Hollanti on radikaalisti uudistanut elinkeinopolitiikkansa. Ministeriöitä ja muita organisaatioita on yhdistetty, mutta mikä tärkeämpää: innovaatioita ja kasvua haetaan nyt uudella tavalla. Ehkä Suomella olisi oppimista?

Hollannin mallissa on kaksi osaa. Nopeasti katsoen ne tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään. Ensiksi, innovaatioita pyritään kannustamaan verovähennyksillä. Peruste tälle lähestymistavalle on vanha tuttu eli se, että ”valtion ei pidä valita voittajia”. On parempi, että yritykset saavat itse päättää mihin hankkeisiin uskovat.

Toiseksi: Hollannin hallitus on valinnut 9 ”huippusektoria”, joita se pyrkii erityisesti tukemaan. Eli toisaalta sanotaan, että valtion ei pidä valita voittajia. Toisaalta kuitenkin valitaan 9 sektoria, joita tuetaan. Miten tämä on selitettävissä?

Kyseessä on ajallemme tyypillinen ’sekä että’ -lähestymistapa. Yhtäältä Hollannin hallitus haluaa mahdollistaa yllätykset, jotka nousevat miltä tahansa sektorilta. Siksi verovähennysoikeus. Toisaalta se haluaa panostaa omat resurssinsa (koulutus- ja tutkimusrahat, virkamiesten ajankäyttö jne.) niihin sektoreihin, joihin se itse uskoo. Kuulostaa melko järkevältä. Järkevältä kuulostaa myös se, että jokaiselle huippusektorille on nimetty pieni kolmen hengen ohjausryhmä, joka tekee ehdotuksia siitä kuinka tulisi edetä. Mukana on yksi (nykyinen tai entinen) yritysjohtaja, yksi tutkija/asiantuntija ja yksi virkamies.

Hollannin huippusektorit ovat: 1. maatalous ja ruoka, 2. kukat ja kasvinjalostus, 3. High tech materiaalit ja systeemit, 4. energia, 5. logistiikka, 6. luovat alat, 7. life sciences, 8. kemikaalit, 9. vesi.

Mitkä olisivat Suomen huippualat?