Finanssikriisi ja turvallisuuspolitiikka

Finanssikriisin yksi kärsijä on NATO. Sotilasliittouman johtava maa on taloudellisissa vaikeuksissa. Eurooppa näyttää seuraavan perässä. Yksi jäsenmaa, Islanti, pohtii tulevaisuutensa myymistä Venäjälle.

On selvää, että NATOn toiminta Afganistanissa vaikeutuu, kun puolustusbudjeteista aletaan säästää. On selvää, että NATOn uudistaminen jää muiden hankkeiden varjoon.

NATOn toivo on siinä, että heikkoudesta kasvaa halu toimia yhdessä. On todennäköistä, että Yhdysvaltain uusi presidentti haluaa painottaa yhteistyötä Euroopan kanssa. On todennäköistä, että Eurooppa ei vastaa kosintaan kieltävästi. Tästä voi seurata NATOn aseman korostuminen.

Yksi asia on selvä: ensi vuonna vietettävä NATOn 60-vuotisjuhla ei ole mikä tahansa merkkipäivä. Se on kriittisen uudelleen arvion paikka. Joko kriisistä kukoistukseen tai kriisistä kriisiin.

Systeemituhon partaalla

Maailman finanssijärjestelmä on IMF:n pääjohtajan mukaan vaarassa kaatua. Olemme ’on the brink of systemic meltdown’.

Viimeksi maailma on ollut yhtä lähellä systeemituhoa Kuuban ohjuskriisin aikana vuonna 1961. Niille, jotka haluavat nähdä nykykriisissä jotain positiivista, viesti on selvä: nyt emme sentään puhu ydinsodan vaarasta.

Kuuban kriisin aikana maailman kohtalo riippui presidentti Kennedystä ja pääsihteeri Krutshevista. Nyt se riippuu G7-maiden johtajista.

Ongelma on se, että G7 jäsenistö ei vastaa maailmantalouden tämänhetkistä tilannetta. Mukana on Italia, joka on vähäpätöinen ja huonosti hoidettu kansantalous, mutta ei Kiina, joka on systeemin kannalta äärettömän tärkeä toimija.

Yksi tulos tästä kriisistä on epäilemättä se, että G7 jäsenistö uusitaan. Tai sitten ryhmä menettää merkityksensä.