Halonen ei päässyt tapaamaan Bushia

15.05.2007

Tiivistelmä MTV3 Huomenta Suomi -haastattelusta/Cision Oy

Yhdysvallat on torjunut Suomen ehdotuksen presidentti George Bushin ja presidentti Tarja Halosen tapaamisesta aikataulusyihin vedoten. EVA:n johtaja Risto E. J. Penttilää haastatellaan Uutisaamussa. Hän sanoo, että tilanne on mielenkiintoinen, sillä Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat erittäin hyvät. Penttilän mukaan kyseessä on siis joko se, että Bushilla ei oikeasti ole aikaa tapaamiseen tai presidenttien välillä on jotain ongelmia. Penttilä sanoo, että jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä voisi olla Halosen YK:n yleiskokouksessa vuonna 2004 pitämä puhe, jossa hän piti Irakin sotaa laittomana ja kansainvälisen oikeuden vastaisena. Penttilän mukaan ei ole katastrofi, jos Halonen ei pääse käymään väistyvän ja epäsuositun Bushin luona, mutta Yhdysvallat on niin merkittävä maailmanpoliittinen toimija, että Suomen ja Ruotsin etu on pitää suhteet hyvinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *