08.12.2008

Puhe Syvärannan Lotta-museossa
6.12.2008

Arvoisat Lotat ja veteraanit! Hyvät naiset ja herrat,

Suomen itsenäisyyttä juhlitaan tänä vuonna tilanteessa, jossa koko maailma puhuu talouden taantumasta, jopa lamasta. Suomessa on kuitenkin vallalla vahva usko tulevaisuuteen ja terve itseluottamus. Uskon, että yksi niistä kivijaloista, joille tämä itseluottamus ja usko tulevaisuuteen on rakennettu, on Lottien perintö. Siksi olen valinnut aiheekseni Lottien perintö ja Suomen tulevaisuus.

Viime vuonna Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA toteutti merkittävän hankkeen nimeltä Naiset Huipulle! Osana hanketta julkaistiin tutkimus, joka osoitti, että naisten johtamat yritykset ovat kannattavampia kuin miesten johtamat.

Tutkimusta voidaan tulkita monella tavalla, mutta yksi asia on kuitenkin selvä. Johtotehtävissä toimivat suomalaiset naiset ovat tehokkaita ja määrätietoisia.

Suomalaisten miesjohtajien menestystä on usein selitetty Reserviupseerikoulun antamalla sotilaallisella koulutuksella. Mikä selittää suomalaisten naisjohtajien menestyksen?

Syitä on varmasti monia. Suomessa on pitkä tasa-arvon perinne. Naiset ovat osallistuneet täyspainoisesti työelämään Suomessa kauemmin kuin monissa muissa maissa. Ja tietysti se, että suomalaiset naiset ovat paremmin koulutettuja kuin miehet. Heitä on enemmän yliopistoissa. Ja joka vuosi valmistuu enemmän tyttöjä abiturientiksi kuin poikia. Naiset myös menestyvät opinnoissa paremmin kuin miehet ja saavat työelämässä kollegoiltaan paremmat arviot kuin miehet. ? Pelkäänpä, että kohta Suomessa tarvitaan mieskiintiöitä. Niin vahvaa on naisten nousu kaikilla yhteiskunnan saroilla.

Haluaisin kuitenkin nostaa esille yhden seikan, joka suurella todennäköisyydellä on menestyksen taustalla. Tämä seikka on Lottien perinne. Tämän seikan korostaminen on aina tärkeää. Erityisen tärkeää se on tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, tässä talossa, Syvärannan Lotta-museossa.

En ole ensimmäinen henkilö, joka selittää suomalaisten naisten menestystä viittaamalla Lottien tekemään työhön. Meidän kaikkien tuntema Lenita Airisto on kiinnittänyt huomioita Lottien poikkeukselliseen rooliin.

Lenita julkaisi viime vuonna kirjan nimeltä ?Saanko luvan? Ei kun omin luvin!? Kirja oli omistettu Suomen Talvi- ja Jatkosodan rintamanaisille. Kirja esittelee rohkeita, esikuvallisia naisia eri puolilta maailmaa Arabiemiraateista Argentiinaan. Näiden naisten joukossa suomalaiset Lotat nousevat sekä määrältään että toiminnaltaan aivan omaan luokkaansa. Eikä ihme.

Kuten muistamme, Lottia oli Talvisodan alussa runsaat satatuhatta. Jatkosodan päättyessä heidän määränsä oli kasvanut ja oli 240 000. Lottia toimi lääkitys-, muonitus-, kanttiini- ja lukemattomissa muissa tehtävissä. Ilmavalvontalotat pitivät huolen siitä, etteivät vihollisen lentokoneet päässeet huomaamatta Suomen ilmatilaan. Säälotat tekivät sääkarttoja ja -ennusteita, joita käytettiin niin ilmavoimien kuin tykistön toiminnassa. Keskus- ja radistilotat olivat korvaamattomia radisteja ja puhelunvälittäjiä kaikilla sotatoimialueilla.

Tärkeintä oli kuitenkin se, että suomalainen nainen ? suomalainen Lotta ? ei alistunut sodan uhrin asemaan vaan otti täysipainoisesti osaa sotaponnisteluihin. Samalla vastuu siviiliyhteiskunnan toimintojen ylläpidosta siirtyi naisille. Sota oli siis testi, jonka suomalainen nainen selvitti liput hulmuten.

Sotien jälkeen kukaan ei ole voinut epäillä, että naiset eivät pärjäisi missä tahansa tehtävässä vähintään yhtä hyvin kuin miehet. EVAn teettämä tutkimus viime vuonna vaan palautti tämän vanhan totuuden kaikkien mieliin.

Hyvät naiset ja herrat,

Edesmennyt äitini Anneli Penttilä oli liian nuori osallistuakseen Lottien toimintaan. Mutta Pikku Lotaksi hän ehti.

