Ilmastonmuutos voidaan ratkaista…

…mutta helppoa se ei tule olemaan.

Kuluttajat vaativat ilmastoratkaisuja. Yritykset kilpailevat niillä. On syntynyt myönteinen kierre, joka antaa uskoa siihen, että ilmastonmuutos voidaan ratkaista.

Kuluttajien paine ei kuitenkaan yksin käännä ilmaston lämpenemistä parempaan suuntaan. Tarvitaan teknologiaa, markkinoita ja fiksua sääntelyä. Suuri kysymys on kivihiilen käytön vähentäminen. Tähän mennessä siinä ei ole onnistuttu. Miten onnistuttaisiin tulevaisuudessa? Tässä muutama ajatus:

  1. Kaasu on erinomainen väliaikainen ratkaisu. Sen käyttöä pitää lisätä. (Ehdotin tätä ”kolmen viisaan” raportissa Ruotsin, Norjan ja Suomen pääministereille.) https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/-kasvua-pohjoisesta-raportti-julkaistu-tromssassa
  2. Ydinvoimasta luopuminen on huono idea. Saksa ei ole pystynyt pienentämään kivihiilen käyttöä, vaikka se on satsannut miljardeja ”energiamuutokseen”.
  3. Niin sanotut ”negatiiviset päästöt” ovat tärkeä osa ratkaisua. Metsät ja kosteikot ovat avainasemassa, mutta myös CO2-sieppaus (carbon capture).
  4. Teknologia! Fuusio ratkaisee ongelman joskus. Väliaikana täytyy kaikkia mahdollisia teknologioita kehittää. Valtion rooli on rahoittaa perustutkimusta. Yritysten rooli on tehdä toimivia teknologisia ratkaisuja. Jotta teknologiayritykset pystyvät kehittämään uusia ratkaisuja, tulee yritysten toimintaedellytyksistä pitää huolta.
  5. Mustahiiltä ja metaania on vähennettävä nopeasti. Venäjä on tärkeässä asemassa näiden lyhytikäisten ja voimakkaiden kasvihuonepäästöjen kontrollissa. Pitäisikö tämä ottaa huomioon lännen sanktiopolitiikassa?
  6. Hinta päästöille. Maailmanlaajuista päästökauppaa tuskin saadaan, mutta jokainen fiksu askel siihen suuntaan, että CO2-päästöt näkyvät hinnassa, on hyvä asia.
  7. Pidä teollisuus Suomessa! ”Parempi pyy pivossa kuin kymmenen saastuttavaa tehdasta Kiinassa.” Meidän on pidettävä huolta suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä. Vaihtoehtona on työpaikkojen katoaminen ja päästöjen kohoaminen.

 

Onko realismi tullut ilmastopolitiikkaan?

Olen pitkään kritisoinut ilmastoneuvotteluja siitä, että idealismi on ottanut selkävoiton realismista. Tapahtuiko Durbanissa muutos?

Durbanin ilmastokokouksen lopputulos oli monien mielestä laiha. Tottahan se on: sopimus siitä, että tehdään tulevaisuudessa uusi sopimus, ei kuulosta järisyttävältä läpimurrolta. Mutta jos lopputulosta vertaa siihen, että ei olisi sovittu mistään, on kyseessä askel oikeaan suuntaan.

Verrataanpa tilannetta Kioton sopimukseen (tai tarkemmin: Kioton sopimuksen pöytäkirjaan), joka saatiin valmiiksi 1992. Tuolloin idealistiset ilmastoneuvottelijat olivat sitä mieltä, että oli parempi jättää USA sopimuksen ulkopuolelle kuin muokata sellainen sopimus, johon USA olisi voinut tulla mukaan. Idealismi selätti realismin. Tuloksena tästä suurimmat päästäjät (USA ja Kiina) jäivät rajoitusten ulkopuolelle.

Durbanissa toimittiin toisin. Tavoitteena oli saada kaikki mukaan millä keinolla hyvänsä.

Ja mitä keinoa sitten käytettiin? No, perinteistä reaalipolitiikan keinoa eli liittoutumista. Eurooppa liittoutui kehitysmaiden sekä eniten ilmastonmuutoksesta kärsivien maiden kanssa. Tämä tarkoitti sitä, että G77 (eli kehitysmaiden ryhmä) ei ollutkaan enää Kiinan ja Intian kanssa samassa rintamassa. Ne olivat panemassa painetta Kiinalle ja Intialle suostua yhteiseen lähestymistapaan. USA ei taas katsonut voivansa jäädä pois, jos kerran Kiina on mukana.

Me emme tiedä syntyykö tulevina vuosina fiksu ilmastosopimus. Mutta sen tiedämme, että jos Durbanissa ei olisi päästy sopuun etenemistavasta, ei kansainvälistä sopimusta koskaan tulisi.

Durban osoitti, että idealismin ajamisessa tarvitaan realismia. Muutoin maailma ei parane.