoaan suuremmassa sarjassa” harjoittamalla viisasta ulkopolitiikkaa. Tulevaisuuden Euroopassa, pienet valtiot voivat laajentaa vaikutusvaltaansa harjoittamalla viisasta talouspolitiikkaa.