Aalto vai tsunami?

EVA järjesti syksyllä keskustelun korkeakoulujen tulevaisuudesta teemalla ”Aalto vai tsunami”? Tuolloin keskustelijat päätyivät siihen, että Aalto-korkeakoulu synnyttää kantoaallon, joka nostaa kaikki Suomen korkeakoulut uudelle tasolle.

Toivotaan niin. Tosiasia kuitenkin on, että talouslama ei lainkaan helpota hankkeen toteuttamista. Ajatus siitä, että yrityksiltä saataisiin kerättyä 200 miljoonaa euroa, oli kunnianhimoinen jo ennen talouskriisiä. Nyt se vaikuttaa erittäin haastavalta.

Kriittisen tärkeä on saada Aallolle rehtori, joka valaa uskoa hankkeen toteutumiseen. Ellei tällaista henkilöä löydetä akateemisesta maailmasta, olisi ehkä syytä katsoa akateemisen maailman ulkopuolelta. Monet Euroopan yliopistot ovat rekrytoineet keulakuvansa akateemisen maailman ulkopuolelta. Imperial College, University College ja London School of Economics ovat hyviä esimerkkejä. Käsittääkseni myös Hollannissa on toimittu näin.

Obama!

Obaman voitto tarkoittaa järisyttävää muutosta Yhdysvaltain ja maailmanpolitiikan ilmapiirissä ja tunnelmassa. Politiikan suunta muuttuu hitaammin.

Barack Obama voitti sekä tilanteen että henkilökohtaisten ominaisuuksien takia.

Tilanne oli suotuisa demokraattien kandidaatille. Historian epäsuosituin presidentti, kaksi huonosti menevää sotaa ja talouden yhtäkkinen romahdus antoivat kortit Obamalle.

Obama osasi puhua sekä amerikkalaisille että maailman väestölle tavalla, jota ihmiset olivat valmiita kuuntelemaan. Tämä oli hänen suurin valttinsa.

Obama tarjoaa ratkaisun kahteen USA:n kolmesta suuresta ongelmasta.

Ensiksi, amerikkalainen unelma on rikki. Tähän Obama pystyy tuomaan parempia ratkaisuja kuin muut.

Toiseksi, USA:n kuva maailmalla on negatiivinen. Myös tähän Obama pystyy tuomaan ratkaisuja.

Kolmas ongelma on talouden syöksykierre. Toivottavasti Obama pestaa hyviä asiantuntijoita, sillä hänellä itsellään ei ole talouden johtamisesta minkäälaisia kokemuksia.

Onneksi olkoon, Obama. Maailma on tänään parempi kuin se oli eilen.