Risto E.J. Penttilä

Boris Johnsonin neuvonantaja Dominic Cummings on onnistunut muuttamaan Brexit-draaman juonen totaalisesti. Aloite on nyt Lontoolla.

Kuinka monesta poliittisesta neuvonantajasta on tehty elokuva? Henry Kissinger tulee mieleen ensimmäisenä. Mutta hän ei ollut pelkästään Nixonin neuvonantaja; hän toimi myös ulkoministerinä. Martin Selmayrista, Jean Claud Juckerin ykkösavustajasta, saatetaan sellainen tehdä, mutta ei ole tehty vielä.

Siitä saakka, kun Benedict Cumberbatch näytteli Dominic Cummingsia The Uncivil War -elokuvassa, on Cummingsia pidetty joko hulluna tai nerona. Sen lisäksi, että hän oli keskeisessä osassa Brexit-kampanjassa, hän oli ratkaisevassa osassa aiemmassa kampanjassa, joka onnistui pitämään Britannian poissa eurosta.

Kolme muutosta

Dominic Cummings on saanut aikaan kolme merkittävää muutosta pääministeri Boris Johnsonin avustajana. Ensiksi hän on tehnyt No Deal -vaihtoehdosta uskottavan vaihtoehdon. Jopa Euroopan komissio lähtee siitä, että No Deal on todennäköisin vaihtoehto. Toiseksi hän on onnistunut tekemään Irlannin rajaa koskevasta Backstop -ratkaisusta ”epädemokraattisen backstop-ratkaisun”. Ja kuka voi väittää vastaan? Kun Britannian parlamentti on kolme kertaa hylännyt backstop-ratkaisun, on vaikea väittää, että siitä kiinnipitäminen on kovin demokraattista. Kolmanneksi hän on tuonut energiaa ja uskoa Boris Johnsonin johtamaan hallitukseen.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Minun veikkaukseni on, että syyskuun alussa rävähtää. Työväenpuolue esittää äänestystä hallituksen luottamuksesta, parikymmentä konservatiivipuolueen edustajaa äänestää hallitusta vastaan. Hallitus saa epäluottamuslauseen. Entä sitten? Hallitus määrää vaalit marraskuulle. Tämä tarkoittaa sitä, että edes hallituksen kaatuminen ei ehdi peruuttaa Brexitiä, joka tapahtuu 31 lokakuuta 2019. Välissä käydään iso keskustelu perustuslaista ja yritetään erilaisia manöövereitä, mutta todennäköisin vaihtoehto on Britannian ero 31 lokakuuta.

Eron jälkeiset vaalit tullaan pitämään suuren taloudellisen turbulenssin vallitessa. Äänestäjien on valittava neljän vaihtoehdon välillä.

Neljä vaihtoehtoa

Vaihtoehto yksi on kaikkien aikojen vasemmistolaisin työväenpuolue, jota johtaa kaikkien aikojen vasemmistolaisin työväenpuolueen puheenjohtaja eli Jeremy Corbyn. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta.

Vaihtoehto kaksi on liberaalidemokraatit, joilla on uusi karismaattinen johtaja Jo Swinson. Puolueen viimeaikaisen menestyksen takana on ollut vaatimus Brexit pysäyttämisestä. Juna on kuitenkin marraskuussa jo mennyt. Miksi siis äänestää heitä?

Kolmas vaihtoehto on Nigel Faragen Brexit-puolue. Ainoa asia sen agendalla on ollut ero EU:sta. Miksi äänestää heitä marraskuussa, jos Brexit on jo toteutunut?

Neljäs vaihtoehto on äänestää ainoaa puoluetta, jolla on selvä suunnitelma Brexitin jälkeiseen aikaan. Tässä tilanteessa konservatiivien äänestäminen saattaa yhtäkkiä tuntua melko luontevalta. Uskon, että tämä on Cummingsin pelisuunnitelma.

Brittiläistä downshiftausta

Paljon voi tietenkin tapahtua ennen lokakuun loppua, mutta yksi asia on varma. Britannian käyttäytymistä ei ohjaa talous vaan kysymys kansallisesta suvereniteetista ja kysymys siitä, miten kansanäänestyksen mandaattia tulkitaan. Tämä hallitus lähtee siitä, että ainoa tapa pelastaa demokratian uskottavuus on toteuttaa Brexit lokakuun viimeisenä päivänä. Kävi taloudelle miten vain.

Kuka on EU-vaalien suurin voittaja Euroopassa? Se saattaa olla Boris Johnson, joka ei edes ollut ehdolla näissä vaaleissa.

Europarlamenttivaalit pidettiin Britanniassa jo 23. toukokuuta. Virallisia tuloksia ei ole vielä julkistettu. Yksi asia on kuitenkin varma. Boris Johnson hyötyi vaaleista suuresti. Miksi?

Ilman vaaleja Boris olisi ollut vain yksi monista pääministeri Mayn seuraajaehdokkaista. Nyt Britannian konservatiivit ovat päätymässä siihen, että Boris on ainoa, joka voi pysäyttää Nigel Faragen Brexit-puolueen. Monien mielestä hän on myös ainoa, joka pärjää työväenpuolueen Jeremy Corbinille. Ei ihme, että vedonlyöjät pitävät häntä todennäköisimpänä seuraavana pääministerinä.

Mitä Boris Johnsonin nousu pääministeriksi tarkoittaisi EU:n ja Britannian suhteelle?

Brysselissä Boris Johnsonia pidetään Belsebuubina tai ainakin pikkupiruna. Mutta voisiko hän olla ”haukka, joka tekee rauhan”?

Näen mielessäni seuraavan skenaarion: Pääministeri Boris Johnson kertoo EU-päättäjille, että haluaa neuvotella uuden erosopimuksen. EU sanoo ei. Boris tekee uusia ehdotuksia. Mikään ei mene läpi. Lokakuun loppu lähestyy. Ranska on tiukka: jatkoaikaa ei myönnetä. Boris vastaa, että jatkoaikaa ei haeta. Tilanne muistuttaa autokilpailua Rebel without a Cause -elokuvassa. Mitä EU tekee? Uusi komission puheenjohtaja toteaa, että sopimusta ei tietenkään avata, mutta EU on valmis asettamaan viiden vuoden aikarajan Pohjois-Irlannin backstop -ratkaisulle. Tämä avaa Gordionin solmun. Molemmat autot jarruttavat juuri ennen jyrkännettä.

Tinkimättömyytensä osoittanut Boris panee koko karismansa peliin. Hän myy ratkaisun konservatiiveille. Liberaalidemokraatit, Change UK ja suuri osa työväenpuolueen edustajista äänestää diilin puolesta. Kriisi on ratkaistu. EU saa vihdoinkin keskittyä omiin asioihinsa. Ja Britannia omiinsa.

No, paljon voi mennä mönkään ennen kuin ollaan tässä tilanteessa. Mutta väitteeni on tämä: Boris on kuin Nixon. Kukaan ei syyttänyt Nixonia pehmeydestä kommunismin edessä. Siksi hän pystyi saamaan republikaanit Kiina-diilin kannalle. Kukaan ei syytä Johnsonia pehmeydestä EU:n edessä. Siksi hän voi saada oman puolueensa EU-diilin kannalle. Kunhan EU tekee pienen vastaantulon.