Episodi Bulevardilla

Yleinen 21 kommenttia

”Ei ilmaista työtä Suomeen!” Näin huusi duunari Bulevardilla, kun tunnisti minut. Varmuuden vuoksi hän lisäsi vielä ”p…kele!”

Kysymys oli tietenkin matalapalkkakeskustelusta eli siitä tarvitaanko Suomeen lisää matalapalkkatyötä.

Jos kaveri olisi ollut vähemmän uhkaava, olisin pysähtynyt ja sanonut: ”Ei kysymys ole Sinun palkkasi alentamisesta vaan siitä, että Sinulle voidaan palkata avustajaksi pitkäaikaistyötön tai maahanmuuttaja, joka saa pienempää palkkaa kuin mitä työehtosopimukset määräävät.”

Ehkä parempi, että en pysähtynyt keskustelemaan, sillä kääntyessäni ympäri kaveri näytti minulle nyrkkiä.

Episodi sai minut surulliseksi kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että matalapalkkatyö nähdään jonkinlaisena ”köyhät kyykkyyn” -politiikkana, vaikka se on kaikkea muuta. Se on mahdollisuus työllistää niitä työttömiä, joilla ei muuten ole mahdollisuuksia työmarkkinoille. Tilastojen mukaan heikosti työllistyviä ryhmiä ovat esimerkiksi pakolaiset ja vain peruskoulun käyneet nuoret.

Toinen syy siihen, että episodi sai minut surulliseksi, on se, että moni puolue kilpailee tuon Bulevardia kävelleen duunarin äänestä. Eikä yksikään duunarin äänestä kilpaileva puolue ole valmis sanomaan, että matalapalkkatöiden lisääminen parantaisi sekä työttömien että työssäkäyvien tilannetta Suomessa. Päinvastoin; ne myötäilevät duunaria, vaikka tietävät, että joustamattomat palkat tarkoittavat kolmea asiaa: suurta työttömien määrää, alhaista työllisyyttä ja korkeaa veroastetta.

Asenteiden muutos tässä asiassa ei tule olemaan helppoa. Suomalainen lähtee oikeutetusti siitä, että omalla palkalla pitää pystyä elämään. Lähtökohta on oikea, mutta jos työ tuottaa työnantajalle niin vähän lisäarvoa, ettei siitä ei kannata maksaa taulukkopalkkaa, on tilanne toinen. Silloin vaihtoehtoja on kaksi. Joko työnhakija jää työttömäksi tai veronmaksaja tulee apuun.

On parempi, että yritys maksaa osan elämiseen tarvittavasta palkasta ja veronmaksajat loput – jos vaihtoehtona on työttömyys. Tämä voi toteutua monella eri tavalla: negatiivinen tulovero olisi linjakkain ratkaisu, mutta muitakin on. Hyvin toteutettu perustulo toimisi myös.

21 vastausta artikkeliin ”Episodi Bulevardilla”

  1. Duunari pelkää, että työnantajan tilauskirja ei uudesta työntekijästä kasva tämän työpanoksen verran, vaan uusi halvempi työntekijä tulee vain korvaamaan duunarin tekemää työtä. Jos yrityksen tulovirta pysyy ennallaan (tai kasvaa vain vähän), mutta menovirta kasvaa uuden työntekijän palkan verran, työnantaja maksaa erotuksen omasta osuudestaan. Näin ei tunnetusti pitkään jatku. Erilaisten poistumien kautta kalliit työntekijät korvataan halvemmilla. Menovirran näin pienentyessä ja tulovirran pysyessä samana (tai vai vähän pienentyen), työnantaja saa erotuksen taskuunsa. Valtio edelleen maksaa lähes yhtä monen ihmisen työttömyydestä (plusmiinusnolla, ehkä pl. ns. ansiosidonnainen). Tämä voidaan laajentaa yhdestä yrityksestä koskemaan koko valtakuntaa.

