Trump + Brexit = (Reagan + Thatcher)2

Trump ja Brexit muuttavat maailmantalouden suuntaa kuten Thatcher ja Reagan aikanaan. Tällä kertaa meno on vain paljon rajumpaa ja riskialttiimpaa. Tässä arvailua siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Trumpin talouspolitiikka tulee koostumaan massiivisista veronalennuksista, sääntelyn purkamisesta, suurista investoinneista infrastruktuuriin, vapaakaupan kahlitsemisesta ja valtion vauhdikkaasta velkaantumisesta. Kun muistetaan, että Britannia hakee samaan aikaan kilpailukykyä EU:n ulkopuolella, on odotettavissa suuria muutoksia sekä talouspolitiikkaan että rahapolitiikkaan. Yhdellä lauseella ilmaistuna: suuri rahapoliittinen kokeilu alkaa olla länsimaissa ohitse, nyt alkaa suuri finanssipoliittinen kokeilu. Kiinnittäkää turvavyöt.

Mitä tämä kokeilu pitää sisällään?
Tulemme todennäköisesti Yhdysvalloissa näkemään merkittäviä tai hurjia veronalennuksia sekä yhteisö- että ansiotuloveroon. Trumpin avustajat ovat puhuneet viidentoista prosentin yhteisöverosta. Samaan aikaan tulemme näkemään suuria investointeja teihin, lentokenttiin, siltoihin. Saamme siis Reaganin veronkevennykset ja Rooseveltin New Dealin samaan aikaan. Eikä siinä kaikki. Monikansallisille yrityksille tarjotaan veroporkkana voittojen kotiuttamiseen ulkomailta. Nämä toimenpiteet tuovat lisää dynamiikkaa talouteen. Mutta mitä tapahtuu, koroille, dollarin kurssille ja velkavuorelle? No, näistä asioista ei Trumpin leirissä näytetä murehtivan: ”Kasvu hoitaa.”

Entä kauppapolitiikka? Kiinalaisten tuotteiden ”polkumyynti” pannaan aisoihin (kuten teräksen). TTP on kuollut ja todennäköisesti myös TTIP. On toki mahdollista, että Trump haluaa tehdä kauppapoliittisen liiton Euroopan kanssa Kiinaa vastaan. Tässä tapauksessa jonkinlainen TTIP syntyisi. Realistisempi vaihtoehto on, että Washington tekee vapaakauppasopimuksen Britannian kanssa. Se olisi huomattavasti helpompi myydä poliittisesti kuin uusi monenkeskinen sopimus. Sitä paitsi Obama siirsi Britannian jonon hännille. Jo pelkästään tästä syystä Trump saattaa haluta nostaa Britannian jonon ykköseksi. Monet ovat ehtineet jo veikata, että Trumpin uusi politiikka pelastaa Lontoon Cityn. Financial Times otsikoi ”Trump to make the City Great Again.”

Venäjän kanssa Trump tekee todennäköisesti diilin: rauha Syyriaan, välirauha Ukrainaan, pakotteet lievemmiksi ja NATOn laajentumiselle stoppi. Suomi hyötyy liennytyksestä taloudellisesti, mutta joutuu haastavaan paikkaan ulkopoliittisesti. Tähän saakka olemme kuvitelleet, että voimme tarpeen tullen livahtaa Natoon. Tämä tuskin on Trumpin maailmassa mahdollista.

Talouspolitiikassa tulemme huomaamaan pian, että yhteisöverokantamme ei enää ole kilpailukykyinen. Tulemme huomaamaan, että velkaantuminen ei enää pelota USA:ssa eikä Britanniassa. Tulemme huomamaan, että populistit vahvistuvat kaikkialla siellä, missä keskiluokka ei usko parempaan huomiseen.

Jos Trump onnistuu saamaan USA:n talouteen vauhtia, joutuu Suomi pohtimaan talouspolitiikkaansa uudestaan jo ensi keväänä. Jos Trump ajaa maailman talouden alas jyrkänteen reunalta, joutuu Suomi pohtimaan talouspolitiikkaansa uudelleen jo ensi keväänä.

Jos joku väittää, että tämä ei koske meitä, hän on väärässä. Anglosaksinen kapitalismi muuttaa muotoaan, ja muun maailman on siihen sopeuduttava.

EU:n ongelmat

”EU:lla on vain neljä ongelmaa.” Näin virkkoi aamukahvilla entinen Itävallan suurlähettiläs Wendelin Ettmayer. Huono uutinen on se, että nämä ovat kaikki perustavaalaatua olevia fundamentaalisia ongelmia.

Ensimmäinen on epäselvä suvereniteetti. Valtaa on siirretty kansallisvaltiolta EU:lle, mutta selkeää uutta mallia ei ole löydetty.

Toinen on legitimiteetti. Nuorisotyöttömyys, talouskasvun puute ja tulevaisuusnäköalan katoaminen eivät ole omiaan vahvistamaan EU:n legitimiteettiä ainakaan kriisimaissa.

Kolmas ongelma on metodi. Jean Monet uskoi, että kun integroidaan yksi politiikan alue, se johtaa integraatioon seuraavalla (ja sitä seuraavalla) politiikan lohkolla. Uusfunktionalistit käyttivät tästä nimitystä ”spillover”. Tänään näyttää pikemminkin siltä, että yhden politiikan alueen integroiminen synnyttää disintegraatiota muualla.

Neljäs ongelma on retoriikan ja todellisuuden välinen kuilu. Niin kauan kuin talous kasvoi ja EU kehittyi ei tavoitteellinen kielenkäyttö ollut suuri ongelma. Nyt ”rauhanprojektiretoriikka” ja katumellakoiden todellisuus lyövät toisiaan korville.

Miten tästä on mahdollista päästä eteenpäin? Minulle tulee mieleen kolme lääkettä.

Ensiksi, meidän tulee pyrkiä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen populistien kanssa. Näin saamme aikaan linnarauhan. Toiseksi, meidän on löydettävä ratkaisu, jolla Britannia saadaan pidettyä mukana EU:ssa. Näin saamme aikaan kompromissin liittovaltion ja valtioliiton kannattajien välillä. Kolmas, EU:n on haettava kasvua vapaakaupan kautta. Vapaakauppasopimus Kanadan kautta nopeasti valmiiksi, jotta sitä voidaan käyttää pohjana USA:n kanssa solmittavaan sopimukseen.

1980-luvulla Euroopan pelasti sopimus Euroopan sisäisestä vapaakaupasta eli vuonna 1986 allekirjoitettu yhtenäisasiakirja (eli Single European Act). Nyt Euroopan voi pelastaa ulkoinen vapaakauppa. Kyllä Chydenius oli oikeassa.

Hallituksen päätös oli oikea

Hallitus päätti olla lähtemättä mukaan rahoitusmarkkinaveron valmisteluun niin sanotussa ”tiivistetyssä yhteistyössä”. Päätös oli oikea. Niin oudolta kuin se tuntuukin, Suomen kilpailukyky edellyttää erottautumista EU:n valtavirrasta kilpailukykyyn liittyvissä asioissa. Jättäytyminen valmistelun ulkopuolelle on tässä mielessä oikea päätös.

1990-luvulla Suomen kilpailukyky tarkoitti menoa mukaan EU:n valtavirtaan. Tuolloin EU oli kilpailukyvyn edistäjä. Nyt tilanne on muuttunut. EU:sta on tullut kilpailukyvyn heikentäjä. Joka viikko suomalaiset yritykset saavat kiusakseen uutta regulaatiota, joka vähentää firmojen kilpailukykyä tai vaatii niitä fokusoimaan vääriin asioihin. Tässä tilanteessa ei kannata lähteä etunojassa mukaan kaikkiin hullutuksiin, joita Bryssel kiusaksemme tuottaa. Mukaan ehtii kyllä myöhemin, jos siltä tuntuu.

Eurooppa ei kasva. Siksi Suomen ei tule hirttäytyä liian tiukasti kiinni EU:n valtavirtaan.

On uuden eurolinjauksen aika

Miksi euron puolustajat ovat hiljaa? kysyy pääministeri. Miksi ne, jotka kannattivat Suomen EU-jäsenyyttä, ovat luovuttaneet keskustelualoitteen kriitikoille? kysyy Eurooppa-ministeri. Tosiasia on, että nykyistä euroa on vaikea puolustaa. Olisi helpompi puolustaa sellaista euroa, jonka elinvoimaan itsekin uskoo.

Suomen hallituksen on kiireen vilkkaan muutettava eurolinjaustaan. Eikä siinä kaikki. Uuden linjauksen lisäksi Suomen on vakuutettava Saksa siitä, että uusi suunnitelma on oikea. Eurooppa tarvitsee uskottavan suunnan, jossa pysytään. Vain tällä tavoin voidaan saavuttaa kansalaisten ja markkinoiden luottamus.

Suomen, Saksan ja koko Euroryhmän tähänastinen linjaus voidaan tiivistää lauseeseen: ”nykyistä euroaluetta puolustetaan, maksoi mitä maksoi.” Tämä linjaus ei toimi. Se vie meidät yhdestä pelastuspaketista toiseen. Se halvaannuttaa poliittisen päätöksenteon. Se tuomitsee Euroopan ajelehtimaan.

Uusi linjaus tulee olla: ”puolustamme elinvoimaista euroa – ja lopetamme yhteisvastuun lisäämisen”. Jos tämä johtaa Kreikan ja Portugalin eroon eurosta, niin olkoon sitten niin. Niin sodassa kuin talouskriisissä pitää tunnistaa, mitä voidaan puolustaa ja mitä ei. Kun tämä arvio on tehty, on mietittävä mitä kannattaa puolustaa ja mitä ei.

Kreikan pitäminen eurossa on mahdollista. Euroopan keskuspankki ja Euroopan vakausmekanismi ovat yhdessä luoneet järjestelmän, joka mahdollistaa ongelmamaiden pitämisen porukassa mukana. EKP ei rahoita ongelmamaita suoraan vaan EKV:n kautta. Tämä on fiksua siksi, että EKP ei voi asettaa poliittisia ehtoja rahoitukselle. EKV voi.

Mutta onko Kreikan pitäminen eurossa viisasta? Sitä se enää pitkään aikaan ole ollut. Jokainen uusi pelastuspaketti synnyttää äänestäjien keskuudessa vihaa koko järjestelmää kohtaa. Jokainen uusi huippukokous saa sijoittajat siirtämään rahansa pois Euroopasta. Eikä euro taida olla Kreikallekaan hyväksi. Jos sillä olisi oma valuutta, se voisi päästä kärsimysten kautta voittoon. Nykyisellä tiellä on edessä vain kärsimyksiä.

Oxford Economics teki pari kuukautta sitten arvion eri skenaarioiden vaikutuksesta Euroopan talouskehitykseen. Sen mukaan Kreikan lähtö kääntäisi Euroopan ja Suomen talouden lievästi miinukselle ensi vuonna. Tuon arvion jälkeen Euroalueen näkymät ovat heikentyneet. Samaan aikaan on alkanut kuulua arvioita, joiden mukaan Kreikan lähtö olisi pienempi isku kuin on tähän saakka kuviteltu. Miksi? Siksi, että pankit, hallitukset ja Euroopan instituutiot ovat saaneet rauhassa valmistautua tämän skenaarion varalle.

Kukaan ei tiedä varmasti, mitä Kreikan lähtö Euroalueesta tarkoittaisi. On hyvin mahdollista, että Portugali joutuisi samaan tilanteeseen aika nopeasti, mutta miten kävisi Espanjan? Itse uskon, että Kreikan lähtö pakottaisi sekä Portugalin että Espanjan panemaan sovitut uudistukset toimeen tehokkaammin ja nopeammin. Se siis lisäisi jäljelle jäävän euroalueen elinvoimaisuutta. Ennen kaikkea se lisäisi jäljelle jäävän euroalueen uskottavuutta.

Suomi on aina osannut reaalipolitiikkaa. Jouduimme luopumaan Karjalasta, koska sitä ei voitu enää puolustaa. Nyt meidän on aika opettaa reaalipolitiikkaa koko Euroopalle. Euroopan on aika luopua Kreikasta. Sitä ei voida enää puolustaa. On tärkeämpää, että euro säilyy elinvoimaisena kuin se, että Kreikka säilyy eurossa. On aika palata reaalipolitiikkaan. On aika linjata Suomen ja Euroopan politiikkaa uudestaan.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 31.8.2012.

Angry Birds -politiikka tuntuu toimivan

Alexander Stubb kutsui Suomen tiukentunutta EU-linjaa viime vuonna ”Angry Birds -politiikaksi”. Nyt suomalaiset uskovat, että vaikutusvaltamme EU:ssa on suurempi kuin koskaan. Onko näillä kahdella asialla yhteyttä?

EVAn asenne- ja arvotutkimuksen merkittävin muutos koski suhtautumista Suomen vaikutusvaltaan EU:ssa. Peräti 42 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ”Suomi on saanut äänensä hyvin kuuluviin EU:n päätöksenteossa”. Luku on korkein koko jäsenyyden aikana. Edellinen ennätys on vuodelta 1999, jolloin Suomi oli EU:n puheenjohtajamaa. Silloin 31 prosenttia suomalaisista oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että Suomi saa äänensä hyvin kuuluviin EU:ssa.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että taustalla ovat Kreikka-vakuudet sekä Suomen kielteinen suhtautuminen Romanian ja Bulgarian Shengen-jäsenyyteen – eli tämä niin kutsuttu Angry Birds -politiikka. Mutta on olemassa toinenkin selitys. Voi olla, että suomalaiset ovat huomanneet, että EU on jakautunut kahteen ryhmään. Ne joiden talous on suhteellisen hyvässä kunnossa, kuuluvat vaikutusvaltaisten maiden joukkoon. Ne, joiden talous on huonossa hapessa, ovat muiden päätösten armoilla.

Suomi kuuluu tässä jaottelussa vaikutusvaltaisten maiden ryhmään ja saa siten äänensä paremmin kuuluviin kuin ennen. Ehkä kysymys ei olekaan Angry Birds -politiikasta vaan oikeaan osuneesta EU-analyysistä.

Kohti uutta EFTAa?

Komissio esittää eurobondeja keskiviikkona. Näyttää siltä, että Eurooppa jakautuu tiiviiseen Euroryhmään ja ”uuteen EFTAan”.

Eurobondien kohtalo on vielä avoin. Erään johtavan suomalaisen poliitikon mielestä kyseessä on ”sairas idea”. Vastustusta löytyy kosolti myös Saksasta.

Riippumatta siitä, miten yhteisvelkakirjoille käy, kaikki viittaa siihen, että Euroryhmä on päättänyt tiivistää ryhmän sisäistä integraatiota. Aiemmin tällainen kahden vauhdin Eurooppa oli kirosana Britannialle ja muille ryhmän ulkopuolisille maille. Ei ole enää. Pääministeri Cameron on valmis hyväksymään tiiviimmän Euroalueen, jos hän saa varmistuksen siitä, että yhteiset markkinat toimivat koko EU:n alueella eikä finanssisektoria säädellä pois Lontoosta.

Lopputulos tästä kaikesta on se, että Euroryhmän raha- ja talouspolitiikkaa tehdään tulevaisuudessa yhä selkeämmin Saksan ehdoilla. Tämä saattaa olla ok Suomelle, mutta erittäin vaikeaa Irlannille, jonka talouden rakenne (ja maantieteellinen suuntautuminen) on toisenlainen kuin Suomella tai Saksalla.

Euroalueen ulkopuolelle jäävää (mutta EU:n jäsenistä koostuvaa) aluetta voidaan kuvata joko uudeksi EFTAksi tai, ehkä oikeammin, uudeksi EEA:ksi. EEA eli European Economic Area on sopimus, jonka EFTA-maat ja EU:n edältäjä solmivat vuonna 1994. Se takaa Norjalle, Islannille ja Lichtensteinille pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Sveitsi ei ole EEA:n jäsen.

Kahden kerroksen Eurooppa on Suomelle haastava siksi, että Ruotsi asuu toisessa kerroksessa kuin Suomi.

50 000 äänestäjää

Päädyin siihen, että voin parhaiten palvella Suomea nykyisessä tehtävässäni – en Brysselissä. Tarkoittaako tämä sitä, että petän niitä yli 50 000 äänestäjää, jotka viime vaaleissa antoivat äänensä minulle? Tämä oli tärkein yksittäinen asia, johon minun oli omassa mielessäni vastattava ennen kuin päädyin ratkaisuuni.

Äänestäjät antoivat minulle valtakirjan hoitaa Suomen asioita Euroopassa parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla he velvoittivat minut käyttämään omaa harkintaani siitä, miten eri tilanteissa tulee toimia.

Tässä tilanteessa päädyin siihen, että voin ajaa äänestäjien asiaa parhaiten nykyisessä työssäni.

Myönnän että ratkaisuni on poikkeava. Myönnän, että tämä lisää painetta onnistua nykyisessä työssäni. Enää en ole vastuussa ainoastaan Keskuskauppakamarin hallitukselle vaan moraalisessa vastuussa myös niille äänestäjille, jotka antoivat minulle äänensä.

Eurooppa-politiikka hakoteillä / osa II

Suomen vaatimus erityiskohtelusta Kreikan tukipaketin kohdalla vaarantaa Suomen elintärkeitä etuja ja toistaa vanhaa virhettä. On aika pohtia mikä on Eurooppa-politiikkamme suuri strateginen tavoite.

Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi siksi, että emme halunneet jäädä yksin epävarman Venäjän naapuriksi. Katsoimme, että oli taloudellisesti, sosiaalisesti ja turvallisuuspoliittisesti viisaampaa liittyä kiinteään unioniin kuin jäädä sen ulkopuolelle. Kun teimme tämän päätöksen siitä seurasi selkeä strateginen tavoite: Suomen kannalta tuli ensiarvoisen tärkeäksi pitää Euroopan unioni niin yhtenäisenä toimijana kuin mahdollista.
Nyt Suomi on kaksi kertaa toiminut omaa kansallista etuaan vastaan. Ensimmäinen kerta oli Suomen yritys jättäytyä EU:n turvatakuiden ulkopuolelle. Tilanne oli pähkähullu: Suomi yritti varmistaa, että se ei saa sotilaallista apua, jos se sitä tarvitsisi. Onneksi turvallisuustakuita koskeva kohta vesittyi ja Suomi pääsi kuin koira veräjästä.
Toisen kerran Suomi ryhtyi toimimaan omia kansallisia etujaan vastaan vaatiessaan Kreikalta kahdenvälistä erityisjärjestelyjä vakuuksista. Toiminnallaan Suomi heikensi EU:n yhteistä rintamaa, vaaransi Euron tulevaisuuden ja lähetti viestin siitä, että Suomi ei halua olla kiinteä osa Eurooppaa. Tällaista toimintaa on vaikea ymmärtää maalta, jonka strateginen tavoite on pysyä kiinteänä osana Euroopan unionia.
Mielenkiintoista on, että Erkki Tuomioja on ollut ulkoministeri molemmilla kerroilla.

Talousneuvosto ja protesti

 Minut valittiin juuri jatkamaan Pääministerin johtamassa talousneuvostossa. Päätös ei ollut mikään yllätys, koska edustan siellä Keskuskauppakamaria. Se sai minut kuitenkin pohtimaan neuvoston roolia.

Euroopassa ja Suomessa on meneillään voimakas EU:n ja kansainvälisyyden vastainen liikehdintä. Samaan aikaan Euroopassa ja Suomessa on monia eri neuvostoja, komiteoita ja valiokuntia, joiden pitäisi välittää kansalaisyhteiskunnan ääni päättäjille. Ongelma on, että protestiliikkeet eivät ole mukana näissä järjestelyissä.

EU- tai maahanmuutto vastaiset näkemykset eivät ole edustettuna Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa eivätkä alueiden komiteassa. Eivätkä ne ole edustettuna meidän talousneuvostossa. Soinilaiset eivät (ainakaan vielä) ole mukana kolmikannassa, jonka tehtävä on luoda yhteistä näkemystä työelämän kehittämisestä.

Minulla ei ole (vielä) ehdotusta asiantilan korjaamiseen, mutta selvää on, että EU-vastaiset ja maahanmuuttovastaiset näkemykset pitää saada mukaan foorumeille, joissa yhteistä näkemystä rakennetaan.

Lastuna maailmantalouden lainehilla?

 Järisittyvä epävarmuus mailmantaloudessa johtuu kolmesta asiasta: Euroopan velkaongelmasta, Yhdysvaltain poliittisen tilanteen lukkiutumisesta ja epävarmuudesta Kiinan suhteen. Suomi ei voi vaikuttaa yhteenkään näistä asioista. Mutta meidän pitää varmistaa, että emme jää lastuksi maailmantalouden lainehille.

Nyt Suomen hallitukselta odotetaan todellista kriisiohjelmaa. Sen tulee koostua kasvua tukevista verohelpotuksista (ja veronkorotusten lykkäämisistä), tiukasta säästöohjelmasta ja toimista, joilla varmistetaan yritysten rahoituksen saanti. Palataan yksityiskohtiin pian.