Irtautuuko kansanedustaja poliittisesta roolistaan astuessaan Perustuslakivaliokunnan ovesta sisään? En ole varma.

Kysymys on ajankohtainen EU:n kriisirahaston päätöksentekoa koskevan kiistan vuoksi. Kun tuli tieto, että rahojen maksua liittyvät päätökset tehtäisiin EU:ssa määräenemmistöpäätöksillä, perustuslakivaliokunta terhakoitui. Se pyysi lausunnon tai pari ja ratkaisi asian tuosta noin vaan. Päätöksentekoa ei hidastanut se, että kaikki yksityiskohdat eivät olleet tiedossa.

Voi olla, että päätöksentekoa siivitti viileä harkinta, perustuslain syvällinen sisäistäminen, aiempien ratkaisujen osaaminen sekä tulkintatradition tunteminen. Voi myös olla, että opposition pelko motivoi ratkaisua.

Perustuslain toteutumista voidaan valvoa kahdella tapaa. Joko maassa on perustuslakituomioistuin, joka antaa lausuntoja lakien ja kansainvälisten sopimusten perustuslainmukaisuudesta. Tai maassa on perustuslakivaliokunta. Ensimmäisessä vaihtoehdossa perustuslain toteutumista valvovat tuomarit. Toisessa poliitikot.

Suomessa on käytössä jälkimmäinen malli. Tämä tarkoittaa samat henkilöt, jotka säätävät lakeja arvioivat niiden perustuslaillisuutta.

Suomen järjestelmän erityispiirre on perustuslakiprofessoreiden suuri valta. Kun kansanedustajat tietävät, että heidän toimintansa on suurennuslasin alla, he turvautuvat ulkopuolisiin asiantuntijoihin, jotka yleensä ovat proffia.

Ongelma on se, että professoreista tulee helposti asian ratkaisijoita. Jos asiantuntijat sanovat a, on perustuslakivaliokunnan vaikea sanoa b.

Eikö olisi parempi, että perustuslaillisuuden ratkaisisivat tuomarit eivätkä poliitikot tai professorit? Eikö olisi aika pohtia perustuslakituomioistuimen soveltuvuutta Suomeen?