Lastuna maailmantalouden lainehilla?

 Järisittyvä epävarmuus mailmantaloudessa johtuu kolmesta asiasta: Euroopan velkaongelmasta, Yhdysvaltain poliittisen tilanteen lukkiutumisesta ja epävarmuudesta Kiinan suhteen. Suomi ei voi vaikuttaa yhteenkään näistä asioista. Mutta meidän pitää varmistaa, että emme jää lastuksi maailmantalouden lainehille.

Nyt Suomen hallitukselta odotetaan todellista kriisiohjelmaa. Sen tulee koostua kasvua tukevista verohelpotuksista (ja veronkorotusten lykkäämisistä), tiukasta säästöohjelmasta ja toimista, joilla varmistetaan yritysten rahoituksen saanti. Palataan yksityiskohtiin pian.

Shanghai säkenöi

Oli hienoa käydä Shanghaissa. Siellä usko tulevaisuuteen on luja. Siellä tunnit kuluvat nopeammin kuin lännessä. Siellä on toimintaa ja tempoa.

Fundain yliopistolla saimme kuulla ihmeen: yliopiston vararehtorin mukaan yliopistolla oli käytettävissään ”valtavasti rahaa”. Moista en ole kuullut lännessä.

FinChi-keskuksen suomalaiset olivat energisia ja innokkaita. Kiinan kuume oli selvästi tarttunut heihinkin.

Bar Rouge oli täynnä expatejä, jotka bailasivat punalippujen alla. Se olikin ainoa paikka, jossa tunnustettiin kommunistisen puolueen väriä.

Maailma tapahtuu tällä hetkellä Kiinassa.

Tafta

Kannattaako ulkoministerin tehdä aloitteita, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla nopeasti hyväksytyksi? Alex Stubb ehdotti alkuvuodesta Lontoossa, että Yhdysvaltain ja Euroopan välille perustettaisiin vapaakauppa-alue (Transatlantic Free Trade Area – TAFTA). Aloite sai ristiriitaisen vastaanoton.

Kriitikot totesivat, että aloitteella ei ole mahdollisuuksia mennä läpi. Syitä on lukemattomia. Niin kauan kun EU ei ole valmis luopumaan yhteisestä maatalouspolitiikasta, ei vapaakauppasopimusta voida solmia. Niin kauan kun Dohan neuvottelukierrosta pidetään hengissä, eivät Eurooppa ja USA voi lähteä sooloilemaan. Niin kauan kun Obamalla on kädet täynnä muita hommia, ei uuteen kunnianhimoiseen hankkeeseen haluta tarttua. Ja sitäpaitsi: sanat Eurooppa ja vapaakauppa eivät oikein kuulu Obaman sanavarastoon.

Kannattajat katsovat, että jokaisen aloitteen ei tarvitse johtaa suoraan toimintaan. Tärkeää on myös maalata visio haluttavasta tulevaisuudesta. Stubbin visiossa USA ja Eurooppa toimivat niin kuin saarnaavat: vapaakaupan puolesta muille tietä näyttäen.

Jos monenkeskinen kauppajärjestelmä sakkaa nykyistä(kin) pahemmin, ovat uudet ajatukset tarpeen. Jos Kiinan nousu on vielä nopeampaa kuin nyt ajatellaan, ovat uudet ajatukset tarpeen.

Alex kuuluu siihen harvalukuiseen ulkoministerien joukkoon, jolla on sanottavaa aikamme suuriin kysymyksiin. Tämä tekee hänestä kiinnostavan ja relevantin kansainvälisessä yhteistyössä. Näin siitä huolimatta, että kaikkia hänen ajatuksiaan ei panna heti täytäntöön.

G2 vai G4? Mitä Kiina haluaa?

Kiina ei halua johtaa maailmaa yksin, kaksin tai edes pienen ryhmän jäsenenä. ”Meillä on liian paljon omia ongelmia”, sanoo Wu Jianmin. Hän on Kiinan ulkoasianhallinnon akatemian rehtori.

Dominique Moïsi teki tunnetuksi käsitteen G2 viime keväänä. Hän kirjoitti: ”nyt kun G20-kokous on ohi, on syytä valmistua siihen mitä todella on edessä.” Ja hänen mukaansa edessä oli G2 eli Yhdysvaltain ja Kiinan johtava rooli. Tämä rooli saisi sisältönsä sekä kilpailusta että yhteistyöstä vanhan ja uuden mahdin kanssa.

Voi olla, että G2 imartelee kiinalaisia. Mutta sitä he eivät paljasta. Kiinalaisten virallinen linja on, että he eivät halua johtaa maailmaa yksin tai kenenkään muun kanssa. Heillä on liian paljon tekemistä omian haasteiden kanssa. He eivät halua kilpailla muun maailman kanssa. He haluavat tehdä yhteistyötä.

Tässäkin suhteessa Kiina on Venäjän vastakohta. Venäjä haluaisi johtaa, vaikka sillä ei ole resursseja. Kiina ei halua johtaa, vaikka sen BKT ohittaa aivan kohta Japanin BKT:n.