Katainen teki parhaansa näillä korteilla

 Kataisella oli liki mahdoton tehtävä. Siksi häntä ei kannata syyttää. Mutta tosiasia on, että hallitusohjelma on aika kamala.

Juuri kun Suomen talouteen pitäisi saada vauhtia, hallitus muotoilee veropoliittisen pannukakun. Yritysveron yhden prosentin lasku on liian vähän, että sillä olisi mitään merkitystä. Pääomatuloveron progressio rankaisee suomalaista omistajaa (ulkomaiselta sijoittajalta sitä ei voi periä). Lehtitaloissa alkaa YT-neuvottelut, kun tilausten veroaste nousee nollasta yhdeksään. Yleinen veroasteen nousu on myrkkyä kasvulle.

Mutta on hyviäkin uutisia. Kuntauudistus etenee – toivottavasti siten, että kuntamarkkinoita avataan yrityksille. Arvopaperimarkkinalain kokokonaisuudistus aiotaan tehdä siten, että Suomessa säilyy pörssi. Hyvää on myös vuosittainen menokurin tsekkaus.

Tosin tähän viimeiseen liittyy riski: jos menojen hallinnassa ei olla kestävällä uralla vuoden päästä, mitä tapahtuu? Keksiikö hallitus uuden toimialan, jota se rankaisee uudella verolla samaan tapaan kuin se rankaisee nyt aika- ja sanomalehtiä?

Huonolta näyttää

 Jos hallitusohjelmasta julkisuuteen tihkuneet tiedot pitävät paikkansa, on kyseessä elinkeinoelämän kannalta huonoin hallitusohjelma pariin vuosikymmeneen. Ohjelma ei tue kasvua. Se kurittaa suomalaista omistamista ja ottaa erityisen vihan kohteeksi lehtien ja aikakauslehtien kustantamisen. Näinkö Suomi nousee?

Viime lamassa Suomi teki kannustavan verouudistuksen, josta lähti liikkeelle 15 vuoden kasvun aika. Tämä verouudistus ei tue kasvua, ei suomalaista omistamista eikä suomalaisia työpaikkoja.

Jos olet pienyrittäjä etkä halua kasvaa, voit olla tyytyväinen. Sinun kannaltasi hallitusohjelma on hyvä. Muiden yritysten kannalta se on huono.

Huonolta näyttää.

Kasvuhakuinen hallitus?

Hallitukseen siis tulee kaksi suurta ja monta pientä. Tämä tarkoittaa, että kokoomus ja demarit tarvitsevat toisiaan enemmän kuin koskaan.

Jos Kokoomus ja demarit saavat aikaan Suomen kasvua voimakkaasti tukevan hallitusohjelman, on niillä mahdollisuus kasvattaa kannatustaan hallituksessa. Jos kasvu tökkii, oppositio ei anna armoa.

Tämä tarkoittaa sitä että, hallitusohjelmasta on pakko tulla kasvumyönteinen. Kyllä tästä vielä voi hyvä tulla.

Knock knock knocking on Nato´s door

Aikooko uusi hallitus viedä Suomen Natoon? Vastausta kysymykseen on haettu tavaamalla hallituksen ohjelmaa. Valitettavasti ohjelmaa on luettu väärästä kohdasta.

Hallitusohjelma toteaa, että Suomi kehittää yhteistyötä Naton kanssa ja ”säilyttää mahdollisuuden hakea Naton jäsenyyttä”. Suomi siis haluaa säilyttää paljon puhutun Nato-option. Tässä ei ole mitään uutta.

Mutta mitä Suomi aikoo optiolla tehdä? Tämä on se varsinainen kysymys, johon hallitukselta odotetaan vastausta.

Hallitusohjelma ei anna suoraa vastausta, mutta se sivuaa kysymystä kahdessa eri kohdassa. Kohtia kannattaa lukea tarkkaan.

Ensiksi hallitusohjelmassa todetaan, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu hyviin kahdenvälisiin suhteisiin, viisaaseen toimintaan EU:ssa, uskottavaan maanpuolustukseen sekä ”tehokkaaseen monenkeskiseen yhteistyöhön”.

Ainoa alue, jossa Suomi ei ole mukana ”tehokkaassa monenkeskisessä yhteistyössä” on puolustus. Siinä olemme mukana erittäin tehottomassa monenkeskisessä yhteistyössä. Yhteistyö on tehotonta siksi, että se vaatii sekä Natolta että Suomelta jatkuvia erityisjärjestelyjä. Se on tehotonta myös siksi, että se on epäsymmetristä: annamme Natolle paljon, mutta emme saa vastineeksi turvatakeita.

Suomenkielellä tehokas monenkeskinen yhteistyö puolustusasioissa tarkoittaa Naton jäsenyyttä.

Toinen kohta, joka antaa viitteitä Suomen tuleville Natosuhteille, kuuluu näin: ”Hallitus tukee unionin yhtenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.” Niin kauan kun muutama EU maa on Naton ulkopuolella, ei Unioni voi saavuttaa merkittävää yhtenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Liittymällä Natoon Suomi voi edistää yhtenäisyyden syntymistä – etenkin jos Ruotsi päättää seurata Suomen esimerkkiä.

Loogisesti hallitusohjelma näyttäisi vievän Suomea kohti Nato-jäsenyyttä. Mutta onko logiikka koskaan määräävä tekijä politiikassa?