Risto E.J. Penttilä

Suomessa on konservatiivisiin ja nationalistisin hallitus sitten 1930-luvun. Pitäisikö huolestua? Ei, sillä Sipilän hallituksen ideologiset juuret ovat pikemminkin 1800-luvun fennomaniassa kuin 1900-luvun kansallismielisyydessä.

Fennomania ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Tai edistykselliseltä. On kuitenkin tärkeää tehdä ero 1800-luvun fennomanian ja maailmansotien välisen kansallismielisen kiihkoilun välillä. Juha Sipilän hallitus edustaa 1800-luvun rakentavaa ja eteenpäin katsovaa fennomaniaa, jonka keskeisiä ajattelijoita olivat J.V. Snellman, Z. Topelius, Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen ja J. L. Runeberg.

Suomi koki taloudellisen nousun 1800-luvun loppupuolella fennomaanisten arvojen aikakaudella. Keskeisiä arvoja olivat kansallinen yhtenäisyys, konservatismi ja usko vahvaan valtioon. Kansalaisyhteiskunta ei ollut irrallaan valtiosta vaan symbioottisessa suhteessa siihen: sen tuli tukea valtiota ja valtion sitä.

Insinööreillä oli keskeinen asema fennomaanien Suomessa. Heidän tehtävänsä yhdessä opettajien kanssa oli rakentaa parempaa tulevaisuutta koko kansalle. Juristien homma oli luoda moitteettomasti toimiva oikeusvaltio. Tuolloinkin visiona oli Suomi, joka oli yhdessä rakennettu.

Fennomaanien suhtautuminen integraatioon oli kielteistä. Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen kirjoitti, että maailmanhistoriassa on integraation ja disintegraation vaiheita. Integraation jaksot olivat pienille kansoille vaikeita, koska ne tarkoittivat imperiumien laajentumista. Disintegraation vaiheet olivat hyviä, koska ne antoivat pienille kansoille tilaa hengittää.

Integraatio, josta Yrjö-Koskinen puhui, oli toisenlaista kuin tämän päivän vapaaehtoinen taloudellinen ja poliittinen integraatio. Mutta kun lukee hallituksen Eurooppa-kirjauksia, tulee vanha Yrjö-Sakari mieleen.

Fennomaanien suhtautuminen muihin poliittisiin aatteisiin oli pragmaattista. Jos taloudellinen liberalismi toimi, käytettiin sitä. Jos ei toiminut, ei käytetty. Jos sosialismissa oli jotain hyvää, otettiin siitäkin elementtejä mukaan.

Nationalismi on voimakkaassa nousussa aikamme Euroopassa. Tässä mielessä fennomanian paluu sopii eurooppalaiseen valtavirtaan. Nationalismia on kuitenkin kahdenlaista: rakentavaa ja syyllistävää. On tärkeää pitää huolta siitä, että tämän päivän pragmaattisesta fennomaniasta ei tule huomisen aitosuomalaista kiihkoilua.

Helatorstai oli suomalaisen byrokratian riemujuhla: yhdellä paikkakunnalla kaupat saivat olla auki, koska viranomainen oli katsonut menettelyn tarpeelliseksi. Toisella kaupat olivat kiinni samasta syystä.

Esimerkiksi Helsingissä kaupat olivat Helatorstaina auki, mutta eivät Espoossa. Vantaalla erityisluvan oli saanut yksi kauppakeskus. Onko tässä mitään järkeä?

Suomi on taloudellisessa kiipelissä. Ellemme saa maahamme lisää työtä ja toimeliaisuutta, meille käy todella huonosti. Onko meillä varaa siihen, että kerromme kaupoille, milloin ne saavat pitää ovensa auki ja milloin eivät? Onko meillä varaa sanoa työttömille, että työtilaisuuksien määrää ei aiota Suomessa lisätä?

Toki asialla on myös moraalinen puoli. Jos suomalaisten suuri enemmistö olisi sitä mieltä, että helatorstai on pyhitettävä kristillisille menoille, voisi eduskunta perustellusti päättää pitää kaupat kiinni kaikkialla. Näin voimakas ei suomalaisten kristillinen eetos kuitenkaan ole. Kysymyksessä ei siis ole moraalinen ongelma vaan sääntelytalouden jäänne. Siitä on päästävä.

Pieni kirjaus hallitusohjelmaan riittää poistamaan tämän ongelman. Jäämme odottamaan.