Risto E.J. Penttilä

Keskuskauppakamarin ikkunassa tikittää velkakello, joka näyttää valtion velan määrän Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulkijoille. Miksi pelottelemme suomalaisia velalla? Suomen valtion velka on kuitenkin kansainvälisesti katsoen kohtuullisella tasolla.

Velan määrä (joka on reilut 95 mrd) ei ole ongelma. Ongelma on velan kertymisen tahti. Uutta velkaa tulee liki yhdeksän tuhatta euroa minuutissa, noin puoli miljoonaa euroa tunnissa. Kun korot nousevat olemme lirissä. Vaikka korot eivät nopeasti nousisi, olemme silti lirissä, jos uutta kasvua ei ole näköpiirissä.

On itse asiassa väärin puhua valtion velasta. Valtion velka on veronmaksajien velkaa. Sitä on nyt kertynyt jokaiselle suomalaiselle henkilöauton arvon verran eli noin 17 000–18 000 euroa. Mitä nopeampi velan nousu, sitä kauempana on hetki, jolloin tavallisen suomalaisen verotaakkaa voidaan merkittävästi alentaa.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Leikkauksilta ei voi välttyä, mutta kaikkein keskeisintä on tuottavuuden lisääminen. Miten valtio voi tuottavuuteen vaikuttaa? Valtio voi toteuttaa sote-uudistuksen tavalla, joka vapauttaa kunnat, yritykset ja kolmannen sektorin toimijat tekemään yhteistyötä uusilla ennennäkemättömillä tavoilla ilman ennalta määriteltyjä rajoja. Jos näin tehdään, voidaan saavuttaa kahden miljardin säästöt samalla, kun kansalaisten palvelutaso paranee. Jos näin ei tehdä, ei saavuteta säästöjä lainkaan. Tuottavuushyppäys tulee yhdessä toimimisesta, ei raja-aitojen rakentamisesta.

Velkakello kertoo epämukavan totuuden. Totuus voi olla pelottava, mutta samalla se vapauttaa tekemään ratkaisuja.

EVAn asema suomalaisessa yhteiskunnassa on vakaa, mutta vuosituhannen vaihteessa sitä oltiin lakkauttamassa. Silloinen puheenjohtaja Georg Ehrnrooth sai kuitenkin päättäjien päät kääntymään.

EVAn lakkauttaminen oli esillä kahdesta syystä. Ensiksi, Jaakko Iloniemi oli jäämässä eläkkeelle. Toiseksi, markkinatalous oli voittanut ideologisen taistelun eikä sen puolustajalle enää nähty tarvetta. Lisäksi eräät elinkeinoelämän etujärjestöt katsoivat, että EVAn saama huomio oli pois oikeilta edunvalvojilta. EVA oli hommansa tehnyt ja saisi mennä.

EVAn puheenjohtaja Georg Ehrnrooth ei ollut vakuuttunut siitä, että läntisen markkinatalouden voitto olisi ikuista ja pysyvää. Hänen mielestään ei myöskään ollut selvää, että Suomi kuuluisi jatkossakin globalisaation voittajiin. Näistä syistä hän kannatti EVAn säilyttämistä. Säilyttämisen puolesta puhui voimakkaasti myös Asmo Kalpala, joka oli yhden rahoittajan, Vakuutusyhtiöiden liiton hallituksen puheenjohtaja. Pitkän väännön jälkeen lopettamisesta luovuttiin. Sen sijaan päätettiin pistää EVA naftaliiniin. Varsinainen toiminta lakkasi ja brändi siirrettiin ETLAn alaisuuteen.

Tätä vaihetta ei kestänyt kuin hetki. Georg Ehrnrooth ryhtyi puhumaan EVAlle uutta rahoitusta ja uutta vetäjää. Tuosta toimeliaisuudesta alkoi uusi EVA.

Syntymäpäivää viettävä EVA saa olla kiitollinen Georg Ehrnroothille. Ilman häntä nykyistä EVAa ei olisi.