Trump + Brexit = (Reagan + Thatcher)2

Trump ja Brexit muuttavat maailmantalouden suuntaa kuten Thatcher ja Reagan aikanaan. Tällä kertaa meno on vain paljon rajumpaa ja riskialttiimpaa. Tässä arvailua siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Trumpin talouspolitiikka tulee koostumaan massiivisista veronalennuksista, sääntelyn purkamisesta, suurista investoinneista infrastruktuuriin, vapaakaupan kahlitsemisesta ja valtion vauhdikkaasta velkaantumisesta. Kun muistetaan, että Britannia hakee samaan aikaan kilpailukykyä EU:n ulkopuolella, on odotettavissa suuria muutoksia sekä talouspolitiikkaan että rahapolitiikkaan. Yhdellä lauseella ilmaistuna: suuri rahapoliittinen kokeilu alkaa olla länsimaissa ohitse, nyt alkaa suuri finanssipoliittinen kokeilu. Kiinnittäkää turvavyöt.

Mitä tämä kokeilu pitää sisällään?
Tulemme todennäköisesti Yhdysvalloissa näkemään merkittäviä tai hurjia veronalennuksia sekä yhteisö- että ansiotuloveroon. Trumpin avustajat ovat puhuneet viidentoista prosentin yhteisöverosta. Samaan aikaan tulemme näkemään suuria investointeja teihin, lentokenttiin, siltoihin. Saamme siis Reaganin veronkevennykset ja Rooseveltin New Dealin samaan aikaan. Eikä siinä kaikki. Monikansallisille yrityksille tarjotaan veroporkkana voittojen kotiuttamiseen ulkomailta. Nämä toimenpiteet tuovat lisää dynamiikkaa talouteen. Mutta mitä tapahtuu, koroille, dollarin kurssille ja velkavuorelle? No, näistä asioista ei Trumpin leirissä näytetä murehtivan: ”Kasvu hoitaa.”

Entä kauppapolitiikka? Kiinalaisten tuotteiden ”polkumyynti” pannaan aisoihin (kuten teräksen). TTP on kuollut ja todennäköisesti myös TTIP. On toki mahdollista, että Trump haluaa tehdä kauppapoliittisen liiton Euroopan kanssa Kiinaa vastaan. Tässä tapauksessa jonkinlainen TTIP syntyisi. Realistisempi vaihtoehto on, että Washington tekee vapaakauppasopimuksen Britannian kanssa. Se olisi huomattavasti helpompi myydä poliittisesti kuin uusi monenkeskinen sopimus. Sitä paitsi Obama siirsi Britannian jonon hännille. Jo pelkästään tästä syystä Trump saattaa haluta nostaa Britannian jonon ykköseksi. Monet ovat ehtineet jo veikata, että Trumpin uusi politiikka pelastaa Lontoon Cityn. Financial Times otsikoi ”Trump to make the City Great Again.”

Venäjän kanssa Trump tekee todennäköisesti diilin: rauha Syyriaan, välirauha Ukrainaan, pakotteet lievemmiksi ja NATOn laajentumiselle stoppi. Suomi hyötyy liennytyksestä taloudellisesti, mutta joutuu haastavaan paikkaan ulkopoliittisesti. Tähän saakka olemme kuvitelleet, että voimme tarpeen tullen livahtaa Natoon. Tämä tuskin on Trumpin maailmassa mahdollista.

Talouspolitiikassa tulemme huomaamaan pian, että yhteisöverokantamme ei enää ole kilpailukykyinen. Tulemme huomaamaan, että velkaantuminen ei enää pelota USA:ssa eikä Britanniassa. Tulemme huomamaan, että populistit vahvistuvat kaikkialla siellä, missä keskiluokka ei usko parempaan huomiseen.

Jos Trump onnistuu saamaan USA:n talouteen vauhtia, joutuu Suomi pohtimaan talouspolitiikkaansa uudestaan jo ensi keväänä. Jos Trump ajaa maailman talouden alas jyrkänteen reunalta, joutuu Suomi pohtimaan talouspolitiikkaansa uudelleen jo ensi keväänä.

Jos joku väittää, että tämä ei koske meitä, hän on väärässä. Anglosaksinen kapitalismi muuttaa muotoaan, ja muun maailman on siihen sopeuduttava.

Valtion omistusohjaus: Näytelmäversio

Mitä mieltä Adam Smith ja Friedrich List, nuo kaksi suurta talousajattelijaa, olisivat hallituksen omistajapoliittisesta linjauksesta? Tervetuloa teatteriin!

HENKILÖT:
Adam Smith: vapaakaupan ja markkinatalouden apostoli
Frierich List: saksalaisen poliittisen taloustieteen professori
Juha Sipilä: Suomen pääministeri
Kertoja: taloustieteen aatehistorian harrastaja

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Kertoja: Kaikki tietävät kuka oli Adam Smith. Mutta onko Friedrich List (1789-1846) teille tuttu? Hän oli Snellmanin talouspoliittinen oppi-isä, saksalaisen poliittisen taloustieteen professori. Anglosaksisissa maissa häntä on joskus tituleerattu protektionismin isäksi. Suomalaisessa katsannossa häntä pidetään miehenä, joka osasi yhdistää markkinatalouden, vapaakaupan ja valtion ohjauksen.

Mikä on totuus? Totuus on se, että List katsoi valtion voivan ohjata kehittymättömiä talouksia kohti vapaakauppaa tullimuureja hyväksi käyttäen. Totuus on myös se, että hän uskoi valtion vahvaan rooliin talouden rakenteen määrittelyssä.

Mitä herrat List ja Smith ajattelisivat Sipilän hallituksen omistajapoliittisesta linjauksesta. Let’s find out!

TOINEN NÄYTÖS
Aika: torstai 12.5.2016 klo 15:00
Paikka: Valtioneuvosto, Helsinki

Sipilä: Ensimmäinen peruste valtion omistukselle on ”luonnollinen monopoli tai erityistehtävä”.
List: Hieno oivallus yhdistää ”erityistehtävä” luonnolliseen monopoliin. Tämä antaa hallitukselle vapaat kädet kehitellä erilaisia erityistehtäviä aina tarpeen mukaan.
Smith: Mitä ihmettä? Mikä erityistehtävä? Ei näitä kahta asiaa voi yhdistää.
Sipilä: Toinen peruste valtion omistukselle on finanssi-intressi, mutta pelkän finanssi-intressin yhtiöiden pääomat tulisi parhaana mahdollisena ajankohtana allokoida vauhdittamaan tehokkaammin kansantalouden kasvua.
List: Kuulostaa hyvältä!
Smith: Kuulostaa hyvältä, mutta, mutta… Miten valtio tietää mikä on ”paras mahdollinen ajankohta”. Aikooko valtio ryhtyä spekuloimaan hintakehityksellä?
Sipilä: Kolmas peruste on strateginen intressi
List: Juuri näin. Valtion pitää ajatella strategisesti.
Smith: Kyllä, jos puhutaan maanpuolustuksesta ja oikeusvaltiosta. Mutta tätä argumenttia voi käyttää vaikkapa jogurttiteollisuuden puolustamiseen.
Sipilä: Neljäs peruste on uuden luominen. Aktiivisella omistuksella tuetaan hallittua elinkeinorakenteen
uudistumista sekä yhteiskunnan toimintojen ja palvelujen kehitystä esimerkiksi alustataloudessa.
List: Jee!
Smith: Voi ei! Onko valtio parempi luomaan uutta kuin esimerkiksi SLUSH? Pelkään, että tulee vain uusia risupaketteja ja Talvivaaroja.
Sipilä: Viides peruste on suomalaisen omistuksen puolustus.
List: Ehdottaman hyvä.
Smith: Omistuksen puolustus on tärkeä. Paras tapa puolustaa suomalaista omistusta on sallia se, että suomalaiset voivat vaurastua. Että omistukseen liittyvät verot ovat mahdollisimman alhaisia. Tätäkö pääministeri tarkoittaa?

ESIRIPPU LASKEUTUU

Sorry, kätilöt, olette väärässä

Kätilöt saivat Pääministerin pään kääntymään. Minun pääni ei ole kääntynyt. Sunnuntaikorvaukset ovat Suomessa liian korkeat.

Pääministeri Sipilä perui sunnuntaikorvausten alentamisen siksi, että kätilöiden puheenvuoro korvausten tärkeydestä vakuutti hänet. Minua puheenvuoro ei vakuuttanut.

Kätilöt ja palomiehet ovat palkkansa ansainneet. Tästä olen kätilöiden ja pääministerin kanssa samaa mieltä. Mutta on väärin, että heidän ansionsa perustuvat ylisuuriin sunnuntaikorvauksiin.

Korkeat sunnuntaikorvaukset ovat työllistämisen este. Ravintola- ja matkailuala on tästä hyvä esimerkki. Jos haluamme, että Suomeen syntyy lisää työpaikkoja, on työllistämisen esteitä purettava. Niinpä myös sunnuntaikorvauksia tulee pienentää.

Kätilöiden ja palomiesten peruspalkka tulisi olla niin hyvä, että se ottaa huomioon jatkuvan tarpeen tehdä työtä myös viikonloppuina. Muutoin synnytyksiä ei saada hoidettua eikä tulipaloja sammutettua.

Ratkaisu ei ole ylisuuret sunnuntaikorvaukset. Ratkaisu on palkan nosto yhdistettynä sunnuntailisien alentamiseen. Siinä olisi järkeä.

Kasvua vai tasa-arvoa?

Kumpi on Suomen ykkösongelma: taloudellinen epätasa-arvo vai kasvun puute? Tällä hetkellä se on kasvun puute.

Perustelen väitettäni professori Ian Morrisin todella (!) pitkän aikavälin tutkimuksilla: niiden alkupiste on viimeisen jääkauden loppu 15000 vuotta sitten. Hänen mukaansa sopiva määrä taloudellista epätasa-arvoa löytyy vaihteluväliltä 0,25-0,35 Gini-kertoimella mitattuna. (Gini-kerroin mittaa tulonjakautumisen tasa-arvoisuutta. Jos kerroin on 0, saavat kaikki samaa palkkaa. Jos kerroin on 1, yksi henkilö saa kaikki tulot.)

Morrisin tutkimuksen mukaan ”sopivan vaihteluvälin” ääripäissä yhteiskunnat alkavat oireilla. Alapäässä ne oireilevat siksi, että työnteko ei esimerkiksi ankaran verotuksen tai sosialistisen palkkapolitiikan takia kannata. Yläpäässä ne oireilevat siksi, että massojen ostovoima putoaa ja talouskasvu kärsii. Oireilu voi johtaa vallankumoukseen (kuten Ranskassa 1789 tai Venäjällä 1917) tai taloudellisen suuntauksen täydelliseen muuttumiseen (kuten Britanniassa Thatcherin aikaan).

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat lähellä ”sopivan vaihteluvälin” alarajaa eli niiden Gini-kerroin on jossain 0,25-0,27 tuntumassa. (Suomen Gini on vaihdellut viimeisen 15 vuoden aikana 0,25:n molemmin puolin ja oli vuonna 2013 0,27.) Ian Morrisin mukaan OECD-maiden keskiarvo putosi yhtä alas 1970-luvulla, jonka Morris uskoo olleen yksi syy siihen, että kasvu loppui ja tarvittiin suuria uudistuksia.

Sopivan vaihteluvälin yläpäästä löytyy Britannia. Yhdysvallat menee hieman yli. Reilusti yli menevät muun muassa kaikki BRICS-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Niissä kasvu on ollut kovaa, mutta epätasa-arvo vielä kovempaa.

Mikä on päätelmä Suomen kannalta? Jos professori Ian Morrisin analyysiä on uskominen, ongelmamme ei ole taloudellinen epätasa-arvo vaan kasvun puute. Tämä ei liene yllätys. Elämme itsenäisyytemme ajan hitainta kasvua.

