PARIISI 16.7.2007. Lasse Lehtinen kirjoitti taannoin kirjan kokemuksistaan Englannissa. Kirjan nimi oli Thatcher ja minä. Lasse ei tietenkään ollut edes tavannut Thatcheriä, mutta olipahan ollut samaan aikaan samassa kaupungissa.
Minä satuin olemaan Ranskan kansallispäivänä (14.7.) Pariisissa. Eikä siinä kaikki: näin Nicolas Sarkozyn noin viidentoista metrin päästä kun hän vilkutti Champs-Elysées?lle kokoontuneille ihmisjoukoille. Hän ei näyttänyt niin pieneltä kuin kaikki sanovat.
Sarkozyn vaalilause oli ?energiaa Ranskalle? ja sitä hän on tosiaan tarjonnut. Lyhyessä ajassa hän on noussut Euroopan poliittisten johtajien ykköseksi. Samalla hän on muuttanut sekä ranskalaisten että ulkopuolisten käsityksen Ranskan tulevaisuudesta. Kun vielä vuosi sitten Ranskaa pidettiin Euroopan sairaana miehenä, pidetään sitä nyt yhtenä Euroopan kiinnostavimmista maista.
Totta kai Sarkozyn kansallismielinen talouspolitiikka harmittaa. Totta kai hänen puheensa Euroopan keskuspankin politisoinnista saavat raapimaan päätä. Mutta jos nykyistä menoa vertaa siihen, mitä Ségolène Royal tarjosi, täytyy tilanteeseen olla tyytyväinen: mieluummin markkinataloutta ja kansallismielisyyttä kuin sosialismia ja korkeita veroja.
Sivuhuomiona todettakoon, että yhtä asiaa Sarkozy ei ole pystynyt muuttamaan: Ranskassa kaikki on koko ajan myöhässä. Ilmavoimien ylilentojen piti alkaa klo 9.32 ja ensimmäiset suihkuhävittäjät ilmaantuivat vasta 9.47