Viikon metafora: Helikopteri

Ensin Pekka Viljakainen julkaisi kirjan, jossa kehotetaan hyvää johtajaa toimimaan kuin helikopteri. Sitten brittiläinen arkkitehtuurikriitikko sanoi, että Eiranrannan asunnot ovat kuin helikopterista pudotettuja. Helikopteri on selvästi viikon kielikuva.

Pekka Viljaikaisen kirja ”No Fear” on kokoelma ajatuksia siitä, kuinka ”Playstation -sukupolvea” pitää johtaa. Eturintamasta ja autenttisesti, kuuluu Viljakaisen neuvo. Lisäksi hyvän johtajan tulee toimia kuin helikopterin: pysyä korkealla, jotta näkee koko maaston, mutta laskeutua nopeasti alas, jos asioihin täytyy puuttua.

”Kuin helikopterista pudotettuja”, toteaa brittiläinen Guardian-lehden arkkitehtuurikriitikko Jonathan Glancey katsellessaan Eiranrannan uusia kerrostaloja. Hänen neuvonsa on, että Helsinki yrittäisi näyttää Helsingiltä eikä yleispätevältä maailmankaupungilta.

Hyviä neuvoja molemmat.

Helsinki on 31.

Helsinki on eurooppalaisten kaupunkien listalla 31. Taakse jäävät Moskova, Oslo ja Ateena. Sitten lista loppuu.

Erilaisia paremmuuslistoja on niin paljon, että jokainen löytää kyllä itselleen sopivan. Tai sitten sellaisen, joka ei sovi lainkaan.

Tämä lista ei sovi meille helsinkiläisille ollenkaan. Se nimittäin väittää, että Helsinki ei pääse kolmenkymmenen parhaan kaupungin joukkoon Euroopassa.

Kyseessä European Cities Monitor. Sen teettä kiinteistöfirma nimeltä Cushman & Wakefield. Listalla on suhteellisen pitkät perinteet. Nyt julkaistu ranking on jo kahdeskymmenes. 

Kysymykset liittyvät kaupunkien kiinnostavuuteen yritysten kannalta. Vastaajina ovat yritysjohtajat.

Vaikka sijaluku ei ole hyvä, liittyy listaan yksi hyvä uutinen: muutama vuosi sitten Helsinki ei päässyt listalle laisinkaan.

Vaikea olla ylpeä…

Haluaisin mielelläni olla ylpeä suomalaisesta arkkitehtuurista, mutta se on vaikeaa. Vietettyäni muutaman päivän katsellen suomalaista nykyarkkitehtuuria päädyin arvioon: ”korkealaatuista, mutta ikävystyttävää”.

Tutustuin loman aikana Helsingin moderniin arkkitehtuuriin sekä teoriassa että käytännössä.

Teoriaosaan kuului tutustuminen Rakennustaiteen museon näyttelyyn ”Kaupunkikoti. Pääkaupunkiseudun uutta arkkitehtuuria.” Mielenkiintoista. Steriiliä. Mutta ei sävähdyttävää. Inhimillinen ulottuvuus puuttui. Samoin jännittävät uudet ratkaisut. Vaikka eteenpäin on menty, ei 70-luvun laatikkomodernismista ole vieläkään kokonaan päästy.

Käytäntöön kuului tutustuminen Helsingin uuteen rantarakentamiseen. Ruoholahti on kiinnostava kanavineen. Keskeneräinen Eiranranta vaikuttaa ahtaalta ja teolliselta. Aurinkolahti sijoittuu loistokkaasti meren rantaan. Runsaammalla puiden ja ruohikkojen käytöllä siitä voisi tulla uusi Tapiola: asuntoalue, jota tultaisiin katsomaan maailman ääristä. (Paikallisen kahvilanomistajan mukaan ulkomaisia arkkitehtiryhmiä käy tutustumassa alueeseen – mutta houkutteleeko heitä Suomen mennyt maine vai uudet asuntoalueet. Veikkaisin edellistä.)

Yhteinen ongelma uusilla asuntoalueille on pohjakerros. Joko se on suunniteltu varastoiksi taikka liiketilaksi. Ensimmäisessä tapauksessa umpiseinät pilaavat tunnelman pihalla ja kadulla. Toisessa tapauksessa kaupat ja kahvilat menevät konkurssiin jo ensimmäisen vuoden aikana. Tilalle tulee marketti, joka teippaa ikkunat umpeen.

Uskon Pekka Korpiseen, joka sanoo, että kukoistavia pienkauppoja Helsinkiin syntyy vasta sitten kun asumistiheys niemellä on paljon nykyistä tiheämpi. Nykyiset asiakasmäärät eivät yksinkertaisesti riitä. Toinen syy pienyrittäjyyden huonoon tilaan on tietenkin verotus ja sosiaaliturvamaksut, mutta se on toinen juttu.

Helsingin arkkitehtuuri elää tärkeää aikaa: rannat vapautuvat asutuskäyttöön ja Töölönlahden aluetta rakennetaan. Nyt tarvitaan parempaa kaavoitusta ja parempaa arkkitehtuuria. Nykyinen on laadukasta, mutta se ei vielä riitä.