Kohti uutta EFTAa?

Komissio esittää eurobondeja keskiviikkona. Näyttää siltä, että Eurooppa jakautuu tiiviiseen Euroryhmään ja ”uuteen EFTAan”.

Eurobondien kohtalo on vielä avoin. Erään johtavan suomalaisen poliitikon mielestä kyseessä on ”sairas idea”. Vastustusta löytyy kosolti myös Saksasta.

Riippumatta siitä, miten yhteisvelkakirjoille käy, kaikki viittaa siihen, että Euroryhmä on päättänyt tiivistää ryhmän sisäistä integraatiota. Aiemmin tällainen kahden vauhdin Eurooppa oli kirosana Britannialle ja muille ryhmän ulkopuolisille maille. Ei ole enää. Pääministeri Cameron on valmis hyväksymään tiiviimmän Euroalueen, jos hän saa varmistuksen siitä, että yhteiset markkinat toimivat koko EU:n alueella eikä finanssisektoria säädellä pois Lontoosta.

Lopputulos tästä kaikesta on se, että Euroryhmän raha- ja talouspolitiikkaa tehdään tulevaisuudessa yhä selkeämmin Saksan ehdoilla. Tämä saattaa olla ok Suomelle, mutta erittäin vaikeaa Irlannille, jonka talouden rakenne (ja maantieteellinen suuntautuminen) on toisenlainen kuin Suomella tai Saksalla.

Euroalueen ulkopuolelle jäävää (mutta EU:n jäsenistä koostuvaa) aluetta voidaan kuvata joko uudeksi EFTAksi tai, ehkä oikeammin, uudeksi EEA:ksi. EEA eli European Economic Area on sopimus, jonka EFTA-maat ja EU:n edältäjä solmivat vuonna 1994. Se takaa Norjalle, Islannille ja Lichtensteinille pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Sveitsi ei ole EEA:n jäsen.

Kahden kerroksen Eurooppa on Suomelle haastava siksi, että Ruotsi asuu toisessa kerroksessa kuin Suomi.

Ensimmäinen videoblogi

Kerron uudessa kauppakamarien videoblogissa viikoittain, mitä suomalaisille yrityksille kuuluu. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, erityisesti Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla. Silti on pidettävä silmällä kansainvälistä tilannetta, sillä jos G20 aivastaa, suomalaiset yritykset saavat nuhan. Kotimaassa Leena Mörttinen nostaa keskusteluun merkityksellisen kysymyksen: nykyinen julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu on tilanteena mahdoton.

 

Talouskriisin geopoliittinen tausta

Tämänhetkistä talouskriisiä tuskin olisi ilman kahta geopoliittista tapahtumaa. Ensimmäinen niistä oli Kylmän sodan päättyminen. Toinen oli 9/11 eli vuoden 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoja vastaan.

Kylmän sodan päättyminen johti markkinatalouden ja vapaakaupan leviämiseen likimain koko maailmaan. Clyde Prestowitzin mukaan se synnytti ”kolme miljardia uutta kapitalistia”. (Clyde Prestowitz: Three Billion New Capitalists: The Great Shift of Wealth and Power to the East, Basic Books, 2005.) Nämä kolme miljardia uutta kapitalistia saivat Kiinan, Intian, Venäjän ja muut kehittyvät taloudet hurjaan kasvuun.

Kolme miljardia uutta kapitalistia aiheutti maailmantalouden epätasapainon siksi, että uudet kapitalistit säästivät samaan aikaan kun vanhan maailman kapitalistit elivät yli varojensa. Rahat piti sijoittaa jonnekin. Lopulta suuri osa niistä sijoitettiin Yhdysvaltoihin, jossa ne ruokkivat ylikuumentunutta velkataloutta. Tämä ei ollut ainoa syy talouskriisiin, mutta se oli tärkeä siihen johtanut tekijä.

Voimakkaasti yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ilman kylmän sodan päättymistä meillä ei olisi nykyistä talouskriisiä eikä meillä olisi yhtä nopeasti kasvavaa huolta ilmastonmuutoksesta. Näin siksi, että ilman ilman Kiinan ja Intian siirtymistä markkinatalouteen maailmantalouden ongelma ei olisi liiallinen kasvu ja sen aiheuttamat kriisit. Ongelma olisi kasvun puute ja sen aiheuttamat haasteet.
Hieman tarkemmin sama asia voidaan sanoa seuraavasti: ilman toisen maailmansodan jälkeen alkanutta maailmankaupan vapauttamista, meillä ei olisi voimakkaasti kasvavia BRIC-maita. Meillä olisi tasaista kurjuutta.

Taloustieteen Nobelin voittanut Michael Spence kuvaa historiallista muutosta kasvuluvuissa seuraavasti. Ennen vuotta 1750 maailmantalous ei juuri kasvanut. Vuodesta 1750 vuoteen 1950 ainoastaan länsimaat kasvoivat. Vuodesta 1950 alkaen muu maailma alkoi saada länttä kiinni. Kiinnioton taustalla oli maailmankaupan vapauttaminen (GATT ja WTO), markkinatalouden leviäminen ja sosialismin luhistuminen. Hänen arvionsa mukaan vuoteen 2050 mennessä muu maailma saa lännen kiinni. (Michael Spence, THE NEXT CONVERGENCE, The Future of Economic Growth in a Multispeed World, 2011.)

Mikä sitten oli 9/11 merkitys nyt meneillään olevalle talouskriisille? Vastaus on selvä: se sai länsimaiden keskuspankit jatkamaan löysää rahapolitiikkaa aivan liian pitkään. Ilman terroristi-iskuja keskuspankit olisivat todennäköisesti ryhtyneet kiristämään rahapolitiikkaa; merkkejä kiristämisestä oli havaittavissa vuonna 2001. Terroristi-iskujen jälkeen rahapolitiikkaa nopeasti höllennettiin, jotta maailmantalous ei ajautuisi taantumaan. Tämä oli ymmärrettävä reaktio keskuspankeilta. Valitettavasti se johti talouden kuplien laajentumiseen ja talouden korjausliikkeen siirtymiseen. Kun korjausliike sitten Lehmanin konkurssin jälkeen tuli, se oli historiallisen raju.

Joseph Schumpeter kirjoitti viime vuosisadan alkupuoliskolla kapitalismiin kuuluvasta luovasta tuhosta. Nyt meneillään oleva talouskriisi osoittaa, että luova tuho ei rajoitu mikrotalouteen (eli yritysten toimintaan) vaan se muokkaa myös valtioiden välisiä suhteita. Ne valtiot, jotka ovat hoitaneet talouttaan hyvin, menestyvät. Ne valtiot, jotka ovat velkaantuneet, menettävät vaikutusvaltaansa. Esimerkiksi Euroopan Unionissa tämä tarkoittaa sitä, että integraation suunnan määräävät tulevaisuudessa ne valtiot, joiden talous on parhaassa kunnossa. Saksan merkitys korostuu, mutta niin korostuu myös niiden pienten ja keskisuurten valtioiden (kuten Viron ja Ruotsin) vaikutusvalta, jotka ovat hoitaneet taloutensa hyvin. Kylmän sodan aikana pieni valtio saattoi ”painia kokoaan suuremmassa sarjassa” harjoittamalla viisasta ulkopolitiikkaa. Tulevaisuuden Euroopassa, pienet valtiot voivat laajentaa vaikutusvaltaansa harjoittamalla viisasta talouspolitiikkaa.

Parempi kriisi?

Euroopan talouden näkymät ovat joko huonot tai tosi huonot. Oxford Analytica listasi neljä syytä, miksi kansainvälinen talous kestää nyt kriisin paremmin kuin 2008.

1. Kuplat ovat jo puhjenneet. Asuntosektorin ja rakennusteollisuuden kuplat ovat puhjenneet sekä USA:ssa että Euroopassa. Näillä sektoreille ei ole odotettavissa samanlaista pudotusta kuin 2008-09.
2. Monet teollisuudenalat – kuten autoteollisuus – ovat käynyt matokuurin läpi ja ovat nyt paremmassa iskussa kuin viimeksi.
3. Kuluttajat eivät ole ottaneet lisävelkaa holittomasti. Päinvastoin. Velkaantuminen on kääntynyt laskuun.
4. USA:n ja EU:n kilpailukyky on parantunut, koska palkojen nousu on ollut maltillista. Lisäksi dollari ja euro ovat heikentyneet suhteessa yeniin ja renminmbiin.

