Kasvua vai tasa-arvoa?

Talous, Yleinen 26 kommenttia

Kumpi on Suomen ykkösongelma: taloudellinen epätasa-arvo vai kasvun puute? Tällä hetkellä se on kasvun puute.

Perustelen väitettäni professori Ian Morrisin todella (!) pitkän aikavälin tutkimuksilla: niiden alkupiste on viimeisen jääkauden loppu 15000 vuotta sitten. Hänen mukaansa sopiva määrä taloudellista epätasa-arvoa löytyy vaihteluväliltä 0,25-0,35 Gini-kertoimella mitattuna. (Gini-kerroin mittaa tulonjakautumisen tasa-arvoisuutta. Jos kerroin on 0, saavat kaikki samaa palkkaa. Jos kerroin on 1, yksi henkilö saa kaikki tulot.)

Morrisin tutkimuksen mukaan ”sopivan vaihteluvälin” ääripäissä yhteiskunnat alkavat oireilla. Alapäässä ne oireilevat siksi, että työnteko ei esimerkiksi ankaran verotuksen tai sosialistisen palkkapolitiikan takia kannata. Yläpäässä ne oireilevat siksi, että massojen ostovoima putoaa ja talouskasvu kärsii. Oireilu voi johtaa vallankumoukseen (kuten Ranskassa 1789 tai Venäjällä 1917) tai taloudellisen suuntauksen täydelliseen muuttumiseen (kuten Britanniassa Thatcherin aikaan).

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat lähellä ”sopivan vaihteluvälin” alarajaa eli niiden Gini-kerroin on jossain 0,25-0,27 tuntumassa. (Suomen Gini on vaihdellut viimeisen 15 vuoden aikana 0,25:n molemmin puolin ja oli vuonna 2013 0,27.) Ian Morrisin mukaan OECD-maiden keskiarvo putosi yhtä alas 1970-luvulla, jonka Morris uskoo olleen yksi syy siihen, että kasvu loppui ja tarvittiin suuria uudistuksia.

Sopivan vaihteluvälin yläpäästä löytyy Britannia. Yhdysvallat menee hieman yli. Reilusti yli menevät muun muassa kaikki BRICS-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Niissä kasvu on ollut kovaa, mutta epätasa-arvo vielä kovempaa.

Mikä on päätelmä Suomen kannalta? Jos professori Ian Morrisin analyysiä on uskominen, ongelmamme ei ole taloudellinen epätasa-arvo vaan kasvun puute. Tämä ei liene yllätys. Elämme itsenäisyytemme ajan hitainta kasvua.

Katso: Ian Morris, To each age its inequality http://goo.gl/cJqp3D

Syytän pääsykokeita!

Yleinen 33 kommenttia

Suomen yliopistot eivät pärjää kansainvälisissä vertailuissa. Olemme huimasti Hollantia, Sveitsiä ja Ruotsia jäljessä. Missä vika? Syytän pääsykokeita.

Suomen yliopistot pärjäävät kansainvälisissä vertailuissa huonommin kuin kolmen vertailukelpoisen maan, Hollannin, Sveitsin ja Ruotsin yliopistot.

Maailman sadan parhaan yliopiston listalla on kuusi hollantilaista, kolme sveitsiläistä ja kolme ruotsalaista yliopistoa. Kahdensadan parhaan joukossa on viisi ruotsalaista yliopistoa sekä lukuisia sveitsiläisiä ja hollantilaisia yliopistoja.

Näiden maiden yliopistoihin mennään ilman pääsykokeita, papereiden perusteella. Sisäänpääsy tarkoittaa, että oppiminen alkaa. Suomessa sisäänpääsy tarkoittaa sitä, että enää ei tarvitse tsempata.

Suomessa päntätään ennen pääsykokeita. Sitten kun sisään on päästy, ripustetaan kunnianhimo narikkaan. Käydään töissä, hankitaan elämänkokemusta, suoritetaan kurssit, mutta ei suhtauduta oppimiseen intohimolla.

Sama kunnianhimon puute vaivaa professoreita: miksi panostaa opetukseen, kun opiskelijat touhuavat kaikkea muuta? Parempi satsata tutkimukseen, joka vie omaa uraa eteenpäin. Sitä paitsi: lomakkeiden täyttö ja muu byrokratia vie professoreiden ajasta niin suuren siivun, että opetuksen kehittämiselle ei jää aikaa.

Entä opiskelijajärjestöt? Niiden kunnianhimo kohdistuu tukiaisiin. Oppiminen ei niitä kiinnosta.

Kunnianhimon puute näkyy tuloksissa. Helsingin yliopisto tippui viimeisimmässä Times Higher Education World University Rankings –listalla sadan parhaan joukosta sijalle 106. Kahdensadan joukkoon ei mahtunut toista suomalaista korkeakoulua. Kolmensadan parhaan joukkoon ylsi vain Aalto Yliopisto, jonka sijoitus oli välillä 251-275.

Tilastoja on paljon, mutta tarina on aina sama: Helsingin yliopisto on ainoa suomalainen korkeakoulu, joka kolkuttelee sadan parhaan ovia. Muut ovat kaukana takana.

Toki suomalaisissa yliopistoissa on hienoja saarekkeita: on loistavia koulutusohjelmia, on inspiroivia professoreita ja ahkeria opiskelijoita. Mutta nämä taitavat kuitenkin olla poikkeuksia sääntöön, joka on ”miksi rehkiä, kun vähemmälläkin pärjää”.

Miten saamme muutoksen aikaan? Otetaan kolme neljäsosaa opiskelijoista sisään papereiden perusteella ja loput kokeilla. Jos paperit ovat hyvät, pääset suoraan opiskelemaan. Jos paperit ovat huonot, mutta motivaatiota löytyy, on opiskelupaikan saaminen yhä mahdollista.

Ei pääsymenettelyn muuttaminen kaikkea ratkaise. Mutta siitä on hyvä aloittaa.

(Times Higher Education World Rankings löytyy tästä http://goo.gl/tIhJV6 )