EU:n ongelmat

”EU:lla on vain neljä ongelmaa.” Näin virkkoi aamukahvilla entinen Itävallan suurlähettiläs Wendelin Ettmayer. Huono uutinen on se, että nämä ovat kaikki perustavaalaatua olevia fundamentaalisia ongelmia.

Ensimmäinen on epäselvä suvereniteetti. Valtaa on siirretty kansallisvaltiolta EU:lle, mutta selkeää uutta mallia ei ole löydetty.

Toinen on legitimiteetti. Nuorisotyöttömyys, talouskasvun puute ja tulevaisuusnäköalan katoaminen eivät ole omiaan vahvistamaan EU:n legitimiteettiä ainakaan kriisimaissa.

Kolmas ongelma on metodi. Jean Monet uskoi, että kun integroidaan yksi politiikan alue, se johtaa integraatioon seuraavalla (ja sitä seuraavalla) politiikan lohkolla. Uusfunktionalistit käyttivät tästä nimitystä ”spillover”. Tänään näyttää pikemminkin siltä, että yhden politiikan alueen integroiminen synnyttää disintegraatiota muualla.

Neljäs ongelma on retoriikan ja todellisuuden välinen kuilu. Niin kauan kuin talous kasvoi ja EU kehittyi ei tavoitteellinen kielenkäyttö ollut suuri ongelma. Nyt ”rauhanprojektiretoriikka” ja katumellakoiden todellisuus lyövät toisiaan korville.

Miten tästä on mahdollista päästä eteenpäin? Minulle tulee mieleen kolme lääkettä.

Ensiksi, meidän tulee pyrkiä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen populistien kanssa. Näin saamme aikaan linnarauhan. Toiseksi, meidän on löydettävä ratkaisu, jolla Britannia saadaan pidettyä mukana EU:ssa. Näin saamme aikaan kompromissin liittovaltion ja valtioliiton kannattajien välillä. Kolmas, EU:n on haettava kasvua vapaakaupan kautta. Vapaakauppasopimus Kanadan kautta nopeasti valmiiksi, jotta sitä voidaan käyttää pohjana USA:n kanssa solmittavaan sopimukseen.

1980-luvulla Euroopan pelasti sopimus Euroopan sisäisestä vapaakaupasta eli vuonna 1986 allekirjoitettu yhtenäisasiakirja (eli Single European Act). Nyt Euroopan voi pelastaa ulkoinen vapaakauppa. Kyllä Chydenius oli oikeassa.

Maailmantalous 2013: toivoa on vaikeuksista huolimatta

Tein videolle kymmenen minuutin pika-analyysin vuoden 2013 maailmantaloudesta. Sanoma pähkinänkuoressa on seuraava: USA saattaa yllättää myönteisesti. Muutoin ilonaiheita ei juuri ole.

Epävarmuus maailmantaloudesta jatkuu, kasvuennusteita reivattu alas. Suomelle vuosi 2013 tulee olemaan suuren rakennemuutoksen vuosi, sillä parhaillaan on käynnissä siirtyminen teollisesta Suomesta kohti monimuotoista Suomea. Ilahduttavaa on, että euro näyttää pysyvän pystyssä ja Eurooppa voi nyt keskittyä suunnittelemaan ulospääsyä kriisistä.

Tässä koko kymmenenminuuttinen – jos vaikka haluat käyttää sitä suunnittelukokouksessa:

Hallituksen päätös oli oikea

Hallitus päätti olla lähtemättä mukaan rahoitusmarkkinaveron valmisteluun niin sanotussa ”tiivistetyssä yhteistyössä”. Päätös oli oikea. Niin oudolta kuin se tuntuukin, Suomen kilpailukyky edellyttää erottautumista EU:n valtavirrasta kilpailukykyyn liittyvissä asioissa. Jättäytyminen valmistelun ulkopuolelle on tässä mielessä oikea päätös.

1990-luvulla Suomen kilpailukyky tarkoitti menoa mukaan EU:n valtavirtaan. Tuolloin EU oli kilpailukyvyn edistäjä. Nyt tilanne on muuttunut. EU:sta on tullut kilpailukyvyn heikentäjä. Joka viikko suomalaiset yritykset saavat kiusakseen uutta regulaatiota, joka vähentää firmojen kilpailukykyä tai vaatii niitä fokusoimaan vääriin asioihin. Tässä tilanteessa ei kannata lähteä etunojassa mukaan kaikkiin hullutuksiin, joita Bryssel kiusaksemme tuottaa. Mukaan ehtii kyllä myöhemin, jos siltä tuntuu.

Eurooppa ei kasva. Siksi Suomen ei tule hirttäytyä liian tiukasti kiinni EU:n valtavirtaan.

Kohti uutta EFTAa?

Komissio esittää eurobondeja keskiviikkona. Näyttää siltä, että Eurooppa jakautuu tiiviiseen Euroryhmään ja ”uuteen EFTAan”.

Eurobondien kohtalo on vielä avoin. Erään johtavan suomalaisen poliitikon mielestä kyseessä on ”sairas idea”. Vastustusta löytyy kosolti myös Saksasta.

Riippumatta siitä, miten yhteisvelkakirjoille käy, kaikki viittaa siihen, että Euroryhmä on päättänyt tiivistää ryhmän sisäistä integraatiota. Aiemmin tällainen kahden vauhdin Eurooppa oli kirosana Britannialle ja muille ryhmän ulkopuolisille maille. Ei ole enää. Pääministeri Cameron on valmis hyväksymään tiiviimmän Euroalueen, jos hän saa varmistuksen siitä, että yhteiset markkinat toimivat koko EU:n alueella eikä finanssisektoria säädellä pois Lontoosta.

Lopputulos tästä kaikesta on se, että Euroryhmän raha- ja talouspolitiikkaa tehdään tulevaisuudessa yhä selkeämmin Saksan ehdoilla. Tämä saattaa olla ok Suomelle, mutta erittäin vaikeaa Irlannille, jonka talouden rakenne (ja maantieteellinen suuntautuminen) on toisenlainen kuin Suomella tai Saksalla.

Euroalueen ulkopuolelle jäävää (mutta EU:n jäsenistä koostuvaa) aluetta voidaan kuvata joko uudeksi EFTAksi tai, ehkä oikeammin, uudeksi EEA:ksi. EEA eli European Economic Area on sopimus, jonka EFTA-maat ja EU:n edältäjä solmivat vuonna 1994. Se takaa Norjalle, Islannille ja Lichtensteinille pääsyn EU:n yhteismarkkinoille. Sveitsi ei ole EEA:n jäsen.

Kahden kerroksen Eurooppa on Suomelle haastava siksi, että Ruotsi asuu toisessa kerroksessa kuin Suomi.

Euroopan pelastaja

Olli Rehn nosti itsensä viime viikonloppuna raskaaseen valtiomiessarjaan. Hänen toimintansa Euron ja Euroopan Unionin pelastusoperaatiossa oli keskeinen.

Eteläisten jäsenvaltioiden pelastuspaketista voidaan olla montaa mieltä. Yhdestä asiasta erimielisyyttä tuskin saadaan aikaan: Olli Rehn teki komissaarina sen mitä maksimissaan voitiin raha- ja talouskomissaarilta odottaa. Hän kokosi paketin, joka tyynnytti markkinat. Toki mukana oli monia muitakin henkilöitä ja tahoja, mutta Ollin rooli oli keskeinen. Onnittelut Euroopan pelastajalle!

Uusi hallitus ei tarvitse Eurooppaministeriä

Erillistä eurooppaministeriä ei enää tarvita. Uudessa hallituksessa ulkoministerin tulee ottaa eurooppaministerin tehtävät itselleen. Samalla tulee tehdä selväksi, että ulkoministeri on ulkoasianhallinnon ykkösministeri.

Ulkoasianhallinto ei ole koskaan valmis. Kun asiat on saatu hyvälle mallille, ulkoinen todellisuus muuttuu.

Tällä hetkellä Ulkoasiainministeriössä on kaksi korjausta vaativaa asiaa. Ensimmäinen on se, että Ulkoministeri ei istu Euroopan Unionin Yleisten asioiden neuvostossa. Kun samaan aikaan EU-asioiden virkamiesvalmistelu on siirretty Pääministerin kansliaan, on tosiasia se, että ulkoministeri ei ole EU-asioiden ytimessä. Tämä pitää korjata. Eurooppaministerin posti tulee lakkauttaa ja hänen tehtävänsä tulee siirtää ulkoministerille. Mitä paremmin ulkoministeri on sisällä EU:n keskeisissä kysymyksissä, sitä suurempi vaikutusvalta hänellä on.

Toinen korjausta vaativa asia on hierarkia ulkoministeriön eri ministereiden välillä – tai pikemminkin hierarkian puute. Tällä hetkellä ulkoministeri, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ovat muodollisesti saman arvoisia. Jopa pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri on muodollisesti samalla tasolla ulkoministerin kanssa. Mielestäni on selvää, että Ulkoministeri on ulkosuhteista vastaava ykkösministeri. Muut ovat kakkosia. Miten tämä käytännössä järjestetään jää hallitusneuvottelujen huoleksi.

