Verot ja onni

Nouseeko Suomi veroja nostamalla vai laskemalla? Entä suomalaisten onnellisuus?

Suomi on maailman onnellisin maa. Meillä on myös kireä verotus. Pitäisikö kuunnella demareita ja nostaa veroja entisestään? Siinäkö on tie suomalaisten onneen?

Vastustan verojen korottamista tässä tilanteessa siksi, että ne ovat varmin tapa katkaista kasvu. Kasvun katkaiseminen taas on varmin tapa lisätä työttömyyttä. Työtön ihminen ei todennäköisesti ole yhtä onnellinen kuin työssä käyvä.

Tiedän, että demarit (ja muut puolueet) kannattavat veronalennuksia pieni- ja keskituloisille. Niin minäkin. Hyväksyn myös haittaverojen käytön. Mutta oleellista on, mitä tapahtuu kokonaisveroasteelle.

Suomen pitkän aikavälin kasvuennuste on Suomen pankin mukaan noin 1,5 prosenttia. Tällaisella kasvulla emme pysty ylläpitämään (saatikka sitten kasvattamaan) työllisyyttä. Emme pysty kustantamaan laadukkaita julkisia palveluja. Emme pysty tarjoamaan kunnollista koulutusta tai toimivaa infrastruktuuria. Emme pysty tarjoamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Miten murtaudumme ulos tästä 1,5 prosentin kasvun vankilasta? Siihen tarvitaan sekä työllisyysasteen että tuottavuuden nostoa. Onko todennäköisempää, että yritykset investoivat Suomeen ja palkkaavat lisää väkeä, jos verotus jatkuvasti nousee? Vai olisiko niin, että kokonaisveroasteen määrätietoinen laskeminen toisi Suomeen lisää investointeja? Olen jälkimmäisen suunnan kannalla.

Valtion on mahdoton tehdä kenestäkään onnellista. Mutta valtion on mahdollista tarjota puitteet hyvän ja onnellisen elämän rakentamiseen. Sellainen Suomi, jossa on kasvua, työtä ja mahdollisuuksia on parempi kuin sellainen, jossa kasvu katkeaa ja työttömyys lisääntyy.

Suomi on ollut parhaimmillaan silloin kun meillä on ollut SDP, joka on uskonut, että kakun kasvattaminen on yhtä tärkeää kuin sen oikeudenmukainen jakaminen. Miten Antti Rinteen SDP saisi kasvusta kiinni?

Oikeasti liberaali

Kuka on liberaali?

Vihreät sanovat itseään liberaaleiksi. Mutta kuinka liberaalia on Vihreä talousajattelu?

Monet vasemmistolaiset kutsuvat itseään liberaaleiksi. Silti samaan aikaan he kaipaavat sääntelyä ja suitsia sanavapauteen.

Taloudellisen liberalismin kannattajat taas kuvittelevat monesti, että talvisodan henki ja siitä pursuava yhtenäiskulttuuri on vastaus kaikkiin yhteiskunnan haasteisiin.

Minä olen oikeistoliberaali. Uskon sekä markkinatalouteen, että ihmisen oikeuteen itse määritellä kuka hän on ja miten hän elää.

Esikuviani ovat Minna Canth, joka yhdisti yrittäjyyden ja naisten aseman puolesta toimimisen. Elisabeth Rehn, jonka ajattelussa ovat tärkeitä sekä maanpuolustus että yksilön vapaus. Eino Leino, joka oli ensiksi nuorsuomalainen ja vasta sitten runoilija. Sekä tietenkin Anders Chydenius, joka oli pohjoismaisen liberalismin isä.

Heidän henkensä elää niissä suomalaisissa yrityksissä, jotka tekevät parhaansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.

Heidän henkensä elää nuorissa yrittäjissä, jotka haluavat parantaa maailmaa yrittäjyyden avulla.

Heidän henkensä elävöittää satojatuhansia suomalaisia, jotka toimivat urheiluseuroissa ja vapaaehtoistyössä.

He eivät ehkä kutsu itseään liberaaleiksi. Mutta minusta he ovat sitä sanan parhaassa merkityksessä.

Amerikassa liberalismista on tullut vasemmistolaisuuden synonyymi. Olet liberaali, jos kannatat korkeita veroja ja valtion byrokratian lisäämistä. Valitettavasti sama suunta on vallalla Suomessa. On puolustettava sitä, että ihminen on kaiken mitta – eivät instituutiot, julkiset tai yksityiset. Ihminen. Ihmisen elämä ja sen ainutlaatuisuus.

Olen ehdolla näissä vaaleissa. Pyydän ääntäsi.

Tule mukaan!