Sorry, kätilöt, olette väärässä

Kätilöt saivat Pääministerin pään kääntymään. Minun pääni ei ole kääntynyt. Sunnuntaikorvaukset ovat Suomessa liian korkeat.

Pääministeri Sipilä perui sunnuntaikorvausten alentamisen siksi, että kätilöiden puheenvuoro korvausten tärkeydestä vakuutti hänet. Minua puheenvuoro ei vakuuttanut.

Kätilöt ja palomiehet ovat palkkansa ansainneet. Tästä olen kätilöiden ja pääministerin kanssa samaa mieltä. Mutta on väärin, että heidän ansionsa perustuvat ylisuuriin sunnuntaikorvauksiin.

Korkeat sunnuntaikorvaukset ovat työllistämisen este. Ravintola- ja matkailuala on tästä hyvä esimerkki. Jos haluamme, että Suomeen syntyy lisää työpaikkoja, on työllistämisen esteitä purettava. Niinpä myös sunnuntaikorvauksia tulee pienentää.

Kätilöiden ja palomiesten peruspalkka tulisi olla niin hyvä, että se ottaa huomioon jatkuvan tarpeen tehdä työtä myös viikonloppuina. Muutoin synnytyksiä ei saada hoidettua eikä tulipaloja sammutettua.

Ratkaisu ei ole ylisuuret sunnuntaikorvaukset. Ratkaisu on palkan nosto yhdistettynä sunnuntailisien alentamiseen. Siinä olisi järkeä.

Kasvua vai tasa-arvoa?

Kumpi on Suomen ykkösongelma: taloudellinen epätasa-arvo vai kasvun puute? Tällä hetkellä se on kasvun puute.

Perustelen väitettäni professori Ian Morrisin todella (!) pitkän aikavälin tutkimuksilla: niiden alkupiste on viimeisen jääkauden loppu 15000 vuotta sitten. Hänen mukaansa sopiva määrä taloudellista epätasa-arvoa löytyy vaihteluväliltä 0,25-0,35 Gini-kertoimella mitattuna. (Gini-kerroin mittaa tulonjakautumisen tasa-arvoisuutta. Jos kerroin on 0, saavat kaikki samaa palkkaa. Jos kerroin on 1, yksi henkilö saa kaikki tulot.)

Morrisin tutkimuksen mukaan ”sopivan vaihteluvälin” ääripäissä yhteiskunnat alkavat oireilla. Alapäässä ne oireilevat siksi, että työnteko ei esimerkiksi ankaran verotuksen tai sosialistisen palkkapolitiikan takia kannata. Yläpäässä ne oireilevat siksi, että massojen ostovoima putoaa ja talouskasvu kärsii. Oireilu voi johtaa vallankumoukseen (kuten Ranskassa 1789 tai Venäjällä 1917) tai taloudellisen suuntauksen täydelliseen muuttumiseen (kuten Britanniassa Thatcherin aikaan).

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat lähellä ”sopivan vaihteluvälin” alarajaa eli niiden Gini-kerroin on jossain 0,25-0,27 tuntumassa. (Suomen Gini on vaihdellut viimeisen 15 vuoden aikana 0,25:n molemmin puolin ja oli vuonna 2013 0,27.) Ian Morrisin mukaan OECD-maiden keskiarvo putosi yhtä alas 1970-luvulla, jonka Morris uskoo olleen yksi syy siihen, että kasvu loppui ja tarvittiin suuria uudistuksia.

Sopivan vaihteluvälin yläpäästä löytyy Britannia. Yhdysvallat menee hieman yli. Reilusti yli menevät muun muassa kaikki BRICS-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Niissä kasvu on ollut kovaa, mutta epätasa-arvo vielä kovempaa.

Mikä on päätelmä Suomen kannalta? Jos professori Ian Morrisin analyysiä on uskominen, ongelmamme ei ole taloudellinen epätasa-arvo vaan kasvun puute. Tämä ei liene yllätys. Elämme itsenäisyytemme ajan hitainta kasvua.

Katso: Ian Morris, To each age its inequality http://goo.gl/cJqp3D