10.01.2007

Tapasin reilut kolme vuotta sitten Barack Obaman, joka tuolloin pyrki ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain senaattiin. Keskusteltuani miehen kanssa ja kuunneltuani hänen puhettaan ajattelin, että hänestä tulee Yhdysvaltain ensimmäinen tummaihoinen presidentti. Ennustus saattaa toteutua nopeammin kuin uskoin.

Obama on luvannut ilmoittaa ehdokkuudestaan tammikuussa. Ympärillään olevaa innostusta ja kohua mies pitää ”väliaikaisena ilmiönä”, joka ei vaikuta hänen ratkaisuunsa. Ennuste on, että hän lähtee mukaan kisaan.

Obaman nousu amerikkalaisen politiikan huipulle on ollut hätkähdyttävän nopeaa. Hänet valittiin senaattiin vasta vuonna 2004. Sen jälkeen hänen uransa on kulkenut huipulta huipulle. Demokraattien puoluekokouksessa hän piti puheenvuoron, joka monien mielestä jätti varjoonsa itse Bill Clintonin. Hänen kirjansa Toivon pelottomuus (The Audacity of Hope: Thoughts on Reclaiming the American Dream) on ollut New York Timesin parhaiten myytyjen kirjojen listalla viikkokausia. Tällä hetkellä hän on ainoa henkilö, joka voi nousta demokraattien presidenttiehdokkaaksi ohi Hillary Clintonin.

Obaman menestys selittyy kolmella K:lla: karismalla, konsensuksella ja korrektiudella. Neljäs K, kristinusko, vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan republikaanisten äänestäjien joukossa.

Hyvä esimerkki Obaman karismasta oli varainhankintatilaisuus, johon osallistuin Chicagon esikaupunkialueella. Osallistujat olivat perinteisiä republikaanien äänestäjiä, mutta Obaman käsittelyn jälkeen he olivat kuin vahaa. Obama päätti esityksensä sanomalla:

– Kun kirjoitatte shekin kampanjalleni, varmistakaa, että summa kirpaisee.

Pidin ilmausta melko suorasukaisena, mutta kuulijat puhkesivat suosionosoituksiin. Ei mikään ihme, että Hillary Clinton, jota pidetään varainhankinnan mestarina, on huhujen mukaan huolissaan Obaman noususta.

Obaman harjoittama konsensus ei ole suomalaista sorttia. Hän kritisoi presidentti George W. Bushia suoraan eikä muutenkaan kaihda selkeitä mielipiteitä. Hän vastusti Irakin sotaa, koska uskoi sen vievän amerikkalaiset määrättömän pitkäksi aikaa konfliktiin, jota ei voida asein ratkaista. Mutta hän on valmis yhteistyöhön republikaanien kanssa niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Äänestäjille tämä käy. Mielipidemittausten mukaan amerikkalaiset ovat kyllästyneet vihanpitoon puolueiden välillä.

Korrektius on osa hänen käyttäytymistään ja tapaansa puhua. Hän puhuu amerikkalaisesta unelmasta ja kovasta työstä. Hän kertoo tarinaa siitä, kuinka hänen kenialainen isänsä ja amerikkalainen äitinsä kasvattivat hänet kunnioittamaan perinteisiä amerikkalaisten arvoja. Kristinusko, joka on voimakkaasti mukana hänen puheissaan, tekee hänestä helposti lähestyttävän republikaanien perinteisten äänestäjien kannalta.

Ulkopolitiikasta Obamalla ei ole kokemusta. Hänen perusviestinsä on yhteistyö liittolaisten kanssa. Hän uskoo, että Yhdysvaltain menetetty maine on mahdollista palauttaa, kun Yhdysvallat alkaa toimia omien arvojensa mukaan maailmanpolitiikassa. Se, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa, jää vielä hämärän peittoon.

Demokraattisella puolueellaan on edessään vaikea valinta. Pitäisikö heidän pyrkiä saamaan ensimmäinen nainen vai ensimmäinen tummaihoinen Yhdysvaltain presidentiksi? Pitäisikö luottaa Yalen vai Harvardin yliopiston kasvattiin?

Sekä Hillary Clinton että Barack Obama ovat karismaattisia. Obaman vahvuus on se, että hän herättää republikaanien perinteisten äänestäjien joukossa vähemmän vastareaktioita kuin Clinton. Voi hyvin olla, että Barack on Amerikan toivo.

Artikkeli on julkaistu Taloussanomissa 10.1.2007.