Kaksijakoinen kehitysyhteistyö

Olin Ulkoministeriön vieraana Keniassa. Kyseessä oli mielipidevaikuttajien tutustuminen kehitysyhteistyön arkeen. Vierailu vahvisti näkemystäni: kehitysyhteistyöllä on Januksen kasvot.

Yhdet kasvot hymyilevät onnistumisille; toisilla on pettynyt ilme.

Onnistumisia löytyy konkreettisista hankkeista. Näimme slummikoulun, joka oli antanut tulevaisuuden liki kolmelle sadalle lapselle. Vierailimme lupaavassa lääketehtaassa, jota FinnFund oli rahoittanut.

Epäonnistumiset liittyvät suuriin kysymyksiin – juuri niihin, jotka ovat suomalaisen kehitysyhteistyön ytimessä. Hallinto ei toimi. Korruptio on yleistä. Laki ei ole kaikille sama.

Kysymys kuuluu: tulisiko Suomen keskittyä konkreettisiin hankkeisiin, joissa olemme saaneet paljon aikaan?

Mielestäni pitäisi. Tämä ei tarkoita, että luopuisimme suurista tavoitteista. Konkreettisiin hankkeisiin keskittyminen tarkoittaisi sitä, että edistäisimme yleisiä tavoitteita hankkeiden kautta.

Muistan suomalaisen kaivohankkeen Etiopiassa. Yhden kaivon kautta Suomi edisti naisten asemaa, omistajuutta, yrittäjyyttä ja hyvää hallintoa. Parempi tuhat kaivohanketta kuin ajan ja rahan tuhlaaminen ministeriöiden muuttamiseen. Antaa EU:n hoitaa se.

Ei sentään jouluaattona

Ulkoministeriön Nato-selvitys julkaistiin viimeisenä arkipäivänä ennen joulua. Ei sentään jouluaattona…

Selvitys oli valmis jo joulukuun alussa. Sitä käsiteltiin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa presidentin läsnäollessa. Jostain kumman syystä selvitys julkaistiin vasta joulun kynnyksellä.

Tasavallan presidentti ei puuttunut selvitykseen uudenvuoden puheessaan. Hän ei edes maininnut sanaa Nato. Pääministeri totesi, että kyse on teknisestä selvityksestä.

Kovin voimakkaalta ei vaikuta valtiojohdon halu käydä keskustelua Suomen sotilasratkaisusta. Olisiko syy siinä, että kaksi julkaistua Nato selvitystä – Ulkopoliittisen instituutin ja Ulkoministeriön – ovat päätyneet myönteiseen arvioon mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista.