Kuin vuonna 1941…

Suomi heitti kohtalonsa Saksan kanssa yhteen 70 vuotta sitten. Niin myös tänään. Tuolloin kävi huonosti. Tällä kertaa käy paremmin. Niin vielä uskon.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että meneillään oleva talouskriisi on helpointa ymmärtää maailmansotana ilman aseita. Suuret muutokset valtioiden välisissä voimasuhteissa kanavoituivat ennen suursotien kautta. Nykyään ne kanavoituvat finanssi- ja talouskriisien kautta. Tämä taustana sille, että käytän muuten ehkä kyseenalaista metaforaa ”aseveljeydestä”.

Katsoi asiaa miltä kulmalta tahansa, tosiasia on, että Suomi on taas kerran heittänyt kohtalonsa Saksan varaan. Jos euroalue hajoaa, todennäköistä on, että Suomi jatkaa rahaliitossa Saksan kanssa. Näin tapahtuu riippumatta siitä, onko mahdollinen uusi valuutta-alue suuri tai pieni. Todennäköistä on, että myös Viro on tuossa liitossa mukana.

Jos Euro säilyy – johon itse vieläkin uskon – hakee Suomi itselleen paikan Saksan luotettavana kumppanina. Tämä on ollut Suomen strategia siitä saakka kun vakuusseikkailusta päästiin eroon. (Itse asiassa hyviä suhteita Saksaan vaalittiin jopa sekavan vakuusprojektin aikana.)

Saksa on ollut Suomen kumppani historian käännekohdissa ennenkin. Joskus lopputulema on ollut Suomelle hyvä, joskus huono. Tällä kertaa Saksan kyydissä olo tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Palaan strategian epäkohtiin seuraavassa blogissa.

Talouskriisin geopoliittinen tausta

Tämänhetkistä talouskriisiä tuskin olisi ilman kahta geopoliittista tapahtumaa. Ensimmäinen niistä oli Kylmän sodan päättyminen. Toinen oli 9/11 eli vuoden 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoja vastaan.

Kylmän sodan päättyminen johti markkinatalouden ja vapaakaupan leviämiseen likimain koko maailmaan. Clyde Prestowitzin mukaan se synnytti ”kolme miljardia uutta kapitalistia”. (Clyde Prestowitz: Three Billion New Capitalists: The Great Shift of Wealth and Power to the East, Basic Books, 2005.) Nämä kolme miljardia uutta kapitalistia saivat Kiinan, Intian, Venäjän ja muut kehittyvät taloudet hurjaan kasvuun.

Kolme miljardia uutta kapitalistia aiheutti maailmantalouden epätasapainon siksi, että uudet kapitalistit säästivät samaan aikaan kun vanhan maailman kapitalistit elivät yli varojensa. Rahat piti sijoittaa jonnekin. Lopulta suuri osa niistä sijoitettiin Yhdysvaltoihin, jossa ne ruokkivat ylikuumentunutta velkataloutta. Tämä ei ollut ainoa syy talouskriisiin, mutta se oli tärkeä siihen johtanut tekijä.

Voimakkaasti yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ilman kylmän sodan päättymistä meillä ei olisi nykyistä talouskriisiä eikä meillä olisi yhtä nopeasti kasvavaa huolta ilmastonmuutoksesta. Näin siksi, että ilman ilman Kiinan ja Intian siirtymistä markkinatalouteen maailmantalouden ongelma ei olisi liiallinen kasvu ja sen aiheuttamat kriisit. Ongelma olisi kasvun puute ja sen aiheuttamat haasteet.
Hieman tarkemmin sama asia voidaan sanoa seuraavasti: ilman toisen maailmansodan jälkeen alkanutta maailmankaupan vapauttamista, meillä ei olisi voimakkaasti kasvavia BRIC-maita. Meillä olisi tasaista kurjuutta.

Taloustieteen Nobelin voittanut Michael Spence kuvaa historiallista muutosta kasvuluvuissa seuraavasti. Ennen vuotta 1750 maailmantalous ei juuri kasvanut. Vuodesta 1750 vuoteen 1950 ainoastaan länsimaat kasvoivat. Vuodesta 1950 alkaen muu maailma alkoi saada länttä kiinni. Kiinnioton taustalla oli maailmankaupan vapauttaminen (GATT ja WTO), markkinatalouden leviäminen ja sosialismin luhistuminen. Hänen arvionsa mukaan vuoteen 2050 mennessä muu maailma saa lännen kiinni. (Michael Spence, THE NEXT CONVERGENCE, The Future of Economic Growth in a Multispeed World, 2011.)

