Vaihtoehtoista militarismia

20.01.2007

Aiemmin puolustusvoimien täytyi pelotella Venäjällä saadakseen lisää rahaa. Nykyään riittää kun pelottelee Natolla.

Turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa on muuttunut toden teolla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Henkilöt, jotka aiemmin kannattivat yksipuolista aseistariisuntaa vannovat nykyään uskottavan kansallisen puolustuskyvyn, asevelvollisuusarmeijan ja alueellisen puolustuksen nimiin. Poliitikot, jotka aiemmin halusivat suunnata puolustusmenot sosiaalitoimintaan ja kehitysapuun, vaativat nyt lisäpanostusta armeijalle ja vonkuvat taisteluhelikoptereiden perään.

Mutta ei huolta! Kyseessä ei ole perinteisen militarismin nousu. Kyseessä on uudenalainen, vaihtoehtoinen militarismi.

Vaihtoehtoisen militarismin mukaan kaikki sellaiset sotilaalliset satsaukset ovat hyväksyttyjä, jotka pitävät meidät Naton ulkopuolella. Esimerkkejä tällaisista satsauksista on vaikka kuinka monta.

Suomi lähettää enemmän joukkoja per capita Naton ja EU:n kriisinhallintatehtäviin kuin juuri mikään muu eurooppalainen maa. Näin osoitamme, että kannamme yhteisvastuuta vaikka emme kuulu Natoon. Olemme mukana kahdessa EU:n taisteluosastossa, jotta kukaan ei syyttäisi meitä pasifisteiksi. Olemme tehneet asejärjestelmistämme ja karttamerkeistämme Nato-yhteensopivia, jotta kukaan ei voisi väittää meiltä puuttuvan kykyä toimia Naton kanssa yhdessä. Istumme kiltisti kokouksissa Turkmenistanin, Kazakstanin ja muiden Naton rauhankumppaneiden kanssa. Emmekä edes valita, ettemme saa kutsua Naton huippukokoukseen.

Viimeinen esimerkki vaihtoehtoisesta militarismista on ulkoministeri Erkki Tuomiojan ehdotus Suomen ja Ruotsin välisestä ilmavalvonta- ja ilmatorjuntayhteistyöstä.

Ellei ehdotuksen esittäjä pitäisi rinnassaan rauhanmerkkiä, häntä voisi syyttää pyrkimyksestä lisätä sotilaallista jännitystä Itämeren alueella. Ellei ehdotuksen esittäjällä olisi pitkää uraa rauhanliikkeessä, voisi ajatella, että kyseessä on ”kovat piippuun” -reaktio Venäjän ilmoitukseen jonka mukaan sen laivasto osallistuu Itämeren kaasuputken rakennustöihin. Ulkopuolinen tarkkailija voisi myös ounastella, että ulkoministerimme on julistanut nollatoleranssin tuleville ilmatilaloukkauksille

Mutta tällaiset arvioit olisivat vääriä. Ulkoministerin avaus selittyy sillä, että hän näkee Suomen ja Ruotsin välisen sotilaallisen yhteistyön vaihtoehtona Nato-jäsenyydelle. Siinä kaikki.

Mutta älkää ymmärtäkö minua väärin! Vaikka ulkoministeri Tuomioja ja minä saatamme olla eräistä yksityiskohdista eri mieltä, kannatan ajatusta Suomen ja Ruotsin välisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. Itse asiassa Elisabeth Rehn ehdotti samaa asiaa ollessaan puolustusministerinä 1990-luvun alussa. Silloin häntä syytettiin sapeleiden kalistelusta ja Suomen ulkopoliittisen linjan vaarantamisesta. On mukava huomata, että Rehnin ehdotus on saanut laajempaa tukea.

Elämä Naton ulkopuolella on puolustusvoimille mukavaa. Siksi ei pidä ihmetellä, että mukavuudesta pitävä kenraali Gustav Hägglund suosittelee, että vakinaisessa palveluksessa olevat virkaveljet eivät kiirehtisi Naton suuntaan. Ja miksi pitäisi? Kohta Suomen puolustusvoimat ovat Euroopan rikkaimmat. Kohta jokainen suomalainen kuuluu kodinturvajoukkoihin. Kohta kouluissa opetetaan maanpuolustusoppia ympäristöopin sijasta. Kaikki tämä siksi, että maamme ei tarvitsisi liittyä Naton jäseneksi. Nato taitaa olla paras asia, joka ei ole tapahtunut Suomen puolustusvoimille.

Artikkeli on julkaistu Taloussanomissa 20.1.2007

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *