28.10.2006
On monta hyvää syytä kannattaa maahanmuuttoa, mutta huoli tulevien eläkkeiden ja muiden ikäsidonnaisten menojen rahoituksesta ei ole yksi niistä. Tämä oli kahden huippuprofessorin viesti kokoukselle, joka Madridissa pohti ikääntymisen yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Professori Martin Feldstein Harvardin yliopistosta nostatti kulmakarvoja toteamalla, että lisätystä maahanmuutosta ei ole lääkkeeksi, jolla rahoitettaisiin ikäsidonnaisesti kohoavat julkiset menot. Tehdäkseen argumenttinsa ymmärrettäväksi hän otti esimerkin Espanjasta.
Jos Espanja kasvattaisi työikäisten maahanmuuttajien määrää kahdella miljoonalla (mikä tarkoittaisi siirtolaisten määrän lisäystä yli 50 prosentilla), olisi vaikutus valtion maksukykyyn vain pieni ja hetkellinen. Syitä on monia. Työikäiset maahanmuuttajat, ja erityisesti heidän perheensä, ovat veroilla maksettujen palvelujen käyttäjiä.
Maahanmuuttajat tarvitsevat koulutusta, sosiaaliturvaa, terveyspalveluja ja monia siirtolaisten erityispalveluja, kuten kielenopetusta. Eivätkä kaikki maahanmuuttajat suinkaan maksa suuria määriä veroja. Muutamien vuosikymmenten aktiivisen työuran jälkeen heidän, kuten muidenkin työikäisten, käyttämien terveyspalvelujen määrä kasvaa ja sitten he siirtyvät muiden mukana eläkkeelle.
Feldstein oli laskenut, että 50 prosentin siirtolaismäärän lisäystä vastaava vaikutus julkiseen talouteen saataisiin sillä, että luvattujen palvelujen ja eläkkeiden tulevasta kasvusta (ei siis absoluuttisesta tasosta) tingittäisiin kymmenen prosenttia.
Säästöön päästäisiin esimerkiksi siten, että eläkejärjestelmissä siirryttäisiin järjestelmään, jossa osa eläkkeistä määräytyisi sijoitusten tuoton eikä annettujen lupausten mukaan. Tätä niin sanottua Ruotsin mallia kannatti moni konferenssissa puhunut asiantuntija.
Massiivisen maahanmuuton yhteiskunnalliset vaikutukset ovat erittäin suuret sekä hyvässä että pahassa. Siksi kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin ryhtyy edistämään maahanmuuttoa sillä olettamuksella, että siirtolaiset maksavat vanhentuvan väestön eläkkeet ja muut ikäsidonnaiset menot.
Toinen huippuprofessori, New Yorkissa sijaitsevan Columbian yliopiston Xavier Sala-i-Martin antoi Feldsteinille tukea. Hän vertasi siirtolaisten määrän lisäystä lainaan, jota ei makseta takaisin: yhteiskunta kustantaa siirtolaisten tarvitsevat palvelut, mutta odottaa turhaan, että laina maksettaisiin takaisin lisääntyneinä verotuloina ja kontribuutioina eläkekassaan.
Voiko politiikan muutoksen avulla ylipäätään ratkaista ikääntymisen tuomaa taloudesta haastetta, oli Sala-i-Martinin mukaan avoin kysymys. Näin siksi, että politiikan kyky ratkoa ikääntymiseen liittyviä ongelmia on kovaa vauhtia katoamassa.
Esa Saarinen -tyyppisessä puvussa esiintynyt Sala-i-Martin oli vakuuttunut siitä, että olemme siirtymässä ”ikäkratiaan” eli järjestelmään, jossa ikäihmiset pitävät absoluuttista valtaa suuren äänestysvoimansa takia. Siksi on aivan turha tehdä erilaisia taloustieteellisiä malleja siitä, kuinka eläkejärjestelmä voidaan ratkaista.
Ainoa relevantti kysymys on millaiset ratkaisut voivat saada kannatusta poliittisessa järjestelmässä, jossa äänestäjien enemmistö puolustaa armottomasti eläkeläisten etuja. Ainakaan eläkkeiden pienentämisen mahdollisuuteen Sala-i-Martin ei uskonut.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa Suomelle? Ainakin sitä, että helppoja ratkaisuja ikääntymiseen rahoittamiseen ei ole. Sekä eläkejärjestelmää että palvelujen tuotantotapaa on määrätietoisesti kehitettävä.
Entä siirtolaisuus Suomeen? Tulisiko maahanmuuttoa ryhtyä näiden puheenvuorojen perusteella rajoittamaan? Ei missään tapauksessa. Ulkomaisia työntekijöitä tarvitaan muista syistä.
On tärkeää saada Suomeen niin kansainvälisiä huippuosaajia kuin suorittavan työn tekijöitäkin. Yrittäjähenkiset maahanmuuttajat puolestaan tuovat kaupunkeihimme kaivattua yrittäjyyttä. Kulttuurikin uudistuu kansainvälisessä vuorovaikutuksessa parhaiten.
Näihin argumentteihin huippuprofessoreilla ei ole huomauttamista. He vain kehottavat muistamaan, että maahanmuutto ei ole taikatemppu, jolla ikäsidonnaiset menot saadaan maksettua.
Artikkeli on julkaistu Taloussanomissa 28.10.2006.