Harri Holkerin elämäkerran otsikko oli ”mainettaan parempi”. En ole varma pätikö sanonta Holkeriin, mutta olen melko varma, että se pätee Heinäluomaan.

Heinäluoman näytöt valtiovarainministeriössä ja SAK:ssa olivat vankat. Molemmissa hän toimi tehokkaasti organisaation tavoitteiden mukaisesti. SAK sai lisää jäseniä ja valtaa. Superministeriö esti sektoriministeriöiden tuhlailun. Valtiovarainministerinä Heinäluoma osoitti olevansa valmis valtiomiesluokkaan.

Heinäluoma teki demareiden puheenjohtajana yhden suuren virheen: hän suuntasi vaalisanoman työväenluokalle eikä keskiluokalle. Tämä oli virhe siksi, että niiden suomalaisten määrä, jotka identifioituvat työväenluokkaan on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pudonnut runsaat kymmenen prosenttiyksikköä. Työväenluokan äänillä ei enää vaaleja voiteta.

Itse kuvittelin, että Heinäluoman julkiskuvaan liittyvä kritiikki olisi kääntynyt ylistykseksi heti jos hän olisi päässyt valtaan. Näin kävi Paavo Lipposelle, kun ikuisesta kakkosesta tuli aikanaan ykkönen. Ja vice versa: kun Lipponen menetti vallan, ryhdyttiin häntä kritisoimaan samoista luonteenpiirteistä, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat antaneet vakuuttavan kuvan pääministeristä.

Ei muuta kuin hatunnosto Heinäluomalle! Ei elämä yhteen puheenjohtajuuteen pääty – kysy vaikka Esko Aholta (tai minulta).