Katso: Ian Morris, To each age its inequality http://goo.gl/cJqp3D

Hyvä Antti Rinne,

Oli oikein ottaa vastaan valtiovarainministerin salkku. Vastuuta pakoilemalla Suomi ei nouse.

Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Jos olen ymmärtänyt oikein, haluat käyttää valtion rahaa erilaisiin elvytystoimenpiteisiin. Tästä olen eri mieltä. Minkäänlaista elvytyspakettia ei tule tehdä. Tarvitaan uudistuksia.

Viestini minihallitusneuvotteluihin löytyy videosta.

Huoneentaulu hallitukselle ja oppositiolle

Kun hallitus ja oppositio keskustelevat julkisen sektorin tervehdyttämisestä, kannattaa pitää mielessä seuraavat seikat:
• Suomen julkinen sektori on maailman suurimpia. Se on saatava pienemmäksi.
• Julkiset menot ovat viime vuosina kasvaneet liki neljä prosenttia vuodessa. Näin ei voida jatkaa. On lähdettävä toiseen suuntaan.
• Suomen veroaste on yksi maailman korkeimmista. Veronkorotuksille ei ole tilaa.
• Leikkauksia voidaan jaksottaa, JOS JA VAIN JOS rakenneuudistukset pannaan toimeen. Sekä hallinnon että toimintamallien tulee muuttua.
• Hallituksen ja opposition tulee sitoutua julkisen sektorin pienentämiseen, mutta niiden ei tietenkään tarvitse sitoutua samaan ohjelmaan. Paras ohjelma voittakoon seuraavissa vaaleissa.

Lopuksi: Mikä olisi sellainen tavoite, johon hallituksen ja opposition tulisi sitoutua? Keskuskauppakamarin mielestä julkisen sektorin suhteen BKT:hen pitää olla alle 50% vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on realistinen ja fiksu.

Suden hetki?

Olisiko Suomen taloudessa meneillään suden hetki? Tuo kaikkein synkin aika aamuyöllä juuri ennen kuin valo alkaa kajastaa.

Syksyn sävel on mollivoittoinen:

Teknologiateollisuuden tilaukset laskivat viime neljänneksellä 24 prosenttia edellisestä vuodesta ja 23 prosenttia edellisestä kvartaalista. Teollisuudesta on kadonnut satatuhatta työpaikkaa. Uusia yt-neuvotteluja alkaa joka viikko. Vähittäiskaupalla menee huonosti, mutta niin menee lähes kaikilla muillakin aloilla. Valopilkkuja on harvassa. Google siellä, Supercell täällä. Kone tuolla, Wärtsilä täällä. Muutama muu.

Pieniä duurisointuja on kuitenkin havaittavissa, jos niitä kuuntelee tarkalla korvalla.

Kysyin aamulla sadalta yritysjohtajalta, millaiselta heidän johtamiensa yritysten tilanne näyttää kuuden kuukauden päästä. Vain muutama uskoi yrityksensä tilanteen olevan huonompi kuuden kuukauden päästä. Noin puolet kaikista uskoi tilanteen olevan sama puolen vuoden päästä. Noi puolet uskoi sen olevan parempi. Suuri osa vastaajista edusti vientiteollisuutta. Yksi selitys tulevaisuudenuskolle tuossa ryhmässä on eittämättä maailman talouden rohkaiseva kehitys. Nousun merkkejä löytyy maailmalta, erityisesti Yhdysvalloista. Eurooppassakin pahin taitaa olla ohi.

Mitä julkinen valta voi tehdä tässä tilanteessa? Yritykset kaipaavat varmaa tietoa siitä, että poliittisilla päätöksillä ei lisätä yritysten kustannuksia tai vaikeutetta niiden toimintaa. Tätä taustaa vasten tällä viikolla käyty keskustelu ”uudesta pääomatuloverosta” (joka liitettäisiin kuntaveroon) on pahinta mahdollista myrkkyä kasvulle ja työllisyydelle. Jäitä hattuun.

