Kanadan malja

26.04.2007

Kanada-malja on tähän saakka tarkoittanut palkintoa, jonka Suomen paras jääkiekkojoukkue saa haltuunsa koko vuodeksi. Palkinto tunnetaan myös nimellä ”poika”.

Se oli ennen. Nyt asiat ovat toisin. Suomen Kanada-suhteet eivät enää rajoitu jääkiekkoon. Suomen uudistusmielinen, uusia uria avaava hallitus mainitsee Kanadan erikseen hallitusohjelmassa!

Ohjelmassa todetaan, että ”hallitus syventää transatlanttista yhteistyötä Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa politiikan, talouden ja turvallisuuden aloilla niin kahdenvälisesti kuin EU:n kautta.”

Joku kyynikko voisi luulla, että Kanada mainitaan vain siksi, että maininta mukavasti pehmentää transatlanttisia suhteita, joita tähän saakka on totuttu pitämään USA-suhteiden synonyymina. Mutta tällainen tulkinta olisi varmaankin väärä.

Oma veikkaukseni on, että johtavat hallituspuolueet ovat jo pitkään suunnitelleet uusia avauksia kansainvälisessä politiikassa nimenomaan kanadalaisten kanssa. Ja mikseivät olisi! Avasihan pöytätennis suhteet Kiinan ja USA:n välillä. Miksei jääkiekko voisi avata suhteita Suomen ja Kanadan välillä?

Sitä paitsi Suomella ja Kanadalla on paljon yhteistä. Molemmat maat edustavat erämaakulttuuria, läheistä kanssakäymistä luonnon kanssa. Molemmat ovat joutuneet tulemaan toimeen itsepäisen suurvaltanaapurin kanssa. Kanadassa on ranskaa puhuva vähemmistö, Suomessa on ruotsia puhuva vähemmistö. Molemmat maat uskovat kansainvälisiin sopimuksiin ja toimivat innokkaasti kansainvälisissä järjestöissä. Kanadalaisista 90 prosenttia kannattaa maan jäsenyyttä Natossa. Suomalaisista 90 prosenttia on sitä mieltä, että Natosta on luvallista puhua, kunhan ei intoile liikaa.

Maailma odottaa pohjoisen kaksikon avauksia henkeään pidättäen. Pelastaako parivaljakko Dohan kierroksen vai suunnitteleeko se Kioton sopimukselle jatkon, johon saadaan mukaan myös Kiina ja USA? Kukistaako se kansainvälisen terrorismin?

Suomalaisia tietysti kiinnostaa ottaako vetovastuun kauppapolitiikka ja ministeri Väyrynen? Vai onko aloitteentekijänä ulkoministeri Kanerva?

Niin tai näin, on aika ottaa malja Kanadalle!

Artikkeli on julkaistu Taloussanomissa 26.4.2007.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *