Sipilän hallituksen aatteellinen liima

Patriotismi, tarkemmin ilmaistuna keskustaoikeistolainen patriotismi, on se liima, joka pitää kolmen suuren hallituksen kasassa.

Kokoomuksen patriotismi on kansainvälisintä. Sen mukaan Suomi voi kukoistaa parhaiten osana avointa Eurooppaa. Keskustan patriotismissa on alueellisia ja kansallisia painotuksia. Sen mukaan Suomi menestyy silloin, kun sen eri osat ovat elinvoimaisia.

Perussuomalaisten patriotismi on nationalistista. Sen keskeinen idea on kansallisvaltion puolustaminen. Merkillepantavaa on, että perussuomalaiset eivät vaadi Suomen eroa EU:sta tai edes eurosta. Eurooppa-politiikan ei siis pitäisi tarjota ylitsepääsemättömiä esteitä.

Kaikki kolme vannovat protestanttisen työetiikan nimiin. Myös suhtautuminen teollisuuteen ja yrittämiseen on myönteistä, vaikka painatuksissa on eroja. Kokoomus suosii markkinataloutta. Keskusta elinkeinopolitiikkaa. Perussuomalaiset teollisuuspolitiikkaa. Omistamistakin suvaitaan, vaikka painostuksissa on eroja puolueiden välillä.

Puolueet ovat aatteellisesti konservatiivisia; tosin kokoomuksen ajattelussa liberalismilla on aiempaa korostuneempi asema.

Kolmen suuren hallitus on siis aatteellisesti riittävän yhtenäinen voidakseen menestyä. Miten on johtamisen kanssa? Voiko tätä hallitusta johtaa kuin yritystä? Palataan tähän seuraavassa blogissa.

15 vastausta artikkeliin ”Sipilän hallituksen aatteellinen liima