No more, Mr Nice Guy!

Suomi oli ennen Euroopan mallioppilas. Se oli silloin. Tulevaisuus näyttää toisenlaiselta. Ilmassa on aitosuomalaista paloa. Enää emme alistu Euroopan nöyräksi palvelijaksi. No more Mr Nice Guy!

Vuonna 2008 kirjoitin EVA raportin, jossa väitin, että meillä on kaksi eri toimintamallia Euroopan unionissa. Voimme olla rakentava ja uskottava mallioppilas. Tai voimme olla erityistapaus.

Vaalituloksen myötä näyttää siltä, että mallioppilaan rooli jää. Perussuomalaisten mukaan Suomi aikoo avata euron pelastuspaketin. Demarit ovat käyttäneet samanlaisia painotuksia.

Mikä on Suomen uusi rooli Euroopassa? En usko, että ryhdymme häiriköksi. Mutta selvää on, että kansallisten erirtyispiirteiden ja tavoiteiden korostaminen kasvaa.

Digitaalisuus etenee

Yksi asia on puuttunut vaalikeskustelusta: kysymys siitä, miten tuottavuutta voidaan lisätä digitalisaation avulla. Onneksi Kauppakamarit ovat lähtenee asiassa liikkeelle.

Kauppakamarit ovat aloittaneet ”Viisas valitsee verkkolaskun” -kiertueen. Sen tarkoituksena on kertoa yrityksille, miten verkkolaskun käyttöön kannattaa siirtyä. Hankkeeseen liittyy myös ”Verkkolasku käyttöön!” -opas, jonka on tehnyt Helsingin Seudun kauppakamari.

Siirtyminen sähköiseen taloushallintoon on tärkeä askel tuottavuuden parantamisen tiellä. Mutta se ei yksin riitä. Myös kuntapuolen pitää laittaa oma pesänsä kuntoon. Sitra on asiaa ajanut ja EVA on aiheesta julkaissut raportin. Kuntien digitalisaatio tulisi ottaa hallitusohjelmaan isolla kirjaimilla.