    Lyhyesti: Duunarit pelkäävät, että erilaiset palkka-alet eivät juurikaan lisää työn tarjontaa (samassa, toisissa tai uusissa yrityksissä), vaan vain siirtävät olemassaolevaa työtä halvemmille tekijöille työnantajien saadessa kaiken hyödyn valtion katsellessa sivusta.

    Se, mitä tuolle duunarille pitäisi todistaa, olisi että yhden halpatyöntekijän palkkaaminen kasvattaisi yhteistä kakkua vähintään tuon uuden jakajan siivun verran. Eli että vaikka jakajien määrä kasvaa, kasvaa yhteisen kakun koko vielä enemmän, ja oma siivu siitä olisi siten jopa isompi (tai edes sama kuin ennen).

  2. Arvonlisäverot, tupakkavero, alkoholivero, energiaverot, sähkövero, syövät ison osan pienipalkkaisen ostovoimasta. Näiden verojen maksu, sitten nostaakin elämiseen tarvittavan summan varsin suureksi. Olisiko parempi pitää verotus perusasioissa matalampana ja saada ihmiset töihin pienemmällä palkalla.

  3. Paras ratkaisu minusta olisi säätää minimituntipalkaksi 10 euroa ja verotuksen alaraja nostaa 20.000 euroon vuodessa. Kymmenellä eurolla ansaitsee vuodessa verottomana 17.600 euroa, jos tekee työtä 8 tuntia 5 päivänä viikossa 11 kuukautta. Sillä elää ilman muita tukia yksi ihminen oikein hyvin jopa Helsingin seudulla.

    Tokiossa sillä elää kaksi ihmistä hyvin, vaikka ruoka on paljon kalliimpaa kuin Suomessa, mutta vuokrataso puolet Helsingin vuokratasosta.

    Jos perheessä kaksi työskentelee 10 euron tuntipalkalla, perheen ansiot olisivat 35.200 euroa verottomana. Eiköhän tule kiire töihin ennemmin kuin löhöillä tytöötömyyskorvauksella ja muilla tuilla a 1000 euroa kuussa, joista joutuu maksamaan veroa.

    Valtio säästää tällä tavalla 8 miljardia vuodessa, vaikka menettää hieman verotuloja köyhiltä, ja se tienaa arvonlisäverotuloja huomattavasti enemmän kuin nykyään, koska KAIKKIEN ostovoima lisääntyy reilusti.

    Työttömille annetaan vuosi aikaa työllistyä, ja työnantajille samoin vuosi työllistää (ilman sivukuluja). Työttömyyskorvausta ei makseta muille kuin työkyvyttömille, kun vuosi lain voimaantulosta on kulunut. Yrittäjille, jotka kykenisivät työllistämään, mutta eivät halua, määrättäisiin veronkorotus.

    Vihjeeksi vain, että näin on toimittu Japanissa jo 1990-luvun alusta, jolloin alkoivat Japanin talousahdingot. Työttömiä ei juuri ole, koska pätkätöitä löytyy jokaiselle halukkaalle yllin kyllin nuorista vanhuksiin asti.

    Nuoret Japanissa työpaikkakoulutetaan tehtäviin ja kokemuksen lisääntyessä myös palkka alkaa nousta. Jos yritys tekee voittoa, työtekijät palkitaan bonuksella kaksi kertaa vuodessa. Bonukset vastaavat kahden kuukauden palkkaa. Vasta sen jälkeen yhtiöt jakavat omistajille osinkoja. Se on loogista, koska ilman työntekijöitä, jotka tekevät parhaansa, ei olisi mitään jaettavaa omistajillekaan.

  4. Onko tämä voitontavoitteluun perustuva järjestelmä kuitenkaan kestävällä pohjalla.
    Joka tapauksessa matalat palkat tarkoittavat tulonsiirtoja sijoittajille vaikkakin mutkan kautta.