Kaikki muu pätee Suomeen paitsi palkkojen kehitys. Se ei ole ollut maltillista.

Vienti vetää – vielä…

Kauppakamarien myöntämät ulkomaankaupan asiakirjat peilaavat viennin kehitystä melko tarkkaan. Kun vienti vetää, asiakirjoja myönnetään enemmän. Kun vienti takkuaa, ei alkuperäistodistuksia ja väliaikaisia tulliasiakirjoja tarvita yhtä paljon.

Juuri valmistuneiden tilastojen mukaan vientiasiakirjoja myönnettiin tammikuun alusta elokuun 2011 loppuun yli yhdeksän prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Elokuu oli tämän vuoden toiseksi paras kuukausi vientiasiakirjojen määrällä mitattuna.

Nyt odotamme syyskuun lukuja. Oma veikkaukseni on, että syyskuun luvut saattavat yhä olla hyviä. Mutta miten käy loppuvuonna?

Kreikka on johtajuuden tulikoe

Kreikan vakuusvyyhti on hallituksen tulikoe. Jos hallitus selvittää sen, on ennuste hyvä. Jos selkeää ratkaisua ei tule, on hallituksella edessä tuskien tie.

Kaikki suomalaiset tietätävät, että hallitus yritti saada aikaan Suomelle edullisen ratkaisun. Se ei onnistunut. Tässä tilanteessa hallituksen tulisi todeta, että Euroopan etu on Suomen etu; siksi Suomi luopuu erillisvaatimuksistaan.

Jos Pääministeri ja Valtiovarainministeri toteavat tämän yhdessä, he osoittavat suurta johtajuutta. He viestittävät omille joukoilleen ja oppositiolle: Suomi palaa paikalleen vastuullisena, ratkaisuja etsivänä maana.

Eurooppa odottaa.

Talousneuvosto ja protesti

 Minut valittiin juuri jatkamaan Pääministerin johtamassa talousneuvostossa. Päätös ei ollut mikään yllätys, koska edustan siellä Keskuskauppakamaria. Se sai minut kuitenkin pohtimaan neuvoston roolia.

Euroopassa ja Suomessa on meneillään voimakas EU:n ja kansainvälisyyden vastainen liikehdintä. Samaan aikaan Euroopassa ja Suomessa on monia eri neuvostoja, komiteoita ja valiokuntia, joiden pitäisi välittää kansalaisyhteiskunnan ääni päättäjille. Ongelma on, että protestiliikkeet eivät ole mukana näissä järjestelyissä.

EU- tai maahanmuutto vastaiset näkemykset eivät ole edustettuna Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa eivätkä alueiden komiteassa. Eivätkä ne ole edustettuna meidän talousneuvostossa. Soinilaiset eivät (ainakaan vielä) ole mukana kolmikannassa, jonka tehtävä on luoda yhteistä näkemystä työelämän kehittämisestä.

Minulla ei ole (vielä) ehdotusta asiantilan korjaamiseen, mutta selvää on, että EU-vastaiset ja maahanmuuttovastaiset näkemykset pitää saada mukaan foorumeille, joissa yhteistä näkemystä rakennetaan.

Lastuna maailmantalouden lainehilla?

 Järisittyvä epävarmuus mailmantaloudessa johtuu kolmesta asiasta: Euroopan velkaongelmasta, Yhdysvaltain poliittisen tilanteen lukkiutumisesta ja epävarmuudesta Kiinan suhteen. Suomi ei voi vaikuttaa yhteenkään näistä asioista. Mutta meidän pitää varmistaa, että emme jää lastuksi maailmantalouden lainehille.

