Risto E.J. Penttilä

Komission uusi puheenjohtaja Jean-Claude Juncker harkitsee finanssialan säätelyn keskittämistä yhdelle komissaarille (FT 31.7.2014). Paras henkilö ”finanssitsaarin” tai ”finanssikeisarin” hommaan olisi Jyrki Katainen.

Yksi syy siihen, että vastustin Jean Claude Junckerin valintaa komission puheenjohtajaksi, oli pelko siitä, että hänen valintansa saa Brysselin ja Lontoon entistä pahemmalle törmäyskurssille. Pelkoni oli ilmeisesti oikeutettu. Komission puheenjohtaja on ottamassa tiukan otteen Lontoon Citystä: hän on keskittämässä koko EU:n finanssisääntelyn yhden superkomissaarin alaisuuteen. Lontoossa pelätään, että uusi komissaari ryhtyy suosimaan euroalueella sijaitsevia finanssikeskuksia Lontoon kustannuksella.

Jos suunnitelma toteutuu, on uuden henkilön oltava sellainen, jonka sekä Bryssel että Lontoo voi hyväksyä. Katainen olisi tällainen henkilö. Hän tulee maasta, jossa on maailman modernein pankkimaailmaa ja alan sääntely laitettu kuntoon jo 1990-luvun lamassa.

Itä-Ukrainan kriisi on muuttanut Suomen geopoliittista asemaa kielteiseen suuntaan. Hyviä vaihtoehtoja on Suomen kannalta vähän.

Pari vuotta sitten kirjoitimme Alf Rehnin kanssa kirjan, jossa julistimme, että Suomesta on tullut geopolitiikan kaveri. Venäjän liittyminen maailmantalouteen oli avannut suomalaisille yrityksille suuria mahdollisuuksia Venäjän markkinoilla. Pohjoinen sijaintimme toi meille kahdenlaista etua: pääsisimme hyötymään arktisen alueen merkityksen noususta ja asemastamme tärkeiden kansainvälisten lentoreittien välilaskupaikkana. Tämän lisäksi näytti siltä, että Suomen ja muiden Saksan kavereiden asema vahvistuisi EU:n sisällä.

Mitä tästä kaikesta on tänään jäljellä?

Hyvä uutinen on, että emme vieläkään ole lännen ja Venäjän välisen uuden vastakkainasettelun etulinjassa. Huono uutinen on, että mahdollisuutemme hyötyä Venäjän läheisyydestä ovat vähentyneet dramaattisesti. Samalla Venäjän läheisyyteen liittyvät turvallisuuspoliittiset riskit ovat kasvaneet merkittävästi. Loogista olisi, että hallitus tekisi uuden arvion muuttuneesta turvallisuuspoliittisesta toimintaympäristöstä. Tämä saattaa kuitenkin jäädä seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Entä arktiset mahdollisuudet? Venäjä ei liene valmis rauhanomaiseen yhteistyöhön, mutta eipä taida olla länsikään. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on tiivistettävä yhteistyötä Norjan ja Ruotsin kanssa. Muutoin arktiset mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.

Suomen asema EU:ssa on yhä vahva, mutta jos taloutemme ei käänny nousu-uralle, alkaa vaikutusvaltamme vähentyä. Edes Helsinki-Vantaan asema Aasian lentoliikenteen ”hubina” ei enää ole itsestään selvä. Haasteita siis riittää.

Geopolitiikka ei enää näyttäydy Suomen kaverina. Meidän on taas kerran itse tehtävä onnemme.