Pohjoinen vastaan etelä

Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, pohdittiin sopivatko protestanttinen pohjois-Eurooppa ja katolisista sekä ortodokseista koostuva etelä-Eurooppa toimimaan samoilla säännöillä.

Nyt nähtiin, että eivät pysty. Kreikan valtion piittaamattomuus EMU:n säännöistä on ollut vielä suurempaa, kuin pahimmissa painajaisissa olisi voitu kuvitella. Samassa veneessä ovat lähes tulkoon kaikki eteläisen Unionin maat. Mutta hetkinen…

Onhan velkaantujien joukossa myös anglosaksinen Englanti ja katolinen Irlanti. Jostain syystä markkinat uskovat (ainakin vielä) näiden maiden kykyyn kääntää talouskriisi voitoksi.

Kriisiä ei siis voida kokonaan selittää sillä, että protestantit pitävät huolen taloudestaan paremmin kuin katoliset ja ortodoksit. Mutta luulen, että kulttuuriset kysymykset korostuvat, kun kriisiä pohditaan pahimman vaiheen jälkeen.

Peruskysymysten äärellä

Tulin juuri Brysselistä. Mieliala oli hermostunut. Kriisi ei vielä ole ohi. Mutta kun kriisi on ohi, näemme mihin suuntaan EU kehittyy.

Ironista on, että EU väänsi kahdeksan vuotta perussopimusta, jonka oli tarkoitus linjata EU:n päätöksentekoa ja kansainvälistä roolia. Tuosta harjoitteesta ei paljon villoja syntynyt. Sen sijaan nykyinen kriisi tulee ratkaisevasti määrittämään EU:n olemusta pitkäksi ajaksi eteenpäin.

Tähän saakka EU on edennyt kriisien kautta, mutta en ole varma, että tälle kertaa mennään eteenpäin.

Presidentti ja perustuslaki

Yksi tapa tulkita perustuslakia on lukea mitä siihen on kirjoitettu. (Muitakin tapoja tuntuu olevan.) Perustuslaki toteaa, että EU asiat kuuluvat pääministerille. Siispä EU-asiat kuuluvat pääministerille.

Lissabonin sopimus ei muuttanut Suomen perustuslakia. Se muutti Euroopan unionin toimintaa.

Aiemmin EU:n jäsenmaiden huippukokous – niin sanottu Eurooppa Neuvosto – oli epävirallinen kokous. Kokouksella ei ollut virallista institutionaalista asemaa. Kokouksen epävirallisesta luonteesta johtuen Presidentin kanslia saattoi argumentoida, että kyseessä ei ollut virallinen EU-kokous (joka olisi kuulunut pääministerille) vaan epävirallinen valtionpäämiesten kokous, jossa usein käsiteltiin Suomen tasavallan presidentille kuuluvia ulkopoliittisia kysymyksiä.

Lissabonin sopimuksen astuminen voimaan muutti tilanteen. Eurooppa Neuvostosta tuli virallinen EU-instituutio. Tämän muutoksen myötä kokouksen luonne muuttui. Se ei enää ole epävirallinen valtionpäämiesten kokous. Se on virallinen EU-kokous, johon osallistuminen kuuluu Suomen pääministerille.

Mikäli Suomen tasavallan presidentti osallistuu kokoukseen tulevaisuudessa, hän rikkoo perustuslakia. Näin yksinkertaista se on.

Taidan erota EU:sta

Kahdeksan vuotta vääntöä ja mitä saamme? Teknokraatin ja byrokraatin. Onko tämä parasta mitä EU voi tarjota?

Euroopan unionin johtajiksi valittiin belgialainen teknokraatti, josta kukaan ei ole kuullut oman maansa ulkoupuolella. Ulkosuhteista vastaa brittiläinen byrokraatti, jota kukaan ei tunne edes hänen omassa maassaan. Mitä muuta voisi odottaa Ruotsin vetämältä hankkeelta kuin merkityksetöntä konsensusta?

No, ei Ruotsi ole ainoa syypää. Saksa ja Ranska eivät halunneet valita henkilöitä, jotka haastaisivat niiden johtajuuden. Tulevaisuudessa Ranska ja Saksa näkevät itsensä entistä enemmän Euroopan johtoryhmänä.

Huh, huh. Ilmoitan eroavani protestiksi EU:sta 30 minuutin ajaksi.