Kahdeksan vai seitsemän?

Hesarin toimittaja soitti ja kysyi minkä kouluarvosanan annan hallituksen politiikalle elinkeinoelämän näkökulmasta.

Elinkeinoelämällä ei ole yhtä näkökulmaa, mutta lupasin antaa omani. Pohdin pitäisikö arvosanan olla seitsemän vai kahdeksan ja päädyin sitten seiska plussaan. Ehkä olisin voinut antaa myös kasi miinuksen?

Miksi ei kiitettävää? Onhan meillä Euroopan paras valtiovarainministeri?

Syitä on kaksi. Ensimmäinen on veropolitiikka.

Viime laman aikana Suomeen tuotiin virtaviivainen yritys- ja osinkoverotus. Nyt tuosta järjestelmästä ei ole juuri mitään jäljellä. Meillä on erilaisia vähennyksiä ja poikkeuksia ja avoir fiscal on muisto vaan. Ansiotulovero on aivan liian korkealla tasolla. (Mielestäni korkein marginaalivero saisi olla 40 prosenttia.)

Toinen syy on kuntatalous. Joo, olemme vähentäneet kuntien määrää. Hieno juttu. Mutta iso remontti on vielä tekemättä. Eikä siihen ole enää aikaa kun kriisi kaatuu päälle.

Joten onko se numero nyt sitten seitsemän vai kahdeksan? Makuasia, mutta aivan kiitettävään ei hallitus valitettavasti pääse.

Toimiiko stimulus?

Harvardin yliopiston professori Robert Barro on todennut, että ”talouden suuri kriisi ei tee tyhjäksi kaikkea mitä olemme oppineet makrotaloudesta vuodesta 1936.”

Chicagon yliopiston professori John Cochrane on todennut, että fiskaalista stimulusta opetetaan yliopistoissa vain esimerkkinä erheelllisestä talouspolitiikasta.

Cato-instituutti varoittaa, että stimulus ei toimi. Miksi? Koska George W. Bush yritti sitä jo monta kertaa. Hän kasvatti sekä julkista sektoria että antoi samaan aikaan veronalennuksia.

Myönnetään, että kaikki lainatut lähteet edustavat markkinaliberaalia suhtautumista talouteen. Siitä huolimatta varoitukset kannattaa ottaa vakavasti.

Viimeinen asia, jota tarvitaan nyt on ajatus siitä, että valtio hoitaa kasvun tulevaisuudessa. Näin ei tule käymään.

Valtion puuttuminen talouteen kriisin aikana on perusteltua siksi, että valtion perimmäinen tehtävä on puolustaa kansalaisia. Jos kansalaisia uhkaa sota, valtio tulee apuun. Jos kansalaisia uhkaa luonnonkatastrofi, valtio tulee apuun. Jos kansalaisia uhkaa talouden romahdus, valtio tulee apuun.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että valtion suhde kansalaisiin (tai markkinoihin) muuttuisi pysyvästi. Sodan jälkeen tulee rauha. Luonnonkatastrofin jälkeen luonnonvoimat rauhoittuvat. Talouskriisin jälkeen siirrytään normaaliin markkinatalouteen.

Ajatus siitä, että meidän pitäisi pysyvästi siirtyä valtiovetoiseen talouteen – kuten esimerkiksi pääministeri on ehdottanut – on pähkähullu. Yhtä hyvin voitaisiin ehdottaa, että jatketaan sotataloudella vielä rauhan aikanakin.