Paras luonnehdinta Putinin politiikalle on kansallismielisesti virittäytynyt uusimperialismi. Sen tavoitteena on Venäjän vaikutuspiirin kasvattaminen. Tämä ei ole sama asia kuin Venäjän valtiollisen alueen kasvattaminen.
Presidentti Putin tuskin halua liittää Ukrainaa Venäjään. Syyt valtauksesta pidättäytymiseen ovat sekä taloudellisia että poliittisia. Vaikka liittäminen onnistuisi, tulisi Ukrainasta suuri taloudellinen taakka, jonka avustamiseen kuluisi miljardi poikineen. Tähän ei Venäjällä ole halua eikä varaa. Tärkeämpi syy on kuitenkin geopoliittinen. Jos Venäjä yrittäisi liittää Ukrainan itseensä, seurauksena olisi ”uusi Afghanistan” tai ”Venäjän Irak”. Toisin sanoen edessä voisi olla kymmenen vuoden sotilaallinen operaatio, jota ei voisi voittaa. Päinvastoin: sisällissotaan sekaantuminen veisi Venäjän voimat ja arvovallan vuosiksi samaan tapaan kuin Irakin sota vei USA:n voimat ja arvovallan.
Parempi olisi siis liittää Ukraina Venäjän vaikutuspiiriin tiukoin poliittisin ja taloudellisin sitein. No, juuri tämä oli Venäjän strategia siihen saakka, kun valta vaihtui Kiovassa. Nyt strategialle ei ole enää onnistumismahdollisuuksia.
Miten Venäjä voi varmistaa vaikutusvaltansa Ukrainassa?
Askel yksi: vaalit on estettävä tai niiden laillisuus on kyseenalaistettava. Muutoin Venäjä menettää vaikutusvaltansa kokonaan. Askel kaksi: Ukrainasta on tehtävä federaatio, jolla on mahdollisimman heikko keskusvalta. Näin Venäjä varmistaa vaikutusvaltansa Venäjän-mielisillä alueilla. Askel kolme: federaatioon pitää koostua mahdollisimman pienistä osista. Muutoin on olemassa vaara, että läntiset osat päättävät jossain vaiheessa, että he pärjäävät paremmin ilman itäisiä osia. Tämä tarkoittaisi, että läntinen Ukraina ryhtyisi lähestymään EU:ta ja Natoa tavalla, jota Putin ei voisi hyväksyä.
Venäjä pelaa perinteistä geopolitiikkaa valtapolitiikan keinoin. Joillekin tämä on tullut yllätyksenä.