EVA järjesti syksyllä keskustelun korkeakoulujen tulevaisuudesta teemalla ”Aalto vai tsunami”? Tuolloin keskustelijat päätyivät siihen, että Aalto-korkeakoulu synnyttää kantoaallon, joka nostaa kaikki Suomen korkeakoulut uudelle tasolle.
Toivotaan niin. Tosiasia kuitenkin on, että talouslama ei lainkaan helpota hankkeen toteuttamista. Ajatus siitä, että yrityksiltä saataisiin kerättyä 200 miljoonaa euroa, oli kunnianhimoinen jo ennen talouskriisiä. Nyt se vaikuttaa erittäin haastavalta.
Kriittisen tärkeä on saada Aallolle rehtori, joka valaa uskoa hankkeen toteutumiseen. Ellei tällaista henkilöä löydetä akateemisesta maailmasta, olisi ehkä syytä katsoa akateemisen maailman ulkopuolelta. Monet Euroopan yliopistot ovat rekrytoineet keulakuvansa akateemisen maailman ulkopuolelta. Imperial College, University College ja London School of Economics ovat hyviä esimerkkejä. Käsittääkseni myös Hollannissa on toimittu näin.