26.05.2008

Helsingin Sanomat 25.5.2008
Linkki artikkeliin

”Yhdeksänsataa miljoonaa länsimaalaista ei enää sanele maailman mielipidettä. Te olette vain 15 prosenttia maailman väestöstä.” Näin lausui Kishore Mahbubani Pohjois-Amerikassa näytetyssä TV-keskustelussa, jossa hän perusteli, miksi Kiinan olympialaisia ei pidä boikotoida eikä Kiinan toimintaa kannata sen kummemmin arvostella. Keskustelun nähtyäni menin läheiseen kanadalaiseen kirjakauppaan ja ostin Mahbubanin kohua herättäneen kirjan The New Asian Hemisphere: The Irresistible Shift of Global Power to the East (Uusi aasialainen pallonpuolisko: globaalin vallan vastustamaton siirtyminen itään).

Mahbubani johtaa Singaporessa toimivaa Lee Kuan Yew School of Public Policy´a. Hänet on valittu sadan merkittävimmän intellektuellin joukkoon maailmassa. Hän viihtyy niin Davosin kokouksessa Sveitsissä kuin Harvardin käytävillä Yhdysvalloissa. Toisin sanoen hän on lännen kaveri, joka on päättänyt kertoa meille kuinka maailma makaa.

Mahbubanin mukaan lännellä on kaksi vaihtoehtoa: joko se hyväksyy Aasian nousun tai se itkee ja hyväksyy Aasian nousun. Ensimmäinen vaihtoehto pitää sisällään vakaan kansainvälisen kehityksen, globaalin talouskasvun ja kansainvälisten järjestöjen remontin. Oleellista on, että Eurooppa luopuu vaikutusvallastaan kansainvälisissä järjestöissä Aasian hyväksi. Tätä vaihtoehtoa Mahbubani kutsuu nimellä ”marssi moderniin”.

Toinen vaihtoehto on nimeltään ”vetäytyminen linnoituksiin”. Tässä skenaariossa länsi yrittää vastustaa idän nousua. Se käyttää protektionismia välineenä. Se välttää kansainvälisten järjestöjen uudistamista. Se roikkuu menneessä valta-asemassaan. Tämä vaihtoehto rokottaa talouskasvua ja aiheuttaa konflikteja. Nämä valitettavat tapahtumat eivät kuitenkaan estä Aasian nousua.

Mahbubani mainitsee myös kolmannen vaihtoehdon, vaikka hän pitää sitä täysin epätodennäköisenä. Tämä vaihtoehto on ?lännen voitto?. Kylmän sodan jälkeen länsimaat uskoivat historian päättyneen lännen voittoon. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lyhyen välivaiheen jälkeen alkoi Aasian nousu. Lännen voitto kesti vain reilut kymmenen vuotta.

Jos länsi on viisas, se tervehtii Aasian väistämätöntä nousua ilolla ja ottaa sen partneriksi niin politiikassa kuin taloudessa. Lännen ja idän yhteistyön pitäisi olla helppoa siksi, että Aasian nousu perustuu länneltä opittuihin viisauksiin. Viisauksia on seitsemän: vapaa markkinatalous, tiede ja teknologia, meritokratia, pragmatismi, rauhan kulttuuri, oikeusvaltio ja koulutus. Jos länsi on tyhmä, se haraa vastaan ja kaikki kärsivät.

Myös Newsweekin päätoimittaja Fareed Zakaria pitää Aasian nousua väistämättömänä. Zakarian kirja, The Post-American World (Amerikan jälkeinen maailma) pyrkii vastaamaan kysymykseen, kuinka Yhdysvaltain käy, kun Kiina ja Intia voimistuvat.

Zakaria toteaa, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun amerikkalaiset uskovat olevansa alamäessä. Viisikymmentäluvulla Sputnik säikäytti amerikkalaiset ja sai heidät ottamaan Neuvostoliiton haasteen tosissaan. Watergate ja öljykriisi veivät Yhdysvaltain vakavaan kriisiin 1970-luvulla. Tuolloin uskottiin, että Saudi-Arabia ja Länsi-Eurooppa nousevat Yhdysvaltain ohitse. 1980-luvun puolessavälissä talouden valtikan uskottiin siirtyneen Japaniin. Näistä haasteista Yhdysvallat selvisi. Miten käy nyt?

Zakaria on suhteellisen optimistinen. Yhdysvaltojen dynaamisuus, aloitteellisuus ja yritteliäisyys antavat hyvät mahdollisuudet menestyä myös tulevaisuudessa. Ongelma on Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä, joka on kadottanut kyvyn ratkaista ongelmia. Elleivät poliitikot pysty ratkomaan melko yksinkertaisia, mutta suuria haasteita, Yhdysvaltojen tulevaisuus on synkkä. Korjattavia asioiden listalla ovat muun muassa eläkkeet, koulutus, energian käytön tehokkuus, julkisten varojen käyttö ja immigraatiopolitiikka. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että yritysverotus oli Yhdysvalloissa maailman alhaisin viimeiset kolmekymmentä vuotta. Nyt USA:n yritysverotus on toiseksi korkein johtavista teollisuusmaista. Zakaria on siis sitä mieltä, että seuraavan presidentin haasteet eivät rajoitu ulkopolitiikkaan. Myös kotimaassa riittää työtä.

Sekä Zakaria että Mahbubani viihtyvät suurten teemojen ja suurten ajatusten parissa. Kirjat ovat nautittavia, mutta genrelleen tyypillisiä: ne vetävät hyvin alussa, mutta kangertelevat jonkin verran lopussa. Syy lienee se, että kirjan alussa esitetty kantava argumentti alkaa olla jo liian tuttu kun tullaan sivulle kaksisataayhdeksänkymmentä tai kolmesataakolmekymmentäkaksi.

—
Kishore Mahbubani, The New Asian Hemisphere: The Irresistible Shift of Global Power to the East, PublicAffairs, New York 2008.

Fareed Zakaria, The Post-American World, Allen Lane, New York 2008.