Soinille riitti

 Soinilla oli kaksi hyvää syytä jättäytyä hallituksen ulkopuolelle.

Ensimmäinen syy oli se, että Perussuomalaiset eivät olleet valmiita hallitusvastuuseen. Menestyksellinen toiminta hallituksessa vaatii monenlaista osaamista. Perussuomalaisten osaaminen ei vielä ole sillä tasolla, että se olisi menestyksellisesti selvinnyt hallitusvastuusta. Kommelluksia olisi tullut sen verran, että kannatus olisi saattanut vaarantua. Tämä oli taktinen syy.

Toinen syy oli perinpohjainen epäusko Eurooppa-projektiin. Soini ei ainoastaan kyseenalaistanut Suomen Eurooppa-politiikan linjaa. Hän kyseenalaisti koko unionin tulevaisuuden. Mikään muu kuin EU:n perinpohjainen suunnanmuutos ei Soinille tunnu riittävän. Koska 27 EU-maata eivät olleet valmiita seuraamaan Soinia, hän päätti olla liittymättä Suomen hallitukseen. Loogista? Kyllä. Järkevää? Hmm.

Selvää on, että Soini aloitti samalla valmistautumisen kuntavaaleihin. Jos EU on mennyt konkurssiin kuntavaaleihin mennessä, näemme silloin entistä suuremman jytkyn. Jos EU on vielä pystyssä, harmitellaan perussuomalaisten joukossa sitä, että annettiin suuren mahdollisuuden mennä sivu suun.

Suomi = Itävalta + Ranska + Hollanti

Perussuomalaisten vaalivoitto on yhdistelmä Itävallan, Ranskan ja Hollannin kokemuksia.

Yhtymäkohta Itävaltaan löytyy Vapauspuolueen noususta. Kun vanhat puolueet eivät ottaneet maahanmuuton ongelmia tosissaan, kääntyivät äänestäjät Haiderin puoleen.

Yhtymäkohta Ranskaan ja Hollantiin on EU-kansanäänestys. Ranska ja Hollanti – kaksi aiemmin myönteisesti Euroopan unioniin suhtautunutta maata – hylkäsivät EU:n perustuslain kansanäänestyksessä vuonna 2005. Populististen puolueiden nousu ei äänestyksiin lakannut. Populistipuolueet ovat yhä vahvoja molemmissa.

Eduskuntavaalit eivät muodollisesti olleet EU-kansanäänestys. Mutta käytännössä ne sitä olivat. Nyt myös suomalaiset saivat sanoa mitä mieltä ovat yhä tiiviimmästä unionista.