Blogi
UUDET VAALIT NIIN PIAN KUIN MAHDOLLISTA
04.02.2010
Viime päivien kuohunta eduskunnassa vain vahvistaa käsitystä, että nyt tarvitaan uudet vaalit.
Suomi odottaa ja katsoo. Ensin odotetaan, kenet Keskusta valitsee Suomelle pääministeriksi. Sitten katsotaan, kuka voittaa 14 kuukauden päässä siintävät vaalit. Lopulta muodostetaan hallitus ja ryhdytään töihin.
Kuulostaako järkevältä? Ei tosiaankaan! Nyt ei ole odottelun aika.
Voitaisiinko aikataulua nopeuttaa? Toki! Järjestetään uudet vaalit.
Perustuslaki toteaa: ” Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi. Eduskunta päättää tämän jälkeen, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä.”
Tosiasia on, ettei uusia vaaleja voida helposti järjestää, elleivät keskeiset puolueet katso, että se on niiden etujen mukaista. Olisiko se?
Kokoomukselle uudet vaalit sopisivat siksi, että puolue on selvinnyt talouskriisistä suhteellisen vähin vaurioin. Jos vaalit pidettäisiin ennen kuin työttömyysluvut saavuttavat huippunsa, olisi kokoomuksella melko hyvä sauma lähteä vaaleihin.
Entä keskusta? Keskusta ei varmasti suostu vaaleihin ennen puolueen puheenjohtajan vaihtumista, mutta sen jälkeen vaalit sopisivat sille mainiosti. Uusi puheenjohtaja saisi viedä uudistuneen puolueen suoraan vaalikampanjaan.
Vihreille sopisi vallan hyvin, että vaalit järjestettäisiin ennen ydinvoimapäätöstä. Muuten puolue joutuu selittelemään, miksi pysyi hallituksessa ydinvoiman lisärakentamisesta huolimatta.
RKP:lle käy kaikki. Samat henkilöt äänestävät puoluetta riippumatta siitä milloin vaalit pidetään.
Miten on demareiden laita? Houkutus odottaa työttömyyslukujen pahentumista on tietenkin suuri. Toisaalta puolue on juuri nostanut Eero Heinäluoman takaisin parrasvaloihin. Kahden kärjen, Kataisen ja Niinistön, malli toi viime eduskuntavaaleissa hyvän tuloksen kokoomukselle. Toimisiko Urpilaisen-Heinäluoman yhteispeli yhtä hyvin? Saattaisi toimia.
Suurin voittaja aikaistetuissa vaaleissa olisi Suomi. Jos vaalit pidettäisiin ensi syksynä, pääsisi uusi hallitus työhön noin puoli vuotta aikaisemmin kuin muuten. Nyt on toiminnan aika. Nyt on aika panna vauhtia.
Kommentit (4)
Tärkeä kirjoitus
04.02.2010 12:25 Cristina Andersson
Kiitos tästä merkittävästä kannanotosta. Suomi on henkisesti täysin koomassa, eikä se nouse siitä minkään "innovaation" avulla vaan ainoastaan siten, että on ihmisiä, jotka tekevät selkeän irtioton vanhaan "maan tapaan" ja antavat uskoa että tulevaisuus on uudenlainen, parempi.
Tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa vaikeita asioita ääneen, kuten sinä.
Totta
04.02.2010 13:57 Ulkopuolinen
On todella surullista että maata ajetaan sudenkuoppaan pelkästään puoluepoliittsella taktikoinnilla. Jokainen asiallisesti tietää ettei tällaista hyvinvoiniyhteiskuntaa voida pitää pystyssä kun rahat loppuvat: 1) Huoltosuhde dramaatisesti heikkenee 2) Vienti putoaa, 3) Työ on liian kallista ja työ siirtyy pysyvästi pois Suomesta 4) Elätettävien määrä kasvaa 5) Kunnallisten ja Valtiollisten palvelujen kustannukset kasvavat palveltavien määrän kasvaessa.
Vaaleja odotellessa Suomi kampitetaan pysyvästi suohon ellei todellisia valtiomiehiä löydy - naisten johdollahan tässä valitettavasti mennään - missä ovat oikeat valtiomiehet?
Kyllä, mutta
04.02.2010 15:10 P. Ekholm
Hyvä, kun rohkenet tehdä avauksia. Siitä huolimatta muutama dubio.
Kjell-Olof Feldt, Ruotsin entinen valtiovarainministeri kirjoitti muistelmissaan, että kun joku asia pitää tehdä talouden vuoksi, se ei ole poliittisesti kypsä päätettäväksi. Kun se sopii poliittisesti, taloudelle se on liian myöhäistä. Taitaa koskea tätäkin ehdotusta.
On toinenkin peruste. Luultavasti vaalirahoituksen järjestäminen on vaikeampaa kuin aiemmin. Jos sitä pitää haalia kesäkuukausina vaiva vaan kasvaa. Taitaa olla käytännön probleemi.
Talouden pelastamisen kannalta on muistettava budjettiaikataulu. Jos uusi hallitus aloittaisi syys-lokakuussa, kenen budjettiehdotuksella mennään?
Sinänsä en vastusta vaalien poikkeuksellisia aikatauluja, vaikka olemmekin tottuneet olympiadeihin. Ehkä on hyväkin vähän ravistella. Kansanedustajilla ei ole määräaikaista virkaa.
P.
05.02.2010 19:44 Arja Jalonen
Olen kanssasi aivan samaa mieltä-on ryhdyttävä toimeen!
On todella harmillista seurata sivusta moista touhua..
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 0 kommenttia odottaa tarkistusta.