Haluan sanoa hänestä tässä yhteydessä muutaman sanan siksi, että hänen toimintansa jatkoi sitä rohkeuteen perustuvaa rajojen rikkomista, josta Lotat olivat tulleet kuuluisiksi.

Sodan jälkeen ?Luumu? ? kuten hänen taiteilijanimensä kuului – toimi ilma-akrobaattina Lentävässä sirkuksessa nimeltä ?Pilvien huimapäät?. Hän hyppi laskuvarjolla, voimisteli kaksitasoisen lentokoneen siivellä ja roikkui pää alaspäin nuoratikkailta, jotka oli kiinnitetty epävakaasti lentäneeseen lentokoneeseen. Tällä tavoin kerättiin varoja niukkuuden syövereissä eläneelle Ilmailuliitolle.

Pienenä yksityiskohtana kerron, että äitini pääsi Guinnessin ennätyskirjaan sillä, että hän suoritti ensimmäisen (ja ehkä ainoan?) ihmisen tekemän ilmatankkauksen. Kun lentokonepetroli alkoi kesken lentoa loppua, hän löysi jalkatilastaan peltisen kanisterin, pyysi ohjaajaa lentämään suoraan ja kiipesi yläsiivelle täyttämään tankin. Kaikki sujui hyvin. Ainoa pieni ongelma tuli siitä, että hän huomaamattaan laittoi petrolikannun korkin lentokoneen yläsiivelle, odottamaan tankkauksen päättymistä. Tuuli tietenkin vei korkin! Muutoin tankkaus onnistui täydellisesti. Pakkolaskua ei tarvittu tehdä. Kone pääsi turvallisesti Jämijärven kentälle.

Tämäkin esimerkki vahvistaa sen, minkä Lotat olivat osoittaneet jo sotien aikana: suomalaiselle naiselle vain taivas on rajana.

Hyvät ystävät,

Niiden henkilöiden määrä, jotka omakohtaisesti muistavat Talvi- ja Jatkosodan vähenee vääjäämättä.

Tämän museon ja meidän kaikkien yhteinen haaste on siirtää viesti Lottien perinnöstä uusille sukupolville.

Tämä ei varmaankaan tule olemaan helppoa. Nuoret ovat malttamattomia ja tulevaisuuteen suuntautuneita. Miksi he viettäisivät aikaa menneisyyden sankareiden kanssa, kun tulevaisuuden uroteot odottavat tekijöitään? Miksi he pohtisivat Lottine työtä kun oma työura on vielä hämärän peitossa.

Vastaus on tietenkin selvä: nuorten tulisi kuulla Lottien toiminnasta siksi, että tuo toiminta loi pohjan itsenäiselle Suomelle. Mutta tämä ei ole ainoa syy. Nuorten tulisi kuulla Lottien toiminnasta myös siksi, että he voisivat olla entistä ylpeämpiä Suomesta ja suomalaisten naisten panoksesta yhteiskunnan rakentamisessa. Kuullessaan Lotista, nuoret saavat uskoa siihen, että he itse voivat selviytyvät kaikista niistä haasteista, joita maailma voi heidän eteensä heittää.

Syvärannan Lotta-museo on keskeisen tärkeässä asemassa kun Lottien perinnettä siirretään tulevaisuuden Suomeen. Museo kertoo Lotta Svärd ?järjestön historiasta ja Lottien toiminnasta kiehtovalla ja konkreettisella tavalla. Tämä on loistava asia.

Museo ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan laaja-alaista toimintaa.

Tavoitteena tulisi mielestäni olla, että Lottien perintö saadaan osaksi mahdollisimman monia eri kertomuksia ja dokumentteja Suomen historioista.

Kertomuksilla ja dokumenteilla tarkoitan tarinoita, tutkimuksia ja oppikirjoja Suomen historiasta, televisio-ohjelmia varhaisista naisjohtajista, selvityksiä suomalaisen tasa-arvon taustasta, juhlapuheita yrittäjyydestä ja naisjohtajuudesta sekä perhepiirin keskusteluja suvun menneisyydestä. Toisin sanoen, Lottien esimerkkiä on hyvä korostaa aina kun siihen on sopiva tilaisuus.

Hyviä esimerkkejä tarinoista, jotka käsittelevät Lottia on onneksi useita.

Ensimmäisenä mieleen tulee Mika Waltarin käsikirjoittama dokumenttielokuva ?Rivilotta?. Elokuva paljasti Lottien työn vaativuuden ja loi sitä kautta positiivisen kuvan Lotista.

