Krugmanin teesit

Hesari julkaisi Paul Krugmanin kirjan nimeltä Lama. Julkistamistilaisuudessa puhetta johti Antti Blåfield. Jaakko Kiander ja minä olimme paneelissa. Tässä ajatuksia kirjasta:

Maailmantaloutta uhkaa Japanin tauti. Edessä on pitkä alhaisen kasvun ajanjakso. Maailma voi välttyä Japanin taudilta vain lisäämällä elvytystä. Näin voidaan tiivistää Krugmanin teesit, jotka on luettavissa hänen juuri suomeksi ilmestyneestä kirjastaan, Lama.
 
Krugmanin perusvirhe on se, ettei hän oivalla Japanin ja Yhdysvaltain eroa. Japani ei noussut viime lamasta siksi, että se ei ole markkinatalous. Yhdysvallat nousee tästä(kin) lamasta siksi, että se on markkinatalous.
 
Japani täyttää ulkoisesti markkinatalouden piirteet – mutta vain ulkoisesti. Käytännössä Japani on hallintotalous, josta puuttuu sekä riskirahoitus että dynaamiset pienyritykset. Japanin malli toimi niin kauan kuin maa saattoi ottaa muita kiinni. Kun se oli saanut muut kiinni, ei uudistuskykyä enää löytynyt.
 
Toki muitakin syitä Japanin menetettyyn vuosikymmeneen on. Yksi on se, että pankkeja ei kunnolla siivottu laman alussa. Toinen on se, että Japanin on kohdannut ikääntymisen haasteet ensimmäisenä. Mutta nämä kaksi piirrettä pikemmin alleviivaavat eroja USA:n ja Japanin välillä kuin tuovat talouksia lähemmäksi toisiaan.
 
Eurooppa on eri juttu. Eurooppaa saattaa uhata Japanin tauti. Syykin on selvä: Eurooppa on lähempänä Japanin mallia kuin Yhdysvallat. Mutta sisämarkkinakehitys on Euroopassa niin pitkällä, että hallintotalouteen siirtyminen ei vaikuta todennäköiseltä edes täällä.
 
Kauhukuva Euroopalla on, että tulevaisuutta johtavat G2-maat eli USA ja Kiina. Näin siis tapahtuu siinä tapauksessa, että Eurooppa oikeasti jää kiinni lamaan.
 
Krugmanin kirja on loistava analyysi viime vuosikymmenten kriiseistä, mutta resepteistä olen eri mieltä. Sangen hyödyllinen lukukokemus, joka pakottaa ajattelemaan.
 
juttu julkaistu ensin: foresight.fi

Rakentava viesti Putinille

Putin tulee keskiviikkona Suomeen. Laitoin hänelle terveisiä.

Putin tulee Suomeen. Laitoin siihen liittyen allaolevan tiedotteen medialle:

PENTTILÄ PUTINILLE: RUOTSIN JA SUOMEN NATO-JÄSENYYS ON VENÄJÄN ETU

Kokoomuksen eurovaaliehdokas Risto E. J. Penttilä kehottaa Venäjän pääministeri Vladimir Putinia pohtimaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä uudelleen. Penttilän mukaan maiden Nato-jäsenyys olisi Venäjän etu.

– Ruotsi ja Suomi parantaisivat Naton ja Venäjän välistä yhteistyötä ja lievittäisivät vastakkainasettelua Euroopassa, Penttilä linjaa.

Penttilän mukaan Naton edellinen laajennus toi liittokunnan jäseniksi maita, jotka suhtautuvat Venäjään erittäin kriittisesti.

– Suomi ja Ruotsi toisivat Natoon uuden, yhteistyötä korostavan asenteen. Tämä hyödyttäisi Natoa, Euroopan unionia, Venäjää ja tietenkin Suomea.

Penttilän mielestä pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tulee korostaa Putinille, että mikäli Suomi päättää joskus liittyä Naton jäseneksi, on jäsenyyden tärkein tavoite Naton ja Venäjän välisen yhteistyön vahvistaminen.

Penttilä korostaa, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys ei voi olla Venäjälle kynnyskysymys.

– Venäjän turvallisuuspoliittinen ajattelu perustuu etupiirijakoon. Suomi ja Ruotsi ovat jo osa lännen etupiiriä. Siksi maiden Nato-jäsenyys ei muuttaisi pohjoisen Euroopan perusasetelmaa. Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyys sen sijaan veisi lännen etupiirin Venäjän etupiirin sisälle. Tätä Venäjä ei voi sallia.

Penttilä ei pidä mahdottomana, että Ruotsi päätyisi Nato-jäsenyyden kannalle suhteellisen nopeasti. Uskottavan itsenäisen puolustuskyvyn ylläpitäminen tulee Ruotsille kalliimmaksi kuin Nato-jäsenyys. Siksi Ruotsi saattaa muuttaa Nato-kantaansa yhtä nopeasti kuin se muutti kantaansa ydinvoimaan tai aikoinaan EU-jäsenyyteen.