Nyt Suomen hallitukselta odotetaan todellista kriisiohjelmaa. Sen tulee koostua kasvua tukevista verohelpotuksista (ja veronkorotusten lykkäämisistä), tiukasta säästöohjelmasta ja toimista, joilla varmistetaan yritysten rahoituksen saanti. Palataan yksityiskohtiin pian.

Hollannin malli

 Hollanti on radikaalisti uudistanut elinkeinopolitiikkansa. Ministeriöitä ja muita organisaatioita on yhdistetty, mutta mikä tärkeämpää: innovaatioita ja kasvua haetaan nyt uudella tavalla. Ehkä Suomella olisi oppimista?

Hollannin mallissa on kaksi osaa. Nopeasti katsoen ne tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään. Ensiksi, innovaatioita pyritään kannustamaan verovähennyksillä. Peruste tälle lähestymistavalle on vanha tuttu eli se, että ”valtion ei pidä valita voittajia”. On parempi, että yritykset saavat itse päättää mihin hankkeisiin uskovat.

Toiseksi: Hollannin hallitus on valinnut 9 ”huippusektoria”, joita se pyrkii erityisesti tukemaan. Eli toisaalta sanotaan, että valtion ei pidä valita voittajia. Toisaalta kuitenkin valitaan 9 sektoria, joita tuetaan. Miten tämä on selitettävissä?

Kyseessä on ajallemme tyypillinen ’sekä että’ -lähestymistapa. Yhtäältä Hollannin hallitus haluaa mahdollistaa yllätykset, jotka nousevat miltä tahansa sektorilta. Siksi verovähennysoikeus. Toisaalta se haluaa panostaa omat resurssinsa (koulutus- ja tutkimusrahat, virkamiesten ajankäyttö jne.) niihin sektoreihin, joihin se itse uskoo. Kuulostaa melko järkevältä. Järkevältä kuulostaa myös se, että jokaiselle huippusektorille on nimetty pieni kolmen hengen ohjausryhmä, joka tekee ehdotuksia siitä kuinka tulisi edetä. Mukana on yksi (nykyinen tai entinen) yritysjohtaja, yksi tutkija/asiantuntija ja yksi virkamies.

Hollannin huippusektorit ovat: 1. maatalous ja ruoka, 2. kukat ja kasvinjalostus, 3. High tech materiaalit ja systeemit, 4. energia, 5. logistiikka, 6. luovat alat, 7. life sciences, 8. kemikaalit, 9. vesi.

Mitkä olisivat Suomen huippualat?

Onnistuuko Olli Rehn?

 Komissaari Olli Rehnin kriisinhallintastrategiassa on ollut kaksi tavoitetta. Ensiksi, komissio on pyrkinyt patoamaan kriisin kolmeen ongelmavaltioon eli Kreikkaan, Portugaliin ja Irlantiin. Toiseksi, komissio on ostanut aikaa, jotta Euroopan talous kestäisi lainojen uudelleenjärjestelyn. Virallisesti lainojen järjestelyistä ei tietenkään ole puhuttu. Mutta todellisuudessa kaikkia vaihtoehtoja on tarkasteltu jo pitkään. Tällä viikolla nähdään leviääkö kriisi Italiaan. Jos näin käy, strategia on epäonnistunut.

Oma veikkaukseni on, että kriisi ei leviä Italiaan. Sen sijaan komissio lähtee päättäväisesti muokkaamaan Kreikan, Portugalin ja Irlannin lainojen ehtoja. Tämä tulee tapahtumaan yhteistyössä Euroopan pankkien kanssa. Vaikeus on siinä, että lainojen uudelleen järjestelyä ei voi nimittää lainojen uudelleenjärjestelyksi. Muutoin kukaan ei enää sijoita Espanjan, Italian tai muiden heikkojen euromaiden valtion papereihin. Kyseessä on siis vähän samanlainen haaste kuin Suomella kylmän sodan aikana: piti selittää miten pystyimme olemaan puolueeton samaan aikaan kun meillä oli sotilaallinen sopimus Neuvostoliiton kanssa. Olli Rehn ehti olla mukana tuossa sanojen selittelyssä. Se auttaa häntä epäilemättä myös nyt.