Toinen esimerkki on Taru Mäkelä. Hän on tehnyt viime vuosina tehnyt dokumentteja, jotka ovat käsitelleet Lottia. Yksi niistä oli jopa nimeltään Lotat. Lisäksi hänen ohjaama pitkä elokuva Pikkusisar keskittyy Lottiin.

[Kommentti jälkikäteen: puheestani puuttui Ilkka Vanteen Lotista kertova elokuva vuodelta 2005.]

Kolmantena tulee mieleen tutkija ja kirjailija Anne Kortelainen. Hän kirjoitti viime vuonna raportin Varhaisista naisjohtajista. Mukana oli tietenkin Lottajohtaja Fanni Luukkonen. Huomionarvoista on myös se, että lähes kaikki mainitut ?johtotähdet? (kuten Kortelainen heitä kutsuu) harrastivat Lotta-Svärd -toimintaa.

Anne Kortelainen kirjoittaa, että ’sodan loputtua Lotta-liikettä ei tyydytty välirauhansopimuksen ehdon mukaisesti vain lakkauttamaan, vaan sen toiminnan arvokin kiellettiin sodanjälkeisessä ilmapiirissä.’ Valitettavasti hän on oikeassa.

Tilanne säilyi huonona pitkään. 1960- ja 70-luvuilla Lottien perinnöstä ei juurikaan puhuttu. Suojeluskuntien tavoin Lotat kuuluivat ei-sopivien aiheiden listalle.

Tällä hetkellä Lottien perintöön suhtaudutaan suurella ylpeydellä ? kuten oikein on. Samalla Lottien historiasta on löydetty uusia piirteitä. Esimerkiksi sopii virolainen Imbi Pajun tekeillä oleva dokumenttifilmi suomalaisten ja virolaisten Lottien yhteistyöstä. Se tuo varmasti uuden näkökulman Lottien ja Suomen historiaan.

Hyvät ystävät,

Hyviä hankkeita siis on, mutta niitä pitäisi saada lisää.

Minulla on yksi ehdotus.

Kuten hyvin tiedämme, Lotta Svärdin nimi juontaa juurensa J.L. Runebergin kirjoittamista Vänrikki Stoolin tarinoista. Nuo tarinat perustuivat vuosina 1808-1809 taisteltuun Suomen sotaan.

Ensi vuonna Suomessa vietetään Ruotsista irtautumisen 200-vuotisjuhlaa. Ruotsalaiset käyttävät tapahtumasta muistovuosi eli ?märkesåret? nimeä. Nimi on kai valittu siksi, että valtiollisen eron juhliminen ei kuulosta niin hyvältä kuin se, että juhlitaan sitä että Suomesta ja Ruotsista tuli kaksi maata ? kuten ruotsalaiset asian ilmaisevat.

Ensi vuoden yhteyteen kannattaisi varmasti rakentaa Lotta Svärdin perinnettä juhlistava tapahtuma tai julkaisu. Samalla esimerkiksi Suomen akatemia voisi ryhtyä rahoittamaan tutkimusta naisten roolista Suomen sodissa sekä rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä.

Hyvät naiset ja herrat,

On hienoa viettää itsenäisyyspäiväjuhlaa Syvärannan Lottamuseossa. Tämä rakennus rakennettiin jo vuonna 1869. Samana vuonna Suomi sai uuden valtiopäiväjärjestyksen, jossa todettiin, että kaikki valtiopäiville kokoontuneet edustivat Suomen kansaa ? eikä ainoastaan omaa säätyään. Takana olivat katovuodet ja niiden aikaansaamat taudit. Samana vuonna alkoi suomenkielisen teatterin perinne, kun Aleksisi Kiven Lea sai ensi-iltansa.

Talon rakentaminen osui myös suomalaisten suurmiesten aikaan.

Suomen kansallisfilosofi J.V. Snellman oli pari vuotta aiemmin saanut aatelisarvon Aleksanteri II:lta ja oli juuri eronnut Senaatista. (Eron, tai oikeammin erottamisen, taustalla oli Riihimäki-Pietarin rautatien rakentaminen. Snellmanin mielestä hankkeeseen ei pitänyt ryhtyä, koska suuret työntekijämäärät levittäisivät tauteja. Aleksanteri kuitenkin kannatti elvytystä, joten rautatien rakentamiseen ryhdyttiin.) J. L. Runeberg oli hieman aiemmin halvaantunut ja vietti eläkevuosiaan Porvoossa. Elias Lönnrotista oli juuri tullut yksinhuoltaja.

Tämän talon kautta saamme siis kosketuksen Suomen 1800-luvun suurmiehiin. Mutta samalla saamme tämän talon kautta kosketuksen Suomen historian suurnaisiin. Sillä suurnaisia Lotat juuri olivat.

Hyvää itsenäisyyspäivää!