Mikä sitten oli 9/11 merkitys nyt meneillään olevalle talouskriisille? Vastaus on selvä: se sai länsimaiden keskuspankit jatkamaan löysää rahapolitiikkaa aivan liian pitkään. Ilman terroristi-iskuja keskuspankit olisivat todennäköisesti ryhtyneet kiristämään rahapolitiikkaa; merkkejä kiristämisestä oli havaittavissa vuonna 2001. Terroristi-iskujen jälkeen rahapolitiikkaa nopeasti höllennettiin, jotta maailmantalous ei ajautuisi taantumaan. Tämä oli ymmärrettävä reaktio keskuspankeilta. Valitettavasti se johti talouden kuplien laajentumiseen ja talouden korjausliikkeen siirtymiseen. Kun korjausliike sitten Lehmanin konkurssin jälkeen tuli, se oli historiallisen raju.

Joseph Schumpeter kirjoitti viime vuosisadan alkupuoliskolla kapitalismiin kuuluvasta luovasta tuhosta. Nyt meneillään oleva talouskriisi osoittaa, että luova tuho ei rajoitu mikrotalouteen (eli yritysten toimintaan) vaan se muokkaa myös valtioiden välisiä suhteita. Ne valtiot, jotka ovat hoitaneet talouttaan hyvin, menestyvät. Ne valtiot, jotka ovat velkaantuneet, menettävät vaikutusvaltaansa. Esimerkiksi Euroopan Unionissa tämä tarkoittaa sitä, että integraation suunnan määräävät tulevaisuudessa ne valtiot, joiden talous on parhaassa kunnossa. Saksan merkitys korostuu, mutta niin korostuu myös niiden pienten ja keskisuurten valtioiden (kuten Viron ja Ruotsin) vaikutusvalta, jotka ovat hoitaneet taloutensa hyvin. Kylmän sodan aikana pieni valtio saattoi ”painia kokoaan suuremmassa sarjassa” harjoittamalla viisasta ulkopolitiikkaa. Tulevaisuuden Euroopassa, pienet valtiot voivat laajentaa vaikutusvaltaansa harjoittamalla viisasta talouspolitiikkaa.

Parempi kriisi?

Euroopan talouden näkymät ovat joko huonot tai tosi huonot. Oxford Analytica listasi neljä syytä, miksi kansainvälinen talous kestää nyt kriisin paremmin kuin 2008.

1. Kuplat ovat jo puhjenneet. Asuntosektorin ja rakennusteollisuuden kuplat ovat puhjenneet sekä USA:ssa että Euroopassa. Näillä sektoreille ei ole odotettavissa samanlaista pudotusta kuin 2008-09.
2. Monet teollisuudenalat – kuten autoteollisuus – ovat käynyt matokuurin läpi ja ovat nyt paremmassa iskussa kuin viimeksi.
3. Kuluttajat eivät ole ottaneet lisävelkaa holittomasti. Päinvastoin. Velkaantuminen on kääntynyt laskuun.
4. USA:n ja EU:n kilpailukyky on parantunut, koska palkojen nousu on ollut maltillista. Lisäksi dollari ja euro ovat heikentyneet suhteessa yeniin ja renminmbiin.

Kaikki muu pätee Suomeen paitsi palkkojen kehitys. Se ei ole ollut maltillista.

Toimiiko stimulus?

Harvardin yliopiston professori Robert Barro on todennut, että ”talouden suuri kriisi ei tee tyhjäksi kaikkea mitä olemme oppineet makrotaloudesta vuodesta 1936.”

Chicagon yliopiston professori John Cochrane on todennut, että fiskaalista stimulusta opetetaan yliopistoissa vain esimerkkinä erheelllisestä talouspolitiikasta.

Cato-instituutti varoittaa, että stimulus ei toimi. Miksi? Koska George W. Bush yritti sitä jo monta kertaa. Hän kasvatti sekä julkista sektoria että antoi samaan aikaan veronalennuksia.

Myönnetään, että kaikki lainatut lähteet edustavat markkinaliberaalia suhtautumista talouteen. Siitä huolimatta varoitukset kannattaa ottaa vakavasti.

Viimeinen asia, jota tarvitaan nyt on ajatus siitä, että valtio hoitaa kasvun tulevaisuudessa. Näin ei tule käymään.

Valtion puuttuminen talouteen kriisin aikana on perusteltua siksi, että valtion perimmäinen tehtävä on puolustaa kansalaisia. Jos kansalaisia uhkaa sota, valtio tulee apuun. Jos kansalaisia uhkaa luonnonkatastrofi, valtio tulee apuun. Jos kansalaisia uhkaa talouden romahdus, valtio tulee apuun.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että valtion suhde kansalaisiin (tai markkinoihin) muuttuisi pysyvästi. Sodan jälkeen tulee rauha. Luonnonkatastrofin jälkeen luonnonvoimat rauhoittuvat. Talouskriisin jälkeen siirrytään normaaliin markkinatalouteen.

Ajatus siitä, että meidän pitäisi pysyvästi siirtyä valtiovetoiseen talouteen – kuten esimerkiksi pääministeri on ehdottanut – on pähkähullu. Yhtä hyvin voitaisiin ehdottaa, että jatketaan sotataloudella vielä rauhan aikanakin.