Jokaisella sivistysmaalla on omat ulkopoliittiset ajattelijansa. Kaikki tuntevat Henry Kissingerin ja Max Jakobsonin. Mutta kuinka moni tuntee Enn Soosaaren?

Enn Soosaar on virolainen kääntäjä, kolumnisti, esseeisti ja ajattelija. Lennart Meren jälkeen hän on ehkä eniten vaikuttanut nykypäivän virolaisten maailmankuvaan: siihen, miten virolaiset mieltävät oman identiteettinsä ja paikkansa maailmassa.

Tuglas Seura, joka varjelee Suomen ja Viron välisiä kulttuurisuhteita, on julkaissut valikoiman Enn Soosaaren kirjoituksia suomeksi. Kääntäjä on Petteri Aarnos. Jokaisen suomalaisen, joka pohtii, mitä virolaisten mielissä oikein liikkuu, kannattaa tutustua julkaisuun.

Aloitetaan Venäjästä. Soosaar kysyy muistaako kukaan, että joku Venäjän huippupoliitikoista olisi viidentoista vuoden aikana antanut Virolle edes jonkinasteista tunnustusta? ”Esimerkiksi jotenkin siihen tapaan, että pitkään me tarvoimme yhdessä siinä kommunismin rakentamisen suossa, eikä täysin uuden arvomaailman sisäänajoa kokonaiseen yhteiskuntaan voi sanoa helpoksi tehtäväksi – mutta te olette tässä ja tuossa suhteessa onnistuneet kokolailla kelvollisesti.”

Lainaus vie mietteet Suomen ja Viron Venäjä-suhteiden paradoksiin: virolaiset tuntevat Venäjän, mutta eivät tule sen kanssa toimeen. Suomalaiset eivät tunne Venäjää, mutta tulevat sen kanssa toimeen.

Suhteiden tila näkyy valtiovierailuissa: Venäjän ylin johto vierailee tuon tuostakin Suomessa, mutta Virossa ei yksikään Venäjän presidentti tai pääministeri ole käynyt koko itsenäisyyden aikana. Lisääkö tieto tuskaa? Onko kielitaidosta haittaa? Tuskin. Mutta jotain kummallista on siinä, että Suomi ja Viro suhtautuvat Venäjään niin täydellisen eri tavoin.

Siirrytään Suomeen. Vaikka Suomelle menee Venäjän kanssa hyvin, ei meilläkään mene enää loistavasti. Soosaar huomauttaa: ”Vaikka Suomi on päättänyt olla mielin kielin Putinille, Moskova vihoittelee sillekin.” Vihoittelussa on kuitenkin aste-eroja. Baltian maat, Puola, Georgia ja Ukraina ansaitsevat Venäjältä vain ”piiskaa ja halveksuntaa”. Muut Euroopan maat pääsevät vähemmällä: niille Venäjä vain sähisee silloin tällöin.

Milloin olette kuulleet suomalaisen kolumnistin käyttävän näin värikästä kieltä Venäjästä? Taitaa olla niin, että vain Heidi Hautala on päässyt lähelle Soosaaren suorapuheisuutta. Mieleen hiipii kerettiläinen ajatus: johtuuko Venäjän erilainen suhtautuminen Suomeen ja Viroon näiden maiden erilaisesta Venäjä-retoriikasta? Onko niin, että suomalaisten kylmän sodan aikana omaksuma tapa olla koskaan loukkaamatta Venäjää palvelee meitä hyvin myös nyt? Ehkä. Väittäisin kuitenkin, ettei Venäjän suhtautumista Suomeen ja Viroon voida selittää näiden kahden lilliputin retoriikalla. Viime kädessä on kysymys Venäjän tavoitteista ja niiden täytäntöönpanosta.

Venäjän tavoite on palauttaa maan suurvalta-asema suhteessa Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja omiin naapureihin. Yhdysvaltoja Venäjä kovistelee ohjuspuolustuksella, Eurooppaa öljyllä, naapureita kauppaan liittyvillä ongelmilla. Virossa erityisen huomion saavat maassa asuvat venäläiset. Suomi on päässyt vähemmällä kahdesta syystä. Meillä on pitkä riidaton historia sekä siksi, että olemme hyväksyneet Venäjän meille varaaman paikan muusta Euroopasta turvallisuuspoliittisesti erillisenä saarekkeena: olemme jääneet Naton ulkopuolelle ja pyrkineet vesittämään EU:n turvatakuut (joiden merkitys olisi joka tapauksessa ollut vain symbolinen). Toisin sanoen: Venäjä on saanut sen mitä on halunnut ilman sen suurempaa kovistelua. Se, onko tämä ollut Suomen puolelta viisasta politiikkaa, onkin jo aivan toinen juttu.

Viro ei Natosta eroa, eikä se varmasti vesitä EU:n turvatakuita, mikäli ne uudelleen nousevat EU:n agendalle. Siksi voidaan kysyä, voivatko Venäjän ja Viron suhteet parantua? Enn Soosaar ei pikaiseen parantumiseen usko. Hän ei edes haaveile hyvistä suhteista. ”Normaalit suhteet Venäjän ja Viron välillä riittäisivät hyvin.” Näyttää siltä, että realismi valtaa alaa Viron suhtautumisessa Venäjään.