Uusi hallitus ei tarvitse Eurooppaministeriä

Erillistä eurooppaministeriä ei enää tarvita. Uudessa hallituksessa ulkoministerin tulee ottaa eurooppaministerin tehtävät itselleen. Samalla tulee tehdä selväksi, että ulkoministeri on ulkoasianhallinnon ykkösministeri.

Ulkoasianhallinto ei ole koskaan valmis. Kun asiat on saatu hyvälle mallille, ulkoinen todellisuus muuttuu.

Tällä hetkellä Ulkoasiainministeriössä on kaksi korjausta vaativaa asiaa. Ensimmäinen on se, että Ulkoministeri ei istu Euroopan Unionin Yleisten asioiden neuvostossa. Kun samaan aikaan EU-asioiden virkamiesvalmistelu on siirretty Pääministerin kansliaan, on tosiasia se, että ulkoministeri ei ole EU-asioiden ytimessä. Tämä pitää korjata. Eurooppaministerin posti tulee lakkauttaa ja hänen tehtävänsä tulee siirtää ulkoministerille. Mitä paremmin ulkoministeri on sisällä EU:n keskeisissä kysymyksissä, sitä suurempi vaikutusvalta hänellä on.

Toinen korjausta vaativa asia on hierarkia ulkoministeriön eri ministereiden välillä – tai pikemminkin hierarkian puute. Tällä hetkellä ulkoministeri, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ovat muodollisesti saman arvoisia. Jopa pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri on muodollisesti samalla tasolla ulkoministerin kanssa. Mielestäni on selvää, että Ulkoministeri on ulkosuhteista vastaava ykkösministeri. Muut ovat kakkosia. Miten tämä käytännössä järjestetään jää hallitusneuvottelujen huoleksi.

Pohjoinen vastaan etelä

Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, pohdittiin sopivatko protestanttinen pohjois-Eurooppa ja katolisista sekä ortodokseista koostuva etelä-Eurooppa toimimaan samoilla säännöillä.

Nyt nähtiin, että eivät pysty. Kreikan valtion piittaamattomuus EMU:n säännöistä on ollut vielä suurempaa, kuin pahimmissa painajaisissa olisi voitu kuvitella. Samassa veneessä ovat lähes tulkoon kaikki eteläisen Unionin maat. Mutta hetkinen…

Onhan velkaantujien joukossa myös anglosaksinen Englanti ja katolinen Irlanti. Jostain syystä markkinat uskovat (ainakin vielä) näiden maiden kykyyn kääntää talouskriisi voitoksi.

Kriisiä ei siis voida kokonaan selittää sillä, että protestantit pitävät huolen taloudestaan paremmin kuin katoliset ja ortodoksit. Mutta luulen, että kulttuuriset kysymykset korostuvat, kun kriisiä pohditaan pahimman vaiheen jälkeen.