Kuriliberalismi jyrää

Saksa pakottaa euroalueen seuraamaan tiukkaa talouskuria. Suomessakin haikallaan kuria markkinoiden toimintaa. Olemme siirtyneet kuriliberalismin aikaan.

1990-luku oli uusliberalismin aikaan. Silloin purettiin sääntelyä, alennettiin veroja ja uskottiin taloudellisiin kannustimiin. Nyt eletään kuriliberalismin aikaa. Sääntelyä lisätään, veroja nostetaan ja uskotaan palkan alennuksiin.

Kuriliberalismi on oma käännökseni saksalaiselle Ordoliberalismille. Englanniksi sopiva käännös on mielestäni order-liberalism. (Ehdotin sitä New York Times lehden kolumnissa joitakin päiviä sitten.) Keskeistä on markkinatalous,jonka toimintaa valtio ohjaa vahvalla regulaatiolla.

Ajattelutavan juuret ovat 1930-luvun Saksassa. Valta-asemaan ajattelutapa nousi toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa. Sekä saksan talousihmettä että saksalaisten rakastamaa sosiaalista markkinataloutta pidetään kuri-liberalismin ilmentyminä.

Paras selvitys kuriliberalismin historiallisista juurista on: Sebastian Dullen and Ulrike Guerot, The Long Shadow of Ordoliberalism: Germany’s approach to Eurocrisis. Löytyy googlaamalla.

Kuriliberalismin keskeiset ovat ovat:
1. Tiukka talouskuri
2. Hintojen vakaus
3. Tinkimättömän itsenäinen keskuspankki
4. Armoton kartellien ja monopolien metsästys
5. Voimakas markkinoiden sääntely

Ajattelutapa eroaa sekä ranskalaisesta dirigismistä että anglo-amerikkalaisesta uusliberlismista. Positiivista kuriliberalismissa on sen periaatteellinen sitoutuminen taloudelliseen liberalismiin. Kokonaan toinen juttu on, murtaako kuriliberalismi käytännössä pikku hiljaa vapaan markkinatalouden pohjan.

Hallituksen päätös oli oikea

Hallitus päätti olla lähtemättä mukaan rahoitusmarkkinaveron valmisteluun niin sanotussa ”tiivistetyssä yhteistyössä”. Päätös oli oikea. Niin oudolta kuin se tuntuukin, Suomen kilpailukyky edellyttää erottautumista EU:n valtavirrasta kilpailukykyyn liittyvissä asioissa. Jättäytyminen valmistelun ulkopuolelle on tässä mielessä oikea päätös.

1990-luvulla Suomen kilpailukyky tarkoitti menoa mukaan EU:n valtavirtaan. Tuolloin EU oli kilpailukyvyn edistäjä. Nyt tilanne on muuttunut. EU:sta on tullut kilpailukyvyn heikentäjä. Joka viikko suomalaiset yritykset saavat kiusakseen uutta regulaatiota, joka vähentää firmojen kilpailukykyä tai vaatii niitä fokusoimaan vääriin asioihin. Tässä tilanteessa ei kannata lähteä etunojassa mukaan kaikkiin hullutuksiin, joita Bryssel kiusaksemme tuottaa. Mukaan ehtii kyllä myöhemin, jos siltä tuntuu.

Eurooppa ei kasva. Siksi Suomen ei tule hirttäytyä liian tiukasti kiinni EU:n valtavirtaan.

On uuden eurolinjauksen aika

Miksi euron puolustajat ovat hiljaa? kysyy pääministeri. Miksi ne, jotka kannattivat Suomen EU-jäsenyyttä, ovat luovuttaneet keskustelualoitteen kriitikoille? kysyy Eurooppa-ministeri. Tosiasia on, että nykyistä euroa on vaikea puolustaa. Olisi helpompi puolustaa sellaista euroa, jonka elinvoimaan itsekin uskoo.

Suomen hallituksen on kiireen vilkkaan muutettava eurolinjaustaan. Eikä siinä kaikki. Uuden linjauksen lisäksi Suomen on vakuutettava Saksa siitä, että uusi suunnitelma on oikea. Eurooppa tarvitsee uskottavan suunnan, jossa pysytään. Vain tällä tavoin voidaan saavuttaa kansalaisten ja markkinoiden luottamus.

Suomen, Saksan ja koko Euroryhmän tähänastinen linjaus voidaan tiivistää lauseeseen: ”nykyistä euroaluetta puolustetaan, maksoi mitä maksoi.” Tämä linjaus ei toimi. Se vie meidät yhdestä pelastuspaketista toiseen. Se halvaannuttaa poliittisen päätöksenteon. Se tuomitsee Euroopan ajelehtimaan.

Uusi linjaus tulee olla: ”puolustamme elinvoimaista euroa – ja lopetamme yhteisvastuun lisäämisen”. Jos tämä johtaa Kreikan ja Portugalin eroon eurosta, niin olkoon sitten niin. Niin sodassa kuin talouskriisissä pitää tunnistaa, mitä voidaan puolustaa ja mitä ei. Kun tämä arvio on tehty, on mietittävä mitä kannattaa puolustaa ja mitä ei.

Kreikan pitäminen eurossa on mahdollista. Euroopan keskuspankki ja Euroopan vakausmekanismi ovat yhdessä luoneet järjestelmän, joka mahdollistaa ongelmamaiden pitämisen porukassa mukana. EKP ei rahoita ongelmamaita suoraan vaan EKV:n kautta. Tämä on fiksua siksi, että EKP ei voi asettaa poliittisia ehtoja rahoitukselle. EKV voi.

Mutta onko Kreikan pitäminen eurossa viisasta? Sitä se enää pitkään aikaan ole ollut. Jokainen uusi pelastuspaketti synnyttää äänestäjien keskuudessa vihaa koko järjestelmää kohtaa. Jokainen uusi huippukokous saa sijoittajat siirtämään rahansa pois Euroopasta. Eikä euro taida olla Kreikallekaan hyväksi. Jos sillä olisi oma valuutta, se voisi päästä kärsimysten kautta voittoon. Nykyisellä tiellä on edessä vain kärsimyksiä.

Oxford Economics teki pari kuukautta sitten arvion eri skenaarioiden vaikutuksesta Euroopan talouskehitykseen. Sen mukaan Kreikan lähtö kääntäisi Euroopan ja Suomen talouden lievästi miinukselle ensi vuonna. Tuon arvion jälkeen Euroalueen näkymät ovat heikentyneet. Samaan aikaan on alkanut kuulua arvioita, joiden mukaan Kreikan lähtö olisi pienempi isku kuin on tähän saakka kuviteltu. Miksi? Siksi, että pankit, hallitukset ja Euroopan instituutiot ovat saaneet rauhassa valmistautua tämän skenaarion varalle.

Kukaan ei tiedä varmasti, mitä Kreikan lähtö Euroalueesta tarkoittaisi. On hyvin mahdollista, että Portugali joutuisi samaan tilanteeseen aika nopeasti, mutta miten kävisi Espanjan? Itse uskon, että Kreikan lähtö pakottaisi sekä Portugalin että Espanjan panemaan sovitut uudistukset toimeen tehokkaammin ja nopeammin. Se siis lisäisi jäljelle jäävän euroalueen elinvoimaisuutta. Ennen kaikkea se lisäisi jäljelle jäävän euroalueen uskottavuutta.

Suomi on aina osannut reaalipolitiikkaa. Jouduimme luopumaan Karjalasta, koska sitä ei voitu enää puolustaa. Nyt meidän on aika opettaa reaalipolitiikkaa koko Euroopalle. Euroopan on aika luopua Kreikasta. Sitä ei voida enää puolustaa. On tärkeämpää, että euro säilyy elinvoimaisena kuin se, että Kreikka säilyy eurossa. On aika palata reaalipolitiikkaan. On aika linjata Suomen ja Euroopan politiikkaa uudestaan.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 31.8.2012.