Oi, oi, Obama

Ystäväni Obama sai Nobelin. Ei olisi pitänyt. Olisi ollut parempi, että norjalaiset olisivat odottaneet Obaman ensimmäistä saavutusta kansainvälisessä politiikassa ennen palkinnon antamista.

Tapasin Obaman jo vuonna 2003. Siitä saakka olen ollut fani. Silti olen sitä mieltä, että norjalaisten ei olisi pitänyt antaa hänenelle Nobelia vielä. Palkinto on joko yritys korottaa palkitsijoiden omaa profiilia tai sen tarkoitus on sanoa, että sanat ovat kansainvälisessä politiikassa tekoja tärkeämpiä. Molemmat ovat huonoja perusteita palkinnolle.

Norjalaisilta meni taas pieleen.

Obama!

Obaman voitto tarkoittaa järisyttävää muutosta Yhdysvaltain ja maailmanpolitiikan ilmapiirissä ja tunnelmassa. Politiikan suunta muuttuu hitaammin.

Barack Obama voitti sekä tilanteen että henkilökohtaisten ominaisuuksien takia.

Tilanne oli suotuisa demokraattien kandidaatille. Historian epäsuosituin presidentti, kaksi huonosti menevää sotaa ja talouden yhtäkkinen romahdus antoivat kortit Obamalle.

Obama osasi puhua sekä amerikkalaisille että maailman väestölle tavalla, jota ihmiset olivat valmiita kuuntelemaan. Tämä oli hänen suurin valttinsa.

Obama tarjoaa ratkaisun kahteen USA:n kolmesta suuresta ongelmasta.

Ensiksi, amerikkalainen unelma on rikki. Tähän Obama pystyy tuomaan parempia ratkaisuja kuin muut.

Toiseksi, USA:n kuva maailmalla on negatiivinen. Myös tähän Obama pystyy tuomaan ratkaisuja.

Kolmas ongelma on talouden syöksykierre. Toivottavasti Obama pestaa hyviä asiantuntijoita, sillä hänellä itsellään ei ole talouden johtamisesta minkäälaisia kokemuksia.

Onneksi olkoon, Obama. Maailma on tänään parempi kuin se oli eilen.

Obama tekee historiaa

Yhdysvalloissa eletään suuren muutoksen tunnelmissa. Nuori, kokematon Barack Obama otti voiton Hilary Clintonista demokraattien esivaaleissa Iowassa. Tämän jälkeen ykkösehdokas on Obama eikä Clinton.

Olen ollut Obaman kannattaja siitä saakka kun tapasin hänet vuosia sitten. Miehen karisma teki vaikutuksen. Päättelin, että hän olisi loistava symboli eteenpäin katsoville Yhdysvalloille.

Presidentti on tietysti muutakin kuin symboli. Nyt kun Obamalla oikeasti on mahdollisuus tulla valituksi, täytyy ryhtyä miettimään millainen hän olisi presidenttinä. Palataan siihen.

Barack painaa päälle

Olen Barack Obama fani – kuten aiemmista jutuista on ehkä käynyt selväksi. Kannatan Obamaa siksi, että USA tarvitsee uuden alun puhtaalta pöydältä. Obama voi yhdistää amerikkalaisia ja antaa raikkaan ja rakentavan kuvan Amerikasta ulkomaailmalle.

Kaikki eivät ole samaa mieltä. Vietin reilun päivän Kenraali Wesley Clarkin kanssa jokin aika sitten. Hän oli sitä mieltä, että ”huonoon jamaan ajautuneiden lasten ja nuorten auttaminen ei anna riittävää kokemusta Yhdysvaltain johtamiseen.”

Clark on tietysti oikeassa, mutta minulla on tunne siitä, että Obama on luonnollinen johtaja. Luonnollinen johtajuus tarkoittaa sitä, että ihmiset tuntevat vetoa ja luottamusta jonkun persoonaa kohtaa. Ongelma on, että emme tiedä onko luonnollinen johtajuus vain ulkokuorta vai ei.

Amerikkalaiset arvioivat asioita usein rahassa. Rahalla mitattuna Obamalla menee lujaa. Juuri julkaistujen tietojen mukaan kampanjalla on kasassa yli 25 miljoonaa dollaria. Tämä on tietenkin amerikkalaisessa mittakaavassa pelkkä alkupala: vakavasti otettava kandidaatti tarvitsee kampanjan aikana yli sata miljoonaa dollaria ehkä jopa kaksi.

Merkittävää Obaman rahankeruussa on se, että rahaa tulee suurelta määrältä ”tavallisia ihmisiä”. Yli satatuhatta ihmistä on lahjoittanut rahaa. Lahjoittajista liki 90 prosenttia antaa ensimmäistä kertaa presidenttiehdokkaalle.

Myös kannatusluvun näyttävät hyviltä. Viime kuussa Obama oli 12 prosenttiyksikköä Hillary Clintonia jäljessä. Nyt ero on kaventunut viiteen prosenttiin. Clintonia kannattaa 36 ja Obamaa 31 prosenttia demokraattien äänestäjistä.

Obama lähti kisaan

Senaattori Barack Obama näyttää lähtevän mukaan presidenttikisaan kuten Taloussanomien kolumnissani 10.1.2007 arvioin.

Obama ilmoitti perustavansa kartoituskomitean (”presidential exploratory committee”) arvioimaan mahdollisuuksiaan. Demokraateilla on nyt kaksi karismaattista todennäköistä ehdokasta: Hilary Clinton ja Barrack Obama.

Tämä ”presidential exploratory committee” voisi olla hyvä malli myös Suomeen. Tällä tavoin henkilöt, jotka eivät vielä ole varmoja ehdokkuudensa kantavuudesta, voisivat kokeilla siipiensä kantavuutta. Ehkä näemme tällaista seuraavien presidentinvaalien alla Suomessa.