Blogi
Presidentti ja perustuslaki
05.12.2009
Lissabonin sopimus ei muuttanut Suomen perustuslakia. Se muutti Euroopan unionin toimintaa.
Aiemmin EU:n jäsenmaiden huippukokous - niin sanottu Eurooppa Neuvosto - oli epävirallinen kokous. Kokouksella ei ollut virallista institutionaalista asemaa. Kokouksen epävirallisesta luonteesta johtuen Presidentin kanslia saattoi argumentoida, että kyseessä ei ollut virallinen EU-kokous (joka olisi kuulunut pääministerille) vaan epävirallinen valtionpäämiesten kokous, jossa usein käsiteltiin Suomen tasavallan presidentille kuuluvia ulkopoliittisia kysymyksiä.
Lissabonin sopimuksen astuminen voimaan muutti tilanteen. Eurooppa Neuvostosta tuli virallinen EU-instituutio. Tämän muutoksen myötä kokouksen luonne muuttui. Se ei enää ole epävirallinen valtionpäämiesten kokous. Se on virallinen EU-kokous, johon osallistuminen kuuluu Suomen pääministerille.
Mikäli Suomen tasavallan presidentti osallistuu kokoukseen tulevaisuudessa, hän rikkoo perustuslakia. Näin yksinkertaista se on.
Kommentit (1)
Masennuksen alhossa
19.12.2009 12:43 Antti Virolainen
Halonen olisi jäänyt historiaan useita pykäliä merkittävämpänä presidenttinä kuin nyt näyttäisi jäävän, jos hän olisi palannut parlamentarisoinnissa edeltäjänsä Koiviston linjalle. Muistan Koiviston itsensä todenneen aikoinaan mainioon tyyliinsä, ettei hän itse pelkää käyttävänsä valtaoikeuksiaan väärin, mutta seuraajistahan ei koskaan voi mennä takuuseen... Ihan viisaasti ajateltu, kun ottaa huomioon, että silloin olivat vielä Kalevi Sorsa ja Paavo Väyrynen odottamassa vuoroaan kulisseissa tulevina presidenttitarjokkaina. Molemmat olivat tunnetusti Kekkosen tavoin mieleltään demokraatteja, mutta hengeltään autokraatteja.
Vaikka presidentillä ei EU:n huippukokouksiin olisi mitään asiaa koskaan ollutkaan, nykyinen kaksoisedustuksen periaate voisi vielä jotenkuten toimia, jos presidentin ja pääministerin maailmankuvissa ei olisi olennaisia eroja, kuten Ahtisaaren ja Lipposen aikana. Muussa tapauksessa saatetaan ajautua vakaviin pattitilanteisiin, kuten Yhdysvalloissa tilanteessa, jossa presidentti ja kongressin enemmistö edustavat eri puoluekantoja. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki tarjosi ratkaisuksi perustuslakiin jotain senkaltaista muotoilua, että "valtioneuvosto yhteistoiminnassa presidentin kanssa..." Mitä ihmeen hyötyä siitäkin olisi?! Eikö olennaista olisi nimenomaan eliminoida perustuslain kuolleet kulmat, jotta nykyisenkaltaisiin tulkinnanvaraisuuksiin ei yksinkertaisesti olisi edellytyksiä? Eikä pahimmassa tapauksessa päätöksenteon halvaantumiseen epäselvän perustuslain ja epäselvien toimivaltasuhteiden takia. Se, että presidentti ei enää osallistu EU:n huippukokouksiin on tietysti myönteistä kehitystä, mutta pidemmän päälle se ei riitä alkuunkaan. Mikäänhän ei vieläkään estä presidenttiä sekaantumasta ulkopolitiikan johtamiseen varsinkin, kun sen voi tehdä kotoaan poistumatta, kuten Paasikivi YYA-sopimusneuvotteluissa vuonna 1948. Mielestäni uuden perustuslain jaetun toimivallan malli on osittain johtanut nykyiseen poliittisten kääpiöiden aikakauteen. Ulkopoliittinen valta on jyvitetty presidentin ja pääministerin kesken siten, että kummallakaan ei tuntuisi olevan kunnolla edellytyksiä kohota todelliseksi ulkopolitiikan johtajaksi. Kaiken lisäksi meille on Lipposen ja Niinistön myötä muodostunut vahvan ja kantaaottavan eduskunnan puhemiehen rooli. Toki se on viranhaltijat huomioonottaen ihan ymmärrettävää. Ovathan Lipponen ja Niinistö poliittisilta ominaispainoltaan ihan eri kategoriassa kuin esim. Riitta Uosukainen. Puhemies on joka tapauksessa omaksunut sellaista kansakunnan isän ja arvojohtajan roolia, joka kuuluisi presidentille, kun taas presidentti on keskittynyt lähinnä kaikenlaiseen näpertelyyn ja oman ulkopoliittisen läänityksensä raudanlujaan puolustamiseen. Tilanne tuntuu kestämättömältä ja mikä tahansa liikahdus joko selkeästi parlamentaariseen tai presidentiaaliseen suuntaan tuntuu siedettävämmältä. Koska paluu menneiden vuosikymmenien vahvaan presidentinvaltaan ei ajatuksena tunnu oikein 2000-lukulaiselta, ainoa oikea ratkaisu olisi valtioneuvoston johtoaseman selkeä betonoiminen. Mutta mistä löytyisi johtajuus siihen? Pahoittelen näin pitkää kommenttia (rönsyilevämpi kuin itse blogimerkintä!), mutta aiheesta on vaan mielen päällä aika paljon tilitettävää.
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 0 kommenttia odottaa